Joker: Folie à Deux
Todd Phillips
Draama, Musikaali, Rikoselokuva. K16. 138min. Ensi-ilta 4.10.2024.
2,5/5
KOHELTAVIEN YSTÄVIEN toilailuista elokuvia kuten Due Date(2010) ja Kauhea kankkunen -trilogian luonut ohjaaja-käsikirjoittaja Todd Phillips yllätti kuusi vuotta sitten, kun hän ilmoitti työstävänsä Scott Silverin kanssa Joker-sarjakuvapahiksen syntytarinaa. Pääosaa näyttelisi väkevissä draamoissa loistanut Joaquin Phoenix, joka oli aiemmin tunnetusti kieltäytynyt supersankarirooleista, sillä ne eivät puhutelleet tämän taiteilijuutta. Tekijät painottivat tulevan elokuvan olevan kuitenkin täysin irrallinen aiemmista tulkinnoista ja ennemmin realistinen kuvaus kovia kokeneesta ihmispsyykeestä.
Mielenterveytensä kanssa kamppailevan ammattipelle Arthur Fleckin tasapainottelu alistumisen ja voimaantumisen kanssa 1970-luvun New Yorkia jäljittelevässä Gothamissa puhutteli katsojia. Osa pelkäsi aidontuntuisen tarinan lietsovan väkivaltaa ja mediassa keskusteltiin, saisiko syrjäytynyttä antisankaria sympatisoida. Lippukassat puhuivat suosion puolesta: suhteellisen pienen budjetin projekti tuotti yli miljardin dollarin lipputulot Warner Bros. -tuotantoyhtiölleen ja Phoenix putsasi pöydät miespääosapalkinnoista. Fanien inspiraatio näkyi meemeinä, meikkitutoriaaleina ja ihmisinä, jotka tanssivat alas Bronxin naapurustossa sijaitsevia, sittemmin “Joker stairs” -rappusiksi nimettyjä askelmia. Elokuva palasi palkintogaalakauden jälkeen takaisin teattereihin, sillä katsojat eivät vain saaneet tarpeekseen.
Phillips ja Phoenix pyörsivät nopeasti puheensa mahdollisesta jatkosta. Kakkososaa kuvailtiin musikaaliksi ja Harley Quinnistä inspiraatiota saaneen Leen hahmoon kiinnitettiin supertähti Lady Gaga. Joker: Folie à Deux sijoittuu Gothamin vankilaan kaksi vuotta ykkösosan jälkeen, jossa alakuloon taantunut Arthur valmistautuu murhiaan käsittelevään oikeudenkäyntiin. Syyttäjä koittaa saattaa tätä vastuuseen kylmäverisenä mielipuolena, kun puolustaja pyrkii vakuuttamaan Arthurin syyntakeettomuutta diagnoosilla, jonka mukaan Joker on tämän hallitsematon sivupersoona. Vankilan musiikkikuntoutuksessa Arthur tapaa Leen, joka ymmärtää miehen maailmaa. Elokuva keskittyy näiden nopeaan rakkaustarinaan, sekä Arthurin ja Jokerin sisäiseen kaksinkamppailuun.
“Vuoden odotetuin” elokuva floppasi kuitenkin kuin Arthurin koomikon ura konsanaan. Folie à Deux sai puitteistaan huolimatta katsojilta täystyrmäyksen ja tulee jäämään tappiolle lippukassoilla. Mikä meni pieleen?
Kuten päähenkilön tarinaa, myös itse elokuvaa kuvaa sana dualismi. Vaikka sen tarkoitusperät ymmärtää, on toteutus hämmentävä sekamelska. Phillips koittaa parhaansa olla kopioimatta edeltäjäänsä ja tekee kaikkensa vetääkseen mattoa katsojan jalkojen juonenkäänteillä. Silti se kallistuu “fan servicen” puolelle pyrkien vastaamaan kaikkeen, mitä ensimmäinen elokuva jätti auki pahimmillaan palaten siihen jopa flashback-kohtausten muodossa. Menneen perkaaminen ei kuitenkaan tuo mitään uutta tähän tarinaan.
Kuvaaja Lawrence Sher on onnistunut loihtimaan intensiivisen tunnelman, jossa lämpimän ja kylmän sävyjen taistelu, varjojen leikki ja tupakansavu ovat omia hahmojaan. Ankeus on kärjistetty huippuunsa ja etenkin vankila-arjen kohtausten yksitoikkoisuus alkaa puuduttaa katsojaa. Arthur makaa sellissään, ulkoilee aitojen sisässä ja talsii pitkillä käytävillä Brendan Gleesonin johtama sadistinen vartijakopla niskaansa hengittäen. Gleeson vetää roolinsa uskottavan egoistisesti osin Arthuria vievänä ja osin tätä jopa ihailevana vartijana.
Synkkyyttä pilkotaan räikeillä musikaalikohtauksilla, joissa Joker ja Lee pääsevät elementteihinsä kiihkon ja kaaoksen ideaa toisissaan lietsovana parivaljakkona. Kenties tekijätiimi halusi musikaalivastaiset katsojat teatteriin korjatessaan, että kyseessä onkin “musikaalin” sijaan genre-rajat ylittävä elokuva. Tai sitten he ymmärsivät itsekin, ettei musiikki vie juonta ja hahmoja tässä eteenpäin pätevän musikaalin tapaan. Vaikka koreografiat ja lauluosuudet ovat hienoja, eivät vanhojen klassikkokappaleiden sanat istu hahmojen suihun kuulostamatta korneilta.
Dialogi olisi syventänyt geneerisiksi jääviä hahmoja ja tästä kärsii etenkin Gaga. Rooliinsa täydellisesti sopivan teatraalisen näyttelijän taidot on heitetty hukkaan tyhjillä repliikeillä ja pitkillä katseilla. Lee ilmestyy ruutuun potkimaan Jokeria ulos maahan lyödystä miehestä, mutta muuta tämä ei oikeastaan teekään. Vaikka näiden suhteeseen on koitettu sisällyttää turhan kunnianhimoisesti kapinahenkeä, teinirakkauden ihailua ja mielen manipulaatiota, tuntuu kuin käsikirjoituksesta olisi leikattu jotain merkittävää pois hahmoon liittyen. Katsojaa ei kuitenkaan houkutella pohtimaan asioita enempää, sillä se siirtää huomion aina johonkin uuteen.
Tarinan sanoma yhteiskunnan järjestyksestä on aina ajankohtainen: jopa kaikista villein kaaos on korkeamman ja alistavan voiman kontrolloimaa, eikä sillä ole mahdollisuutta voittaa, ellei omista rajoituksista luovu ensin. Onko todellinen voimaantuminen järjestyksen luomista, vai siitä luopumista? Tätä Arthur tuntuu pohtivan passiivisesti. Joker on hänen sisäinen kipinänsä, jonka liekkeihin roihahtamisella väärässä ympäristössä on riskinsä. Vaikka metamorfoosi Joker-hahmoon antaa odotuttaa itseään, jää tälle miellyttävästi ruutuaikaa. Riutunut Phoenix taituroi esiin hahmon ulottuvuudet milloin auktoriteetille kukkoillevana ja piirroshahmon kaltaisesti steppaavana Jokerina, milloin kyyryselkäisenä ja pidättyvänä Arthurina. Oikeussalissa tapahtuvissa hienoimmissa kohtauksissa hahmo saa parrasvalonsa taistella oikeutta ja samalla itseään vastaan monta roolia tulilla yhtä aikaa.
Loppupuoli on kuin pitkään ennakoidun vitsin päätös, jolla Phillips haluaa tehdä selväksi oman kantansa hahmoon liittyen. Se ei yllätä, mutta sen toteutus ei välttämättä herätä haluttuja tunteita. Elokuvaa on koitettu selittää metavitsinä, joka kuvaa synnyttämäänsä ilmiötä taitavasti: osa katsojista samaistui ja osa ärsyyntyi Joker-elokuvan rohkeisiin teemoihin, kun taas Folie à Deux’ssa Jokerin kannattaja- ja vastustajakunta oikeussalin ulkopuolella ovat yhtä mustavalkoisia. Niin kauan kun Arthuria ei ymmärrä, ei myöskään Joker-hahmoa voi ymmärtää. Tätä teemaa on kuitenkin pohdittu nyt kahden elokuvan verran, josta jälkimmäinen jää täysin turhaksi hahmon kaaren kannalta.