Henkilötarinoita kertoessaan kannattaa varautua monenlaiseen kritiikkiin.

Yhteiskunnallisten aiheiden käsittely yksilön kautta on rusinoiden poimimista pullasta
Julkisuuden henkilön huonosta humalakäytöksestä kirjoittaminen on tirkistelyä.

Mediaa syytetään henkilöitymisestä. Enää ei kirjoiteta tarpeeksi kokonaisuuksista, kun kiinnostavin naama ja persoona varastaa huomion. Kaikista ihmiskeskeisintä sisältöä julkaisevat juorulehdet, kuten Seiska, jota tämänkin lehden kansi parodioi. Niissä ruoditaan yksinomaan ihmisten henkilökohtaista elämää.

Kritiikissä saattaa piillä totuuden siemen, mutta puolustuspuhe henkilötarinoille on silti paikallaan.

TÄSSÄKIN LEHDESSÄ on paljon henkilötarinoita.

Niistä intiimein on Liisa Vengasahon Rakkausarvet, jossa katse kääntyy peiliin ja itseen. Fanni Heleniuksen reportaasi Jytää ja iskelmää -klubilta puolestaan tarjoaa kurkistuksen yöelämään kaljakuppilan hämyssä.

Itse kävin haastattelemassa toimittaja Arto Nybergiä.

Haastattelun aikana Nyberg kertoi, että hänen pitkäaikaisen keskusteluohjelmansa alkuperäinen tavoite oli nimenomaan asettaa keskiöön ihminen asian sijasta. Silti ohjelmaa ei mitenkään pysty liittämään siihen median henkilöitymiskehitykseen, josta aiemmin mainitsin.

Kyse onkin ihmisten kohtaamisesta. ”Perushumanismista” kuten Nyberg sitä kuvailee.

KAIKKI JOUTUVAT peilaamaan itseään toisten ihmisten kautta, vaikka kuinka yrittäisi olla muiden mielipiteistä välittämätön oman tien kulkija.

Siksi on tärkeää, että silmiemme eteen saatetaan erilaisia tapoja olla ihminen ja kohdata ongelmia. Viime viikkoina on puhuttu paljon monimuotoisuudesta. Ylen toimittajia oli koulutuksessa laitettu pohtimaan esimerkiksi sitä, millä eri tavoilla vammaisuudesta ja vammaisista ihmisistä voi puhua.

Siitä, että joku esittää vaihtoehtoja puhetavoille tai haastaa miettimään ihmisten erilaisuutta monelta kantilta ei kannata suuttua.

Jos ajattelee esimerkiksi vastaantulijan pukeutumisen perusteella, että ”tuo ei varmaan pidä minusta”, niin vika saattaa olla jossain muualla kuin siinä vastaantulijassa.

Parhaimmillaan henkilötarinat tarjoavat helpottavaa ymmärrystä. Niiden tarkoituskaan ei ole haastaa juuri sinun elintapaasi. Ja sen ymmärtäminen on sivistystä parhaimmillaan.

Kun lehdessä kirjoitetaan vaikkapa maahanmuuttajien haasteista, se ei tarkoita, etteivätko jonkun toisen hyvin erilaisessa elämäntilanteessa olevan ihmisen ongelmat olisi tosia. Asiasta kitjoitetaan siksi, että voisimme ymmärtää muiden vaikeuksia, ehkä jopa tuntea empatiaa.

Turhia eivät ole edes ne juorulehtien henkilötarinat. Monet katsovat julkisuuden henkilöitä ylös päin. Se tuo valtaa ja valta vastuuta.

AINIIN ja löytyyhän tästä lehdestä myös Mel Gibsonin kirjoittama kirja suomalaisille. Kai sitäkin jonkin sortin henkilötarinana voi pitää. Ainakin sen ymmärtäminen vaatii jossain määrin sitä mainittua sivistystä.

Kaikki mainitut jutut löytyvät jo nyt painetusta Jylkkäristä ja näköislehdestä.