Paratiisia ei välttämättä ole olemassa, mutta sitä kohden voi silti kulkea. Myös matka ja etapit matkan varrella ovat merkityksellisiä, ajattelee kirjailija Ville-Juhani Sutinen.
Helmikuussa julkaistussa Paratiisista -romaanissa parempaa elämää etsivät kaksi 1600-luvun yhteiskunnan laitamilla ajelehtivaa henkilöä, Sofie ja Lukki.
Sofie tulee perheensä hylkäämäksi ollessaan vielä pieni lapsi, koska perheellä ei ole varaa huolehtia pienestä tytöstä. Lukki puolestaan seuraa vierestä omilta mailtaan karkotetun isänsä kuolemaa.
Perheettömien tehtäväksi jää selviytyä hengissä ja kulkea eteenpäin paremman elämän toivossa.
Päähenkilöiden kaltaisista irtolaisista on säilynyt vuosisatojen takaa vain satunnaisia tiedon rippeitä. Sutisen tavoitteena oli kirjoittaa unohdetut tarinat.
Sofie ja Lukki ovat keksittyjä, vaikka kirjan teksti pohjautuu osin myös oikeisiin historian henkilöihin.
”Kirja on ennen kaikkea sellaisista ihmisistä, joista ei ole juurikaan olemassa asiakirjoja, dokumentteja tai oikeastaan mitään”, Sutinen kuvailee romaaninsa lähtökohtia.
Ensin Sutisen ajatuksiin muodostui kirjan maailma: pohjoisen koskemattomat metsät, kuolemankatkuiset tuvat ja alkuperäisasukkaiden maalle kyhätty länsimainen kaupunki.
Miljöötä ja yhteiskunnassa tapahtuvia muutoksia Sutinen kuvaileekin suurella tarkkuudella. Lukija pystyy näkemään tekstin läpi menneeseen.
Vasta jälkeenpäin syntyi tarina. Sutisella oli selvä metodi, jolla hän kirjoitti päähenkilöidensä polut kirjaan.
”Laitoin ihmiset siihen 1600-luvun maailmaan ja katsoin, mitä alkaa tapahtua. Jotkut tykkäävät enemmän, että juoneen ja henkilöihin keskitytään, mutta tein tämän nyt tavalla, joka minua kiinnosti”, Sutinen kertoo.
Päähenkilöitä ympäröivän maailman luomista haastavampaa kirjailijalle oli päästä romaanin ajassa eläneiden ihmisten pään sisälle. Hän joutui pähkäilemään, miten ihmisten tapa hahmottaa todellisuutta erosi tavasta, jolla näemme todellisuuden tänä päivänä.
Teoksen ensimmäinen osa sijoittuu Euroopassa käytyjen sotien myötä suurvallaksi kasvaneeseen Ruotsiin, jonka rajojen sisälle mahtui myös nykyinen Suomi.
Sutisen työtapoihin kirjailijana kuuluu käydä paikoissa, joista hän kirjoittaa.
Niinpä kaksi vuotta sitten keväällä, kirjaidea mielessään, hän matkusti kahdeksi viikoksi Keski-Ruotsiin Vermlannin metsäsuomalaisten asuinseuduille.
Samaan paikkaan, johon Lukki kirjassa tekee ensimmäisen kotinsa.
Seudulta löytyi museoituja metsäsuomalaisten taloja ja torppia sekä pieni metsäsuomalaismuseo.
Vaikka Sutinen oli ennen vierailuaan ehtinyt lukea sivukaupalla lähdekirjallisuutta, tapahtumapaikoilla käydessään hänen oli mahdollista oppia jotain uutta.
”Ne syvensivät paljon tietoa ja kokemusta siitä paikasta. Aistimuksia ja yksityiskohtia olisi vaikea keksiä tai ennakoida.”
Elettiin aikaa ennen 1600-luvun puoliväliä. Ruotsin johdolta tuli käsky: Metsäsuomalaiset on karkotettava mailtaan. Heidän elinkeinonsa kaskeaminen on lopetettava, sillä metsien puut tulee polttamisen sijaan valjastaa teolliseen käyttöön.
Luonnon ja ihmisen suhde on keskeinen osa Paratiisista-kirjaa. Elettiinhän arkea 1600-luvun Pohjoismaassa vielä paljolti luonnon armoilla.
Samalla elettiin käännekohtaa, jossa ihmisten tiedostamaton suhde luontoon muuttui tiedostavaksi, funktionaaliseksi ja hyväksikäyttäväksi.
”Lähdin tietoisesti kirjoittamaan luonnosta ja miettimään ihmisten luontosuhdetta. Aavistin että sen on täytynyt olla erilainen. Millä tavalla se on ollut erilainen — sitä ei ollut helppo käsitteellistää”, Sutinen kertoo.
Vaikka hän ei pidä itseään varsinaisena luontokirjailijana, ovat luontoon liittyvät teemat tulleet osaksi Sutisen viimeaikaisia teoksia.
”Ehkä se johtuu myös siitä, millaisia keskusteluja nyt käydään ja miten luontoon suhtaudutaan nykyään. 1600-luvun tarina heijastelee koko ajan nykypäivää tavalla tai toisella”, kirjailija toteaa.
Tekstissä vieraillaan nykypäivässä välillä ihan konkreettisestikin. Siinä kirja poikkeaa perinteisen historiallisen romaanin konventioista.
Sutiselle valinta tuoda nykypäivä osaksi tarinaa oli harkittu kerronnan keino.
”Haluaisin jollain tavalla muistuttaa, että kertojana olen nykyajassa ja tehdä selväksi sen, etten voi sulautua täysin 1600-luvun ihmisen maailmaan.”
Hyppäykset nykypäivään kertovat monesti enemmän Sutisen omasta, kuin päähenkilöiden ajattelusta.
Varsinaisiin historian tapahtumiin pohjaavaa tekstiä kirjasta on yli puolet. Loppuosa on historiasta inspiroitunutta fiktiota tai jopa reaalimaailmasta irtautuvaa fantasiaa. Maagiset elementit kuten henget ja noituus kulkevat päähenkilöiden rinnalla kirjan alusta loppuun saakka.
Sutinen uskoo, että monet nykyajassa epärealistisilta tuntuvat asiat olivat osa 1600-luvulla eläneen todellisuutta. Siksi ne soljuvat osana tarinaa sulassa sovussa reaalimaailman kanssa.
”Vaikka asiat on keksitty, monet niistä oikeastaan vievät lähemmäksi sen ajan totuutta”, Sutinen pohtii.
Romaanin viimeisessä osassa seilataan merten yli etsimään paratiisia. On uudenvuoden päivä vuonna 1638. Laiva nimeltä Kalmar Nyckel irtoaa Göteborgin satamasta ja suuntaa keulansa kohti Amerikkaa ja Uuden Ruotsin siirtokuntaa.
Sutinen käsittelee erityisesti kirjan loppuosassa kolonialismia. Tarkemmin sanottuna suomalaisten kolonialismia. Vai voiko niin edes sanoa?
”Ei se nyt ole ihan niin yksioikoista, että rupeaisin väittämään, että suomalaiset olivat kauheita kolonialisteja, mutta pyrin kuitenkin tuomaan sitä näkökulmaakin esille”, Sutinen selittää.
Ruotsalaisten mukana siirtomaille lähti ja lähetettiin myös paljon suomalaisia. Sitä ei käy kieltäminen.
Aihe kiinnostaa Sutista kokonaisen trilogian verran. Paratiisista on kokonaisuuden avaava teos.
Tulevien tarinoiden tapahtumat Sutinen on suunnitellut Karibialle ja Afrikkaan. Kolmea kirjaa yhdistävä teema on suomalaiset osana kolonialistista maailmaa.
Ville-Juhani Sutinen
- Ikä: 43
- Asuinpaikka: Halssila
- Ammatti: Kirjailija
- Perhe: Vaimo ja kaksi pientä tytärtä
- Kirjasuositus: Olga Tokarczuk, Books of Jacob