VUONNA 2017 Erika Hast osallistui Tampereen teatterikesään. Siellä hän näki Leea Klemolan kirjoittaman Vaimoni, Casanova kantaesityksen. Kokemus oli mullistava.

”Se oli niin rumaa, että siitä tuli kaunis.”

Hast on teatteriohjaaja, näytelmäkirjailija ja näyttelijä. Nyt hän on ohjannut lokakuun loppuun jyväskyläläisessä AdAstrassa esitettävän, Klemolan kirjoittaman Casanovan. Kaksi ja puoli tuntia kestävässä näytelmässä kiroillaan, huudetaan, ollaan alasti. Lisäksi siinä kommentoidaan teatterialaa.

Hast aloitti esiintymisen lapsena Kemin kaupunginteatterissa, jonne päätyi kuoron kautta. Kuoroa johti teatterin kapellimestari.

Sen jälkeen muu ura kuin teatteri ei ollut vaihtoehto. Hast pyrki Tampereelle ja valmistui yliopistosta filosofian maisteriksi 2007. Pääaine oli teatterin ja draaman tutkimus. Taiteellinen lopputyö, Jean Racinen tragedia Faidra esitettiin Tampereen ylioppilasteatterissa.

Jo ennen valmistumista Hastia oli pyydetty Jyväskylän kaupunginteatteriin ohjaajan assistentiksi. Sen jälkeen hän on ohjannut kymmeniä näytelmiä Jyväskylässä. Huoneteatteriin Anna Liisan ja Puhdistuksen, kokeilevampaan AdAstraan Pasi was heren ja Viettelysten asuntovaunun. Ylioppilasteatterille Myrskyn, Kulissiin Amélien ja Greasen.

 

FREELANCER-OHJAAJAN TYÖAJASTA ison siivun vievät erilaiset paperityöt, kuten apurahahakemukset, ohjaustarjoukset, markkinointitekstit.

Hastista alkoi tuntua, että hän haluaa ymmärtää taloutta ja hallintoa paremmin. Vuonna 2016 hän haki Jyväskylän ammattikorkeakoulun liiketalouden tradenomikoulutukseen ja erikoistui johtamiseen ja henkilöstöhallintoon.

Hastin mukaan taiteilijan roolista poistuminen tulkitaan herkästi taiteilijuudesta luopumiseksi. Näin ei ole.

”Olen oppinut rahan kieltä, mutta se ei ole vähentänyt tarvettani tehdä taidetta.”

Teatterin johtaminen ja ohjaaminen ei juuri eroa muiden alojen johtamisesta. Ohjaaminen on suurelta osin puhumista, mutta Hastin mielestä sen pitäisi olla myös kuuntelemista.

”Sanotaan, että kohtele toisia kuten haluaisit itseäsi kohdeltavan, mutta sehän on kauheaa paskaa. Silloin oletetaan, että olemme kaikki samanlaisia ja haluamme samanlaista kohtelua.”

Esimerkiksi ohjaajalta jotkut näyttelijät kaipaavat enemmän tukea, jotkut enemmän vapautta.

Kuten johtajuudessa, myös ohjaamisessa näkyy Hastin mukaan edelleen sukupuoli.

”Naisohjaajan on oltava rohkeampi ja parempi kuin miehet. Naistaitelijoihin liittyy edelleen sellainen vaaran tunne. Ikään kuin he olisivat väärässä paikassa.”

Hast on käsitellyt naisen roolia monissa töissään. Usein naiset eivät mahdu rooliin, jota heiltä odotetaan tai he tuottavat pettymyksen. Anna Liisa rikkoi naisen normeja, Puhdistuksen Aliide suojeli itseään perheensä kustannuksella.

”Casanovan Kyllikistä on puolestaan vaikea pitää, koska hän käyttäytyy kuin röyhkeä keski-ikäinen setämies.”

Casanovassa käsitellään myös taiteilijan roolia ja teatterin hierarkiaa. Eräs hahmoista esittää ohjaajaa ja käsikirjoittajaa, joka työskentelee myös teatterin narikassa. Niinpä häntä kohdellaan vain narikkapoikana.

”Teatterissa ohjaaja on hierarkiassa ylhäällä, itsenäinen taitelija. Mutta mitä jos sama ihminen onkin narikassa? Eihän sillä pitäisi olla mitään väliä.”

Hän tarkoittaa, että teatteri ei ole olemassa ilman kaikkia sen ihmisiä: näyttämömiehiä, kampaajia, puvustajia, lavastajia, lipunmyyjiä, narikkaa. Casanovassa osa yleensä näkymättömistä hahmoista tulee näkyviksi. Kun päähenkilöt sekoilevat taiteensa ja elämänsä kanssa, näyttämömiehet kulkevat lavalla viileinä järjen ääninä. ▬