PETTERI ORPON (kok) hallitus pullautti pinnalle ikuisuusaiheen. Se on ylioppilaskuntien jäsenyys. Kesäkuussa julkaistun hallitusohjelman mukaan ylioppilaskuntien pakkojäsenyydestä luopumista selvitetään. Asiasta päätetään selvityksen pohjalta ensi keväänä.
Jäsenyydestä luopuminen tarkoittaisi, ettei yliopisto-opiskelijan halutessaan tarvitsisi kuulua ylioppilaskuntaan ja maksaa jäsenmaksua. Ikuisuuskysymystä on selvitetty myös aiemmin. Se ei kuitenkaan ole ennen ollut hallitusohjelmassa.
Köydenvetoa käydään pitkälti juridisista syistä. Automaatiojäsenyyden kannattajat vetoavat yliopistolakiin. Sen mukaan yliopisto-opiskelijat kuuluvat ylioppilaskuntaan. Vastustajien mielestä pakkojäsenyys puolestaan rikkoo perustuslakia, jonka mukaan kansalainen voi valita kuuluuko vai onko kuulumatta yhdistyksiin.
Ylioppilaskunnat eivät tosin ole tavallisia yhdistyksiä, vaan laissa määriteltyjä julkisyhteisöjä. Niiden tehtävä on yliopistolain mukaan esimerkiksi osallistua autonomisten yliopistojen hallintoon.
Jäsenyyttä on kritisoitu myös muista syistä. Närää ovat herättäneet ylioppilaskuntien tehtävien laajentaminen esimerkiksi kampusviljelyyn tai asuntojenvälitykseen, tai ylioppilaskuntien kannanotot, kuten julistautuminen feministiseksi tai Irakin sodan vastustaminen. Entä jos ei jäsenenä puolla samoja arvoja?
Myös ylioppilaskuntien toiminta voi tuntua hähmäiseltä. Mitä edunvalvonta ja jäsenpalveluetujen tuottaminen tarkoittavat?
Sama koskee Suomen ylioppilaskuntien liittoa. Osa opiskelijoista on pitänyt valtakunnallista yliopisto-opiskelijoiden etua ajavaa järjestöä näkymättömänä toimijana. Kuten monen ylioppilaskunnan myös SYL:n suurin tulonlähde on ylioppilaskuntien jäsenten jäsenmaksutuotot (SYL:n osuus on 5,8 euroa). Liiton pääsihteeri Roope Tukia sanoi Jyväskylän ylioppilaslehdelle (4/23), että mahdollisen muutoksen myötä nykyisenkaltainen edunvalvontatyö jäisi ainakin osittain pois. Kuka sitten ajaisi opiskelijoiden etua?
KÄYTÄNNÖSSÄ JÄSENYYDEN poisto merkitsisi nykymuotoisen ylioppilaskunnan loppua, arvioi perustuslakiasiantuntija Pauli Rautiainen Ylellä heinäkuussa. Toiminta alkaisi todennäköisesti muistuttaa ammattikorkeakoulujen opiskelijakuntien nykytoimintaa. Se on ylioppilaskuntiin verrattuna pienimuotoisempaa, koska jäsenyys on vapaaehtoista. Suomen opiskelijakuntien liiton puheenjohtaja Joonas Soukkio sanoi Ylelle, että opiskelijakunnat joutuvat joka syksy ”taistelemaan” päästäkseen edellisvuoden jäsenmäärään. Hänen mielestään julkinen rahoitus olisi ainoa hyvä ratkaisu.
Sellaista tällä hallituskaudella tuskin on luvassa.
On useita syitä, miksi jäsenyyskysymys nousee toistuvasti esille.
Yhden selityksen antoi Petteri Orpo syksyllä 1997. Orpo oli tuolloin ylioppilaskuntien liiton pääsihteeri. Hän uskoi puheiden pakkojäsenyydestä hiipuneen.
”Keskustelun aloittivat entiset ylioppilaskunta-aktivistit, jotka ovat vieraantuneet ylioppilaskuntien toiminnasta ja periaatteista”, hän sanoi Jyväskylän ylioppilaslehdelle (13/97).
Orpon mukaan jäsenyydestä oli enemmän hyötyjä kuin haittoja – takasihan jäsenyys opiskelijoille edunvalvonnan, ilmaisen terveydenhuollon, ruokaedun ja oikeuden alennuksiin julkisissa kulkuneuvoissa. Sana pakkojäsenyys, Orpo sanoi silloin, antoi koko jäsenyydelle negatiivisen leiman. ▬
