Oppenheimer

Christopher Nolan. Jännitys, K12, 180 min. Ensi-ilta 21.7.2023. 4/5

 

TEKOÄLYSTÄ KÄYTETTY sanonta ”Oppenheimer moment” viittaa ihmisen kykyyn kehittää jotain niin valtaisaa, että se pahimmillaan koituu ihmiskunnan tuhoksi. Termi juontuu fyysikko J. Robert Oppenheimerista. Hän johti toisen maailmansodan aikana Yhdysvaltojen Manhattan-projektin Los Alamosin laboratoriota, jossa kehitettiin Japaniin tuhoisin seurauksin pudotettu ydinpommi.

Vuosituhannen arvostetuimpiin ohjaajiin kuuluvan Christopher Nolanin elokuva Oppenheimer kertoo historiankirjoista tutun tarinan ydinpommin isästä. Ohjaajan luottonäyttelijä Cillian Murphy on ruumiillistaa upean hienoeleisesti fyysikon tunnontuskat. Tähtikaartissa vilisee isoja nimiä kuten Matt Damon projektia valvovana armeijan upseerina, Emily Blunt Oppenheimerin selkärankaisena Kitty-vaimona, Kenneth Branagh fyysikko Niels Bohrina ja Gary Oldman presidentti Harry Trumanina. Jokainen loistaa roolissaan sen koosta huolimatta. Robert Downey Jr. on mainio monitahoisena atomienergiakomission puheenjohtajana Lewis Straussina.

Nolanin Batman-trilogiassa (2005, 2008, 2012) sekä tietoiselokuvissa Memento (2000) ja Inception (2010) ristiriitaiset päähenkilöt kamppailevat moraalinsa kanssa. Myös Oppenheimer kertoo hyvän ja pahan vastakkainasettelusta sekä siitä, kenelle velvollisuudet ja vastuu milloinkin kuuluvat. Sota-aikaan sijoittuvassa tarinassa sotakuvien erillään pitäminen on tietoinen valinta. Se sulloo katsojan tutkijoiden teoreettiseen kuplaan, josta sodan traagisuutta on mahdotonta hahmottaa. Tieteilijät tekevät tiedettä ja poliitikot pelaavat politiikkaa. Kenen harteille syyllisyys lankeaa, kun näiden maailmat risteävät?

Myös visuaaliset kohtaukset ovat elokuvan parasta antia. Elokuvasalin penkit vavahtelevat ääniaaltojen mukana, kun tarina sukeltaa Oppenheimerin pään sisälle. Kovia kokeneen mielen kuvauksia olisi voinut esitellä enemmänkin vastapainona osin mustavalkoiselle ja paikoin raskaan dialogivetoiselle juonelle.

Kolmetuntinen elokuva on jaettu aikakausiin, joilla tasapainotellaan maailmaa mullistaneen valtavan tapahtuman ja suurten egojen välillä. Tämä rakenteellinen valinta rikkoo toisinaan rytmin ja jännityksen.

Kaikkiaan Oppenheimer onnistuu keskustelemaan katsojan kanssa selittämättä liikaa kantojaan oikeasta ja väärästä. Raskaasta aiheestaan huolimatta elokuva myös viihdyttää. Vaikkei se ole Nolanin paras elokuva, lunastaa se kunnianhimoisuudessaan odotukset.