FASISMI tuo monille mieleen valtiot kuten Hitlerin Saksan, Mussolinin Italian tai Francon Espanjan. Euroopan ulkopuolisista listaan voi lisätä esimerkiksi Pinochet’n Chilen ja Hirohiton Japanin.
Nämä kaikki ovat esimerkkejä fasistisista valtioista. Lisäksi yhdistävä tekijä on, että niiden valtakaudet sijoittuvat menneisyyteen. Vaikka aatteen kukoistuksesta on kulunut tovi, se ei tarkoita, etteikö fasismia ilmenisi maailmassa.
Syksyllä suomeksi ilmestyneen yhdysvaltalaisfilosofi Jason Stanleyn teos Näin toimii fasismi (Niin&näin, alk. How Fascism Works, 2018) kuvaa fasismin syntymisen käytäntöjä. Olennaista on ymmärtää, mitkä poliittiset käytännöt ovat fasistien suosimia, jotta voidaan tunnistaa ketkä fasismia pyrkivät yhteiskunnassa edistämään.
Stanley määrittelee fasismin olevan autoritaarista ultranationalismia, jonka perustana ovat etnisyyteen, uskontoon ja/tai kulttuuriin perustuva me-ne -jaottelu. Pohjalla on sosiaali-darwinistinen maailmankuva, jossa elämä nähdään yksilöiden välisenä kilpailuna rajallisista resursseista.
FASISTISEN politiikan piirteisiin puolestaan kuuluvat muun muassa myyttisen menneisyyden luominen ja sinne palaaminen, propagandan voimakas käyttö, patriarkaalisten arvojen edistäminen, vähemmistöjen ja naisten oikeuksien kaventaminen, salaliittoteorioiden luominen ja levittäminen, uhriutuminen, ja niin edelleen.
Esimerkki nykypäivän fasismista on Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan. Venäjä on pyrkinyt sotapropagandassaan leimaamaan ukrainalaiset natseiksi – äärimmäiseksi uhaksi venäläiselle kulttuuri-identiteetille.
Lisäksi ympäri Eurooppaa löytyy erilaisia puolueita, joilla on selkeä fasistinen aate. Italiassa syyskuussa vaalit voittaneen puolueen Fratelli d’Italia eli FdI (Italian veljet) vaaliteemoja olivat muun muassa perinteisten perhearvojen puolustaminen ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien polkeminen sekä maahanmuuttovastaisuus.
Samansuuntaista politiikkaa ajavat myös Unkarin Fidesz, Puolan Laki ja oikeus, Ranskan Kansallinen rintama ja Ruotsin Ruotsidemokraatit.
Suomessa puolestaan puoluerekisteriin hyväksyttiin hiljattain Sinimusta liike, jonka ohjelmassa mainitaan muun muassa etnisen suomalaisuuden puolustaminen. Myös perussuomalaisten poliittinen toiminta pohjautuu maahanmuuton vastustamiseen.
Ja kaikki tämä Euroopassa! Maailmanlaajuisesti listaa voi jatkaa Intian toteuttamilla muslimeihin kohdistuvalla puhdistuksella, Turkin sodalla kurdeja vastaan, Israelin harjoittamalla apartheid-politiikalla.
FASISTISTEN liikkeiden tavoite on saavuttaa itselleen valta, jotta yhteiskuntajärjestystä voi nakertaa. Fasismista siis hyötyvät vain harvat, mutta siitä kärsii moni. Raakalaismaista aatetta voi vastustaa monin tavoin: osallistumalla mielenosoituksiin, levittämällä antifasistista sanomaa, puuttumalla fasistisiin puheisiin ja tekoihin. Ennen kaikkea on tärkeää ymmärtää fasismi relevantiksi ongelmaksi nykymaailmassa.
Kuten Jason Stanley toteaa teoksensa lopussa, fasismin vastustamisen ydin on selkeä: ”Kieltäytymällä joutumasta fasismin myyttien lumoihin pysymme vapaina olemaan tekemisissä toistemme kanssa, kaikki meistä vajavaisina, kaikki meistä ajattelultamme, kokemukseltamme ja ymmärrykseltämme osittaisina mutta ei kukaan meistä demonina.”
Kirjoittaja on filosofian opiskelija, joka pitää viinistä, hyvästä ruuasta ja antifasistisesta politiikasta.