EUROOPAN turvallisuustilanne kiristyi helmikuussa 2022, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan.

Vaikka sotilaallisia kriisejä on ollut aiemminkin, pitää ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) nykyistä aikakautta poikkeuksellisena.

“Lukuun ottamatta 1990-luvun Balkanin hajoamissotia ja Kosovon sotaa, olemme eläneet toisen maailmansodan jälkeen rauhan tilassa”, hän kertoo.

“Suuret muutokset, kuten Berliinin muurin murtuminen ja Baltian maiden itsenäistyminen, tapahtuivat lähes verettömästi, ilman sotaa.”

 

SODAN lisäksi varjoja ovat luoneet koronapandemia sekä ilmastonmuutos.

Maailman terveysjärjestö WHO julisti koronavirusepidemian pandemiaksi maaliskuussa 2020, ja päättäjät ympäri maailmaa reagoivat siihen nopeasti esimerkiksi erilaisin rajoitustoimenpitein.

Rajoitusten ohella lääkekehittely virusta vastaan eteni nopealla aikataululla, ja Euroopan komissio antoi myyntiluvan ensimmäiselle koronarokotteelle joulukuussa 2020.

Vaikka koronapandemia osoitti, että yhteiskunta kykenee vastaamaan kriiseihin nopeasti, ei ilmastonmuutokseen ole reagoitu samalla tavalla.

Lokakuussa Jyväskylän vihreiden 30-vuotisjuhlassa vierailleen Haaviston mukaan hidas reagointi ilmastonmuutokseen johtuu siitä, ettei tieteellisistä faktoista saatu pitkään aikaan yhteisymmärrystä. Poliittiset puolueet ja ryhmät tulkitsivat tutkimuksia eri tavoin.

Vasta viime vuosina yksimielisyys on lisääntynyt, eikä ilmastonmuutoksen olemassaoloa enää laajasti kyseenalaisteta.

 

HAAVISTO valittiin eduskuntaan vuonna 1987.

Hän toimi Suomen ympäristö- ja kehitysministerinä vuosina 1995–1999, ja oli samalla Euroopan ensimmäinen vihreä ministeri.

Haaviston ministeriys ei ollut itsestäänselvyys. Tuolloin nuorta, vuonna 1987 perustettua Vihreää liittoa vastustettiin laajasti myös hallituksen sisällä. Paavo Lipposen (sd.) sateenkaarihallitukseen kuului SDP, kokoomus, RKP, vasemmistoliitto ja vihreät.

Myöhemmin Haavisto on ollut vihreiden puheenjohtaja vuosina 1993–1995, kehitysministeri kokoomuslaisten Jyrki Kataisen ja Alexander Stubbin hallituksissa 2013–2014, sekä vihreiden ehdokas presidentinvaaleissa 2012 ja 2018.

Ulkoministeriksi Haavisto valittiin kesällä 2019.

 

KOSKA ilmastonmuutos on globaali kriisi, sitä pitää torjua kansainvälisesti.

Haavisto pitää kansainvälistä rahoitusta pullonkaulana sekä ilmastonmuutoksen torjunnassa että sopeutumistoimissa, viitaten vuonna 2021 Iso-Britannian Glasgow’ssa järjestettyyn YK:n ilmastokokoukseen. Tarvittavia toimia ei saada aikaan, koska se on kallista.

Glasgow’n ilmastokokouksen keskeisiin tavoitteisiin kuului kansainvälisen päästökaupan säännöistä sopiminen.

Päästökaupan ideana on, että rikkaat ja runsaasti saastuttavat maat voisivat hoitaa osan päästövähennyksistään rahoittamalla ilmastotoimia köyhemmissä maissa. Näin kehittyneiden maiden on mahdollista saavuttaa päästötavoitteensa kustannustehokkaasti.

Markkinoita on kuitenkin säänneltävä, sillä muuten päästövähennykset voitaisiin laskea sekä rahoittajamaan että hankkeen toteuttajamaan hyväksi. Niin kutsuttu kaksoislaskenta on päästömarkkinoiden merkittävin haaste.

Toisaalta sääntelyllä pyritään takaamaan myös se, että päästövähennykset, kuten metsistys, ovat pysyviä sekä lisäisiä eli päästövähennystä ei olisi tapahtunut myös ilman rahoitusta.

Haaviston mukaan ilmastonmuutoksesta kärsivät erityisesti useat kehittyvät maat, jotka eivät itse juurikaan tuota päästöjä. Hän näkee markkinamekanismit mahdollisuutena, jotka parhaimmillaan mahdollistavat tuen kehittyville maille.

”Markkinamekanismien avulla kehittyvät maat pääsevät hyppäämään suoraan esimerkiksi uusiutuviin energiamuotoihin sekä energiaa säästävään teknologiaan”, Haavisto kertoo.

Vaikka Euroopan unioni on ilmoittanut toteuttavansa nykyisen, vuoteen 2030 ulottuvan päästövähennyssitoumuksensa sisäisesti, on globaalisti useat maat ilmoittaneet hyödyntävänsä kansainvälistä päästökauppaa.

Glasgow’n kokouksessa luodut yhteiset säännöt tuovat varmuutta kansainvälisille markkinoille ja niiden kehitykselle. Sääntöjen toimeenpanoon liittyy kuitenkin paljon yksityiskohtia, joista neuvotellaan tulevien vuosien aikana.

 

Ilmastonmuutoksesta kärsivät erityisesti kehittyvät maat, jotka eivät itse juuri tuota päästöjä.

 

HAAVISTO tuli ensimmäisen kerran julkisuuteen vuonna 1979 luontoaktivistien Koijärvellä järjestämän operaation myötä.

Operaation tarkoituksena oli estää maanviljelijöiden suunnitteleman linnuille tärkeän ranta-alueen kuivattaminen. Luonnonsuojelijat kahlitsivat itsensä kaivinkoneisiin, ja sen seurauksena Forssassa sijaitseva järvi jäi kuivattamatta.

Nykyään Koijärvi kuuluu Natura 2000 -verkoston suojelualueisiin.

Haavisto oli paikalla samana vuonna perustetun pienlehden Kompostin päätoimittajana. Lehti keskittyi erityisesti ympäristöaiheisiin sekä poliittisiin vaihtoehtoihin ja utopioihin. Kompostia julkaistiin kolmen ja puolen vuoden ajan.

Haavisto pitää tärkeänä, että ilmastonmuutoksen torjumisen ympärille on syntynyt kansalaisliikkeitä- ja järjestöjä. Hän toivoo, että ihmisten huomio kiinnittyisi kansalaisliikkeiden ja -järjestöjen toiminnan sijaan niiden ajamiin asioihin.

Esimerkiksi vuonna 2018 Iso-Britanniassa perustetun Extinction Rebellionin, joka tunnetaan Suomessa Elokapinana, toimintatavat ovat herättäneet huomiota julkisuudessa. Kansainvälisen ympäristöliikkeen julkilausuttu tavoite on muun muassa kuudennen massasukupuuttoaallon pysäyttäminen.

Toisinaan liikkeen järjestämät protestit ja mielenilmaukset ovat saaneet enemmän painoarvoa kuin niiden sisältö eli viesti ilmastohätätilasta.

”Olen tavannut Elokapinan sekä muiden ympäristöjärjestöiden ja ilmastonmuutoksen torjuntaa ajavien liikkeiden jäseniä. Toivoisin, että näiden nuorten ääni kuuluisi politiikassa aktiivisemmin”, Haavisto sanoo.

Haavisto pyrkii ylläpitämään keskusteluyhteyttä nuoriin, ja hänen mukaansa aktivisteja on kuultu esimerkiksi ulkoministeriössä kansainvälisiä ilmastotoimia koskevan päätöksenteon yhteydessä.

Vaikka Haavisto pitää järjestötoimintaa arvokkaana, hänen mukaansa ”jossain vaiheessa tulee kuitenkin vastaan kysymys”, haluaako asioita edistää kansalaisjärjestöissä vai politiikassa.

Vaikka molempia tarvitaan, Haavisto toivoo, että järjestöiden kautta tulisi ihmisiä eri puolueisiin vaikuttamaan näiden ilmastokantoihin.

 

ILMASTO on lämmennyt vuoteen 2022 mennessä keskimäärin reilun asteen esiteollisesta ajasta.

Arktisilla alueilla lämpeneminen on kaksi kertaa nopeampaa kuin muualla.

Hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin IPCC:n mukaan ilmaston lämpeneminen on vielä mahdollista rajata kriittiseen 1,5 asteeseen vuonna 2015 solmitun Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteiden mukaisesti.

Toistaiseksi eri maiden sopimat päästövähennystavoitteet ovat riittämättömiä, ja nykytoimilla maapallon keskilämpötila nousee arviolta 2–3 astetta.

IPCC arvion mukaan kriittinen 1,5 asteen lämpeneminen saavutetaan todennäköisesti 2030-luvun alussa.

Haaviston mukaan ilmastonmuutos tulee huomioida myös sodan keskellä. Inhimillisten kärsimysten ohella hän pitää huolestuttavana sodan aiheuttamia ympäristöongelmia, kuten kemiallisia tuhoja sekä mittavia päästöjä.

”Myös sodalla on suuret ilmastovaikutukset. Esimerkiksi Nord Stream -putkien tuhoutuminen ja Venäjän ilmastotoimien hidastuminen sodan vuoksi ovat asioita, joista kannattaa olla aidosti huolissaan.”

Syyskuussa 2022 Itämeren pohjassa Venäjältä Saksaan kulkevassa maakaasuputkilinjastossa havaittiin useita vuotokohtia. Putkista ehti vuotaa 70 000 tonnia metaania, joka on yksi merkittävimmistä kasvihuonekaasuista. Metaanilla on noin 28 kertaa ilmastoa lämmittävämpi vaikutus kuin hiilidioksidilla.

Maailmanlaajuisesti asevoimat ja sotateollisuus tuottavat viisi prosenttia kasvihuonepäästöistä. Kun tähän lisätään sotatoimien vaikutukset, sotilaallisen toiminnan osuus ihmiskunnan hiilijalanjäljestä on noin kuusi prosenttia.

Tarkkaa lukua on silti mahdoton sanoa, sillä maille on jätetty lähes täysi vapaus ilmoittaa tai olla ilmoittamatta päästöjään.

Haaviston mukaan läpinäkyvyyttä tulisi lisätä kansainvälisten organisaatioiden avulla sekä kehittämällä velvoittavaa raportointia.

 

VAIKKA Ukrainan sota jatkuu, Haaviston mukaan jo nyt kannattaa miettiä päivää, kun rauha koittaa.

“Olen pyrkinyt pitämään kansalaisjärjestökontakteja yllä myös kriisin keskellä oleviin maihin. Sitä kautta saa usein tietoa, jota ei virallisia reittejä pitkin ole saatavilla.”

Hän toivoo, että sodan loputtua kehitysyhteistyö kriisien keskellä olevien maiden, kuten Venäjän, kanssa voisi jatkua.