Moonage Daydream
3,5/5
Ensi-ilta 16.9.2022.
HETKEN AIKAA on syytä olla huolissaan.
Ohjaaja Brett Morgenin suitsutettu David Bowie -elokuva alkaa kohteensa sitaatilla, jonka ruodinnan Friedrich Nietzschestä, jumalista ja ihmisyydestä lienee tarkoitus virittää katsoja oikeille ”taajuuksille”. Nyt ollaan diipin äärellä.
Tämän jälkeen haahuillaan ja horistaan muutama minuutti CGI-planeettojen, Bowien Blackstar-musiikkivideon (2016) ja elokuvamontaasien maailmoissa Hallo Spaceboy -kappaleen (1995) kummitellessa taustalla.
Voi ei, onko tämä tällainen elokuva?
POMPÖÖSIN ALUN jälkeen Morgen kaikeksi onneksi ryhdistäytyy. Reilussa kahdessa tunnissa hän kertaa Bowien julkisen elämän tärkeimmät vaiheet kollaasissa, joka muodostuu valtavasta määrästä vanhoja haastatteluja, musiikkivideoita, keikkatallenteita ja muuta arkistomateriaalia.
Puhuvien päiden kaltaiset dokumentin konventiot hylkäävä tyyli on viisas valinta, varsinkin Bowien kohdalla, jonka kameleonttimaisesta urasta on ehditty jo sanoa ja kirjoittaa lähes kaikki mahdollinen. Tämän havainnon äärelle päätyy tahattomasti myös Moonage Daydream, jonka kokeellinen muotokieli ei peitä sitä, miten kuluneita sen tulkinnat ovat.
Melko kronologisesti kerrottu elämäntarina muistuttaa Bowien merkityksestä 1970-luvun alun brittiläisen kulttuuri-ilmapiirin ravistelussa, hänen musiikillisesti voittoisista Yhdysvalloissa ja Berliinissä vietetyistä vuosistaan, 1980-luvun kaupallista supermenestystä seuranneesta luovasta alhosta sekä varttuneemmilla päivillä löytyneestä henkisestä tasapainosta ja viimeisistä taiteellisista meriiteistä. Muhkea otanta on kunnianhimoinen, mutta tekee paikoin selväksi, miksi aiemmat Bowie-dokumentit ovat olleet aiheensa rajauksessa tarkempia. Lisäarvoa keskusteluun vaikkapa Bowien luomista hahmoista tai hänen taiteensa monipuolisuudesta Moonage Daydream ei tuo.
Sanottavan vähäisyys on kuitenkin helppo antaa anteeksi, kun lopputulos näyttää ja kuulostaa näin hyvältä. Parhaimmillaan suvereenisti rullaava kokonaisuus muistuttaa kunnon resursseilla tehtyä fanivideota, jota päädytään fiilistelemään aamuöisillä jatkojen jatkoilla. Monien fanivideoiden tapaan myös Moonage Daydream on liian pitkä ja paikoin puuduttava, mutta valtaosan kestostaan se viihdyttää kohdeyleisöään.