”LOPETA jo! Senkin… ryssä!”
”Ite oot!”
Vaikka Juliana Hyrri ei täysin ymmärtänyt nimittelyä lapsena, se jäi vahvasti mieleen. Tosin ennemmin koomisena muistona.
”En tiennyt mitä ryssä tarkoittaa. Tilanteessa mua haukutaan ja sitten haukun takaisin, mutta sana ei pädekään toiseen ihmiseen.”
Nimittely päätyi myöhemmin kansien väliin.
Huhtikuussa 2022 ilmestyneen sarjakuvateoksen Päivänkakkarameri (Suuri Kurpitsa) päähenkilö on pieni lapsi nimeltään Juljenka.
Teoksen tapahtumat liittyvät tavalla tai toisella Hyrrin omaan lapsuuteen. Sarjakuvataiteen vuoksi mukana on myös fiktiota. Se tekee Hyrrin mukaan tarinoista dramaattisempia ja kiinnostavimpia.
HYRRI, 32, on kotoisin Itä-Viron Kohtla-Järven kaupungista.
Hän muutti nelivuotiaana perheineen Suomeen.
Muutosta oli ensin vaikea ymmärtää. Hyrrin mukaan kahden eri kulttuurin välissä elävän lapsen selviytymiskeinoja olivat virran mukana meneminen ja eräänlainen räpiköinti.
Suomen kielen oppiminen päiväkodissa oli helppoa, samoin kuin sopeutuminen maahan nuorena.
”Se on ehkä aikuiselle vaikeampaa.”
Siitä huolimatta Hyrri on miettinyt lapsuuttaan ja muutosta aikuisena.
”Jotkut asiat ovat jääneet vaivaamaan kuten se, miten toiseen kulttuuriin tulo on muokannut mua.”
Tämä näkyy myös Päivänkakkarameressä. Päähenkilölapsen perhe muuttaa Virosta Suomeen ja on tuntemattoman edessä. Teos käsittelee kulttuurien välissä kasvamista, yhteenkuuluvuuden tunteen etsimistä ja hylkäämisen pelkoa.
Lapsuus ei ollut Hyrrille kamala kokemus toisin kuin hänen perheensä luuli teoksen luettuaan. Hyrrin mukaan perhe ei täysin ymmärtänyt, etteivät kaikki kuvatut tapahtumat ole täysin totta.
”Tarkoitukseni ei ole osoitella ketään, paitsi ehkä itseäni.”
Teoksen ymmärtämistä perheessä on vaikeuttanut myös kielimuuri. Hyrri puhuu äidinkielenään suomea, vanhemmat venäjää. Kääntäminen on ollut vaikeaa, samoin kuin erilaiset arvot. Hyrri kokee kasvaneensa eri kulttuurin edustajaksi kuin hänen muu perhe.
”Asioita on outoa selittää vieraalla kielellä, kun ei löydä oikeita sanoja. Se on hermostuttavaa, samaa räpiköimistä kuin pienenä.”
HYRRIN ESIKOISTEOS Satakieli joka ei laulanut ilmestyi 2019. Se kertoo lapsuuden pimeistä puolista.
Hyrrin mielestä sarjakuva on selkein muoto lapsuuden läpikäymiseen. Esimerkiksi maalaus jättäisi liikaa tulkinnan varaa.
Tuoreen teoksen motiivina olivat muistojen purkaminen ja samankaltaisten ihmisten tavoittaminen.
”Halusin saada tapahtumat ulos systeemistäni. Saman kokeneet voivat ehkä löytää itsensä tarinoista.”
Sarjakuvien lisäksi Hyrri maalaa sekä tekee kuvituksia ja installaatioita.
Myös tulevaisuudessa hän haluaa purkaa muistojaan sekä omaa tai muiden lapsuutta taiteen kautta. Selkeää visiota siitä miten ei toistaiseksi ole.
”Mulla on takaraivossa ajatuksia, jotka tekisi mieli piirtää auki.”
”Vaihtoehdot ovat rajattomat, koska lapsuus on niin universaali aihe. Siihen voi tarttua monelta kantilta.”