SINISTEN ja punaisten valojen värjätessä tilaa lavalle astelee neljä vähäpukeista tanssijaa. Juontaja esittelee heidät strippareiksi ja kertaa illan säännöt:

Koskea ei saa.

Sylitansseja voi ostaa.

Tippaaminen onnistuu heittämällä seteleitä lavalle tai maksamalla MobilePay-sovelluksella.

Yleisö naurahtelee, taputtaa ja ottaa vähitellen rennomman asennon.

Show voi alkaa.

 

JUONTAJA esittelee illan ensimmäisen esiintyjän Lady Clitteriksi. Lyhyt, silmälasipäinen nainen astelee lavalle yllään mustat rintaliivit ja lanteillaan ohutkankainen huivi.

Esitys on saanut inspiraationsa vatsatanssista. Juontaja kertoo, kuinka länsimaalaiset ”löysivät” vatsatanssin 1800-luvun lopulla, ottivat sen omakseen ja alkoivat eksotisoimaan ja seksualisoimaan tanssijoita. Hän ilmoittaa Lady Clitterin antavan täyden suostumuksensa siihen, että tämän kehoa saa seksualisoida esityksen ajan.

Lady Clitter aloittaa esityksensä keinuttamalla lannettaan. Katse on yleisössä, liikehdintä kiusoittelevaa. Samassa hän riuhtaisee huivin lanteiltaan paljastaen vatsan ja reidet. Lady Clitter hivuttaa huivia jalkojensa välistä hitaasti edestakaisin liikkein. Rintaliivit lentävät kaaressa ja nainen heittäytyy lattialle.

Avustaja kävelee hitaasti lattialla kiehnäävän Lady Clitterin eteen kulho kädessään. Kun taustalla soiva Pussycat Dolls laulaa viimeisen kerran kertosäkeen, avustaja kaataa kulhollisen glitteriä stripparin päälle.

Glitterisateen hohteessa aika hidastuu. Vain rinnat heiluvat ja yleisön silmät säihkyvät.

Lady Clitter saa valtavat suosionosoitukset. Jännitys on muuttunut puheenporinaan.

Olemme Lutakossa feministisellä pop up -strippiklubilla. Klubi kantaa nimeä PosiTits. Kiertueen kolmas paikkakunta on Jyväskylä, jossa klubi vierailee lokakuun yhdeksäntenä iltana 2021.

Klubin perustaja ja tuottaja Sofia Sarkava, joka tunnetaan myös Lady Clitterinä, kertoo, kuinka halu perustaa feministinen strippiklubi tuli omasta tarpeesta. Sarkavaa ei otettu strippiklubeille esiintymään, koska hän oli väärän kokoinen, näköinen ja ikäinen.

Viesti oli selkeä: hänessä oli jotain vikaa. Sarkavalle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin perustaa oma klubi.

Samalla syntyi ajatus muuttaa ja monipuolistaa strippauskulttuuria.

 

 

FEMINISMI on nykyään vakiintunut tarkoittamaan poliittista liikettä, joka pyrkii edistämään sukupuolten välistä tasa-arvoa, usein pyrkimällä parantamaan naisten asemaa yhteiskunnassa. Aate risteää myös poliittisten ihmisoikeusliikkeiden kanssa.

Feminismi on myös yksi PosiTits-klubin arvoista. Se näkyy esimerkiksi työntekijöiden valinnassa. Tällä hetkellä tanssijoita on 12, ja he ovat eri kokoisia, ikäisiä ja edustavat eri sukupuolia.

Sarkavan mukaan kaikki ovat tervetulleita klubille kokeilemaan eroottista tanssia. Ainoana kriteerinä on kolmen pääarvon jakaminen: feminismin lisäksi seksi- ja kehopositiivisuuden.

Klubia mainostetaan turvallisena. Esimerkiksi tanssijoiden esittelyllä ei pelkästään haluta kertoa, keneltä voi ostaa sylitanssin, vaan myös inhimillistää strippareita ja tuoda heidät tutuiksi. Lisäksi tanssijat pitävät keskenään huolta toisistaan. Muut puuttuvat tilanteisiin, joissa katsoja esimerkiksi rikkoo stripparin koskemattomuutta. Tämä uupuu Sarkavan mielestä useimmilta klubeilta.

Feminismi näkyy myös palkkauksessa. Siinä missä strippiklubeilla tanssijat joutuvat usein tyytymään tippeihin lipputulojen mennessä klubien omistajien taskuun, PosiTits jakaa tulot tanssijoiden kesken.

Klubin toisella arvolla, seksipositiivisuudella, PosiTits haluaa julistaa strippauksen ilon juhlaa ja häpeästä eroon pääsyä. Seksipositiivisuudella tarkoitetaan riippumatonta vapautta määritellä, ilmaista ja toteuttaa omaa seksuaalisuutta niin kuin itse haluaa.

Sitä eivät saisi rajoittaa instituutiot, muut ihmiset tai normit.

 

STRIPPAUSKULTTUURIN historian alku voidaan ajoittaa 1800–1900-lukujen vaihteeseen, Pohjois-Amerikkaan ja Eurooppaan, ja erityisesti Englantiin ja Pariisiin.

Ensimmäisten strippareiden esiintymisasuihin kuuluivat ihonväriset sukat, aikakauteen nähden ”paljastavat” lyhyet hameet, housupuvut ja vartalon kaaria myötäilevät asut.

Eroottisen tanssin tarkoitus oli kiihottaa yleisöä, kun tanssija poisti vaatekappaleita kiusoittelevasti ja viettelevästi.

Ensimmäisenä varsinaisena striptease-esityksenä pidetään burleskilegenda Carrie Finnellin 1920-luvun numeroa, jossa hän riisui yhden vaatekappaleen – ja lupasi jatkaa samalla tavalla seuraavina iltoina. Esitys kerrallaan vaatteet vähenivät. Näin hän sai yleisön palaamaan ilta toisensa jälkeen.

Striptease-esityksiä pidettiin aikanaan skandaalimaisina ja moraalittomina, koska naisruumiin muodot oli totuttu peittämään vaatteilla. Vaikka kaikki esiintymiset eivät sisältäneet riisumista, ne tarjosivat katsojille eroottisen elämyksen, kertoo väitöskirjatutkija Salli-Sofia Ritola Jyväskylän yliopistosta.

Ritola tutkii nykyburleskia. Hänen mukaansa strippaamista määriteltäessä voi karkeasti sanoa, että kaikki burleski on stripteasea, mutta kaikki striptease ei ole burleskia.

”Moni erottaa burleskin ja stripteasen toisistaan, vaikka ne ovat käytännössä sama asia.”

”Toki varsinaisessa eroottisessa tanssissa voi olla tiukemmat raamit tietynlaisille kehoille kuin burleskissa. Näiden rikkominen voi eroottisessa tanssissa olla haastavampaa.”

Stripteasessa ruumis on keskeisessä osassa. Se on ollut ja on edelleen esiintyjän tärkein työväline.

Historian saatossa lavoilla on nähty monenlaisia kehoja.

1900-luvun alun Pohjois-Amerikassa varietee-show’issa nähtiin niukasti puettuja hoikkia tyttöjä, joiden malli on jäänyt elämään nykypäivään saakka mielikuvina showgirl-kulttuurista. Hieman tämän jälkeen alkoivat stripteasen ja burleskin kultaiset 1920–1930-luvun vuosikymmenet, kun New Yorkissa tuotettiin niin sanottua tukkuburleskia. Se oli edullisempaa ja esiintyjät olivat kurvikkaampia ”työväenluokan” versioita.

1970–1980-luvuilla televisio, aikuisviihde ja entistä uskaliaammat striptease-esitykset syrjäyttivät burleskiesitykset.

Nykyään seksityöllä, johon striptease lukeutuu, tarkoitetaan laajaa maksullisten eroottisten ja seksipalvelujen kirjoa. Se on laillista, kun siihen ei kuulu pakottamista, hyväksikäyttöä tai väkivaltaa.

 

Burleskilegenda Carrie Finnell riisui esitys esitykseltä yhden vaatekappaleen – ja sai yleisön palaamaan ilta toisensa jälkeen.

 

LADY CLITTERIN esityksen jälkeen on tauko. Sen aikana stripparit kiertävät yleisössä tarjoten kahden ja viiden minuutin sylitansseja.

Tanssin voi tilata joko yleisössä tai siirtyä takahuoneeseen. Eräs katsoja maksaa tanssista Rosina-nimiselle stripparille. Måneskinin I Wanna Be Your Slaven pauhatessa yleisö pääsee nauttimaan pienestä väli-show’sta.

Kun toinen lavaesitys alkaa, esiin astelee Ilo Voihke. Taustalla soi Robyn. Voihke ottaa kontaktia yleisöön, vääntelee naamaansa hullunkurisiin ilmeisiin ja kiusoittelee. Hän raottelee pikkuhousujaan koko esityksen ajan, mutta pois housut lähtevät vasta viime sekunneilla.

Lopuksi Voihke kerää lavalle viskotut rahat ja poistuu vislausten saattelemana.

Tuottaja Sofia Sarkavan mukaan on ollut upeaa huomata, kuinka PosiTits on houkutellut paikalle eri ikäisiä, nuorista aikuisista iäkkäisiin. Kaikkia sukupuolia, pariskuntia, kaveriporukoita, yksinolevia.

Tunnelma Lutakon keikkatilassa on karnevalistinen. Tunnelmaa vahvistavat kimalteet, höyhenpuuhkat, silkkiasut ja huivit.

Eikä erityinen tunnelma johdu itse esityksistä, vaan vastaanotosta. Naisvaltainen yleisö hurraa ja kannustaa esiintyjiä.

Jotain syntistä poistuu tilasta.

 

 

POSITITSIN ensiesitys oli heinäkuussa 2021 Helsingissä Ravintola Nyyrikin Iltatähdessä.

Vaikka vastaanotto on ollut pääosin myönteinen, on klubi kohdannut myös ennakkoluuloja. Sarkavan mukaan niihin kuuluu ajatus siitä, ettei strippiklubilla käynti ole rahan arvoista tai että tuotot menisivät hämäräbisneksiin.

”Ihmiset eivät ymmärrä sitä työtä, jonka olemme tehneet klubin ja esitysten eteen. Sisäänpääsymaksut menevät tanssijoiden vuokraan ja ruokaan sekä siihen, että voimme jatkaa klubia.”

Vielä strippauskulttuuria enemmänkin ennakkoluulot liittyvät PosiTitsin arvoihin.

Kaikki eivät tiedä, mitä termit feminismi tai kehopositiivisuus tarkoittavat. Sarkavalta on esimerkiksi kysytty, eivätkö miehet pääse klubille ollenkaan. Tietysti pääsevät.

Kysymyksiä on herättänyt myös 20 euron sisäänpääsymaksu, joka on joidenkin mielestä ollut liikaa, jos tarjolla ei edes ole viehättäviä ihmisiä.

Samantapaisia kommentteja kehoihin liittyen on kuultu julkisuudessa viime kuukausina, sanoo sukupuolentutkimuksen yliopistonlehtori ja lihavuustutkija Hannele Harjunen Jyväskylän yliopistosta.

Hän nostaa esille Helsingin Sanomissa syyskuussa 2021 julkaistun artikkelin lihavasta nuoresta naisesta deittimaailmassa. Haastateltavan naisen mukaan pluskokoisena on paljon muita vaikeampaa päästä treffeille.

”Haastateltava sai paljon negatiivista palautetta. Kommentit olivat tyyliltään samanlaisia ja luokattomia, kuten ’pitääkö väkisin tykätä lihavista’. Se kertoo aika selvästi, että lihava nainen ja seksuaalisuus eivät vieläkään ole kovin helppo yhdistelmä.”

Harjusen mielestä kehopositiivisuus on käsitteenä valtavirtaistunut viimeisen kymmenen vuoden aikana, jolloin ihmisoikeusliikkeen alkuperäinen tarkoitus on usein unohtunut.

Kehopositiivisuus on lihavuusaktivismia, ja poliittisen liikkeen tarkoitus on parantaa marginalisoitujen ja syrjittyjen kehojen ihmisoikeuksia esimerkiksi vaatimalla ulkonäkönormeista poikkeaville ruumiille yhtäläistä kunnioitusta.

Harjusen mielestä kehopositiivisuus kuuluu kaikille, mutta on tärkeää muistaa, ettei sitä käytä väärin tai vie tilaa niiltä, jotka sitä tarvitsevat.

Vaikka PosiTits kohtaa ennakkoluuloja, Sofia Sarkava ei näe sitä vain huonona asiana. Termit pelottelevat pois ne, jotka eivät jaa samoja arvoja eivätkä välttämättä osaisi käyttäytyä klubilla.

 

”Ihmiset eivät ymmärrä sitä työtä, jonka olemme tehneet klubin ja esitysten eteen.”

 

VOIKO STRIPPAAMINEN olla feministinen teko?

PosiTitsin tanssijoille on esimerkiksi sanottu, etteivät he strippareina voi esimerkiksi olla osa #metoo-liikettä. Konservatiivisemmat feministit eivät välttämättä ole seksipositiivisia. Osa tulkitsee kaiken seksityön vallan ja väkivallan tulokseksi.

Sarkavan mielestä vastaus kysymykseen on ehdottomasti kyllä –  strippaaminen voi olla feminististä. Tanssijan seksualisointi on hyväksyttyä silloin, kun tanssija on suostumuksellisesti lavalla.

”Eikö tanssija ole paljon seksikkäämpi silloin, kun hän nauttii siitä mitä tekee?”

Lehtori ja tutkija Hannele Harjunen on samaa mieltä, sinänsä. Asia kun ei ole aina yksinkertainen. Seksityö ja muut ammatit eivät ole irti todellisuudesta, vaan historia ja yhteiskunnan rakenteet näkyvät niissäkin.

”Samoin kuin kehopositiivisuudessa, ihminen voi päättää hyväksyvänsä ruumiinsa, mutta se ei auta, jos koko muu yhteiskunta on sitä vastaan. Niin myös strippaamisessa.”

”Niin kauan kuin meillä on seksistisiä käsityksiä siitä, mikä on naisen rooli, nautinto ja seksuaalisuus ja ketä varten se on, meillä on uskomus, että naisen ruumis on tehty heteromiehen katseelle. Se mutkistaa asiaa”, Harjunen pohtii.

Burleskista väitöskirjaansa tekevä Salli-Sofia Ritola on samoilla linjoilla. Hänen mukaansa stripteaseen liitetyt stereotypiat näyttäytyvät edelleen voimakkaina, ja naisten esittämän stripteasen katsojana ajatellaan lähtökohtaisesti olevan cis-heteromies.

”Burleskiyleisössä valtaosa puolestaan on naisia. Mutta se, että eroottinen tanssi tai ruumiit olisi suunnattu vain yhdelle sukupuolelle, on mustavalkoista ajattelua. Katsojien omat mieltymykset määrittävät sen, mistä he pitävät, eikä se ole välttämättä sukupuoleen sidottua.”

Ritola uskoo, että ruumiisiin kohdistetut yhteiskunnan luomat ulkonäköpaineet vaikuttavat oleellisesti lajin sisällä. Koska ruumis ja ulkonäkö ovat esiintyjän tärkeimmät työvälineet, ne pyritään esittämään mahdollisimman suotuisassa valossa. Ajatus on toki ristiriitainen. Strippaminen on ideaaleimmillaan stereotypioista vapaata ja kauneusihanteiden paineisiin taipumatonta.

Toisaalta taas lajin sisällä tiedostetaan selkeästi myös se, kuinka ruumis ja ulkonäkö voivat vaikuttaa esiintyjän buukkauksiin. Normatiivisella keholla on edelleen suurin valta.

 

LUTAKON LAVALLA pakarat hyllyvät, on vatsamakkaroita ja selluliittiä.

Feministisellä PosiTits-klubilla on tällä hetkellä vain valkoisia tanssijoita. Sarkava toteaa tämän olevan selkeä kehityskohde.

Joka tapauksessa hänen mukaansa palautteen perusteella huomaa, että feminististä ja kehopositiivista strippiklubia, jossa pätevät turvallisemman tilan periaatteet, on kaivattu. Vaikka muutoshalu on kummunnut ennen kaikkea tanssijoilta itseltään, Sarkava uskoo myös yleisön haluavan muutosta.

Ohjeista huolimatta paikalle voi kuitenkin eksyä myös niitä, jotka eivät ohjeita kunnioita.

Jyväskylässä lokakuun 2021 alussa järjestetyn klubin loppupuolella eräs katsoja puree tälle sylitanssia antavaa stripparia nännistä. Kukaan ei ehdi väliin.

Järjestyksenvalvoja poistaa katsojan tapahtumasta välittömästi.

Illan jälkeen PosiTitsissa päätetään lisätä henkilökunnan määrää, jotta tanssijat eivät jää kaksin asiakkaiden kanssa.