KAIKKI MUUTTUU vaikeaksi, jos haluaa omistaa esineitä, kantaa niitä mukanaan ja pitää ominaan. Minä vain katselen niitä – ja kun lähden tieheni, ovat ne minulla päässäni.
Näin sanoi Nuuskamuikkunen, ja näihin sanoihin huomaan samaistuvani ainakin, jos katseleminen korvataan lukemisella. Opin nimittäin erehdyksen kautta, ettei lukemisen ilo synny hautautumalla kirjavuoriin.
Olen suurimman osaa elämästäni ollut intohimoinen lukija. 1990-luvun puolivälin lapsena lukeminen oli nuoruuteni parasta ajanvietettä, vaikka The Sims -peli veikin osan vapaa-ajastani.
Mopokortin saatuani ajoin Raahen kaupungin kirjastoon kaluttuani pienen lähikirjaston hyllyt läpi. Lukion loppuun saakka kannoin kotiin pinoittain kirjoja, ja nautin sekä klassikoista ja suosituista nuortenkirjoista.
Suoritin lukiossa vapaaehtoisen lukudiplomin, joka jäi yhtä kirjaa vajaaksi. Kalevala ei sytyttänyt silloin, eikä vieläkään.
Lopulta päädyin opiskelemaan äidinkielen opettajaksi.
YLIOPISTOSSA lukeminen ei loppunut, mutta muuttui. Akateeminen lukutapa ja kirjallisuus ottivat harrastuksesta vallan.
Opiskelin sivuaineena kirjallisuutta, jonka kurssit saivat huijarisyndrooman puhkeamaan. Tuntui, etten ollut lukenut mitään, ja yhtäkkiä jokaiseen virkkeeseen tuntui piiloutuvan salainen merkitys, jota en ollut tarpeeksi oppinut löytääkseni.
Toimittaja ja kirjailija Vesa Sisättö kirjoitti lukemisen historiasta ja lukemattomuuden syistä teoksessaan Lukemisen voima – Rauhoita mielesi ja paranna keskittymiskykyäsi (2020). Hän kertoi opiskelleensa yleistä kirjallisuustiedettä, jonka idea on purkaa romaani palasiksi ja koota palasista viisas essee.
Tuo analysoiva lukutapa tunkeutui lopulta Sisätön vapaa-ajan lukuharrastukseen, ja vei siitä ilon. Ratkaisuksi hän vaihtoi pääainetta.
Minä puolestani lopetin lukemisen vapaa-ajalla.
Pakkasin kirjat kasseihin, kiitin niitä ja lahjoitin eteenpäin.
VAIKKA EN lukenut opiskeluuni liittymättömiä kirjoja, ne löysivät tiensä kotiini eri tavoin. Ostin kirjoja itse toivoen niiden herättävän uinuvan lukijuuteni. Lisäksi kirjoja kärrättiin kotiini puolituttujen sukulaisten kuolinpesistä, koska ”äikänopella ei voi olla liikaa kirjoja.”
Pian minulla oli vanha painos Sodasta ja rauhasta, läjä Waltarin koottuja, yllin kyllin Topeliusta.
Pölyiset klassikot irvailivat ympäri kotiani, eivätkä enää mahtuneet kirjahyllyyn. Kirjoista tuli paitsi henkinen, myös fyysinen taakka jokaisessa muutossa.
Samalla kotiani hallitsevien kirjojen meressä unohdin, että on kirjoja, joita todella haluan lukea.
Keväällä 2017 paasasin opetusharjoittelijana yläkoululaisille lukemisen tärkeydestä ja hauskuudesta uskomatta omiin sanoihini.
Olin väsynyt kaaokseen kotona, ja lukemattomuuteeni. Siksi laitoin kirjastovaraukseen kirjan, jonka uskoin auttavan ongelmissa. Pari viikkoa myöhemmin luin pitkästä aikaa kokonaisen kirjan yhdeltä istumalta.
Marie Kondon KonMari – Siivouksen elämänmullistava taika (2015) sai huomaamaan, miten harva kirja tuottaa muuta kuin iloa.
Kondo totesi, että harva lukematta hyllyyn jäänyt kirja tulee vuosien päästä luetuksi.
Tunsin piston sydämessäni. Samana yönä keräsin kaikki kirjani lattialle ja hypistelin jokaista yksitellen.
Pakkasin puolet kestokasseihin, kiitin niitä ja lahjoitin eteenpäin. Sama jatkui myöhemmin.
Tunnettu minimalisti ja japanilaiskirjailija Fumio Sasaki kirjoittaa teoksessaan Hyvästit tavaroille – Vapauttava minimalismi (2021) luopuneensa lähes kaikista kirjoistaan, koska omisti ne ennen kaikkea ylläpitäneeksi vaikutelmaa lukeneesta ja sivistyneestä ihmisestä.
Samaistun: yliopistossa tunsin painetta ylläpitää itsestäni kuvaa äidinkielen opettajana, joka vaalii jokaista kirjaa kalleimpana aarteenaan.
Mutta en vaali enää.
PÄÄSTYÄNI IRTI tarpeesta lukea kirjoja, joiden kuvittelin määrittelevän muiden kuvaa minusta, aloin löytää kirjoja, jotka innostivat. Lopetin myös pitkien lukulistojen pitämisen.
Minimalismi auttoi karsimaan suorittamispaineet ja keskittymään olennaiseen: tarinoihin ja lukemisesta nauttimiseen.
Kuten Kondo toteaa: ”Luetut kirjat on koettu ja niiden sisältö on sinussa, vaikket muistaisikaan sitä.”
Hänen ja Nuuskamuikkusen sanoissa on jotain samaa.
Nykyään kodissani on vain muutama lainakirja kerrallaan, mutta luen enemmän kuin koskaan: tänä vuonna sadan kirjan raja rikkoutunee lokakuussa.