Loistavan talven lumimäärät paljastivat jotain kaupungistamme. Mitä?
Jyväskylä ei ole pyöräilykaupunki.
Talven aikana huomasi, kuinka kaupunki oli valmis uhraamaan toimivan kevyen liikenteen autoilijoiden hyväksi. Vaikeakulkuiset risteykset, kahden jalkaterän levyiset jalkakäytävät ja umpeen auratut kevyenliikenteen väylät ovat esimerkkejä tästä.
Suuria hiilineutraalisuustavoitteita ei saavuteta, jos pieniin asioihin ei kiinnitetä huomioita.
Kyseessä ei ollut vain pyöräilevän opiskelijan ongelma. Samassa sohjossa tarpoivat lastenvaunuja työntävät vanhemmat, apuvälineitä käyttävät ihmiset sekä muuten vain heikommin liikkuvat ikääntyneet.
Kaupunki siis tietoisesti heikensi juuri näiden ihmisten elämää, jotta lämpimillä peltilaatikoilla olisi miellyttävä liikkua. Bensamoottorit olivat tärkeysjärjestyksessä korkeammalla kuin kaurapuuromoottorit.
Samaan aikaan kun arki näyttää tältä, brändätään kaupunkia kestävä kehityksen tavoitteiden avulla. Kaupunki ”priorisoi hiilineutraaleja liikkumisen muotoja” ja arvostaa pyöräilijöitä.
Yksityisautoilua halutaan vähentää ja ihmisiä kannustetaan käyttämään omia lihaksiaan, mutta ne ovat vain sanoja ja imagoa. Kestävä kehitys on tekoja, jotka näkyvät arjessa. Suuria hiilineutraalisuustavoitteita ei saavuteta, jos pieniin asioihin ei kiinnitetä huomioita.
Esimerkiksi auraajat tuskin tahallaan jättävät jalkakäytävät kehnoiksi, mutta kiireessä ja resurssipulassa näin herkemmin käy. Siispä heille, kuten monelle muullekin, tulisi mahdollistaa työn tekeminen huolellisesti ja kaupunkilaisia aidosti palvellen. Näin Jyväskylä voi olla pyöräilykaupunki myös talvella.
Lopuksi täytyy vain todeta, etten onneksi ollut tänä talvena kertaakaan kovin kipeä. Henkihän siinä olisi mennyt, kun olisi joutunut pyöräilemään kolaamatonta Vesangantietä ylös kohti kaukaista Killerin koronatestauspistettä.