Tässä Jylkkärissä on muutamakin Jyyn jäsendemokratiaa koskeva juttu.

Sivuilta 10 – 11 löytyy Kortepohjan ylioppilaskylän palvelumaksuja koskeva juttu, jonka voi tiivistää lyhyesti että asukkaita ja jäsenistöä ei kuultu esitystä tehdessä, vaikka se heitä mitä suurimmissa määrin kosketti. Sivulta 24 taas löytyy jäsenpalvelusihteeri Ismo Puhakan ylioppilaskunnan tarpeellisuutta puolustava teksti, jossa vedotaan muun muassa opiskelijoihin, jotta meidän keskuudestamme nousisi uusia tekijöitä palvelemaan yhteistä hyvää opiskelijaliikkeessä.

Näihin kahteen juttuun kiteytyy, tavallaan, opiskelijaliikettä vaivaavat pulmat.

 

Suomessa perinteinen yhdistystoiminta riutuu ja valuu kuoleva yhdistys kerrallaan kohti apatialta haisevaa avohautaa.

Ylioppilaskunnat ja varsinkin pienemmät ainejärjestöt kärsivät säännöllisesti siitä, että porukkaa on vaikeahkoa saada kiinnostumaan yhteisen hyvän tekemisestä, saatika sitten vaikka asettumaan ehdolle edariin.

Toisaalta jäsendemokratiassa monesti paahdetaan eteenpäin kuuntelematta rivijäsenistöä, jota taas ei toisaalta aina edes juuri kiinnosta mielipidettään ilmaista.

Tämä on laajempi ajankuva. Suomessa perinteinen yhdistystoiminta riutuu ja valuu kuoleva yhdistys kerrallaan kohti apatialta haisevaa avohautaa.

 

Tätä mustaa paraatia voi tarkastella livenä vaikkapa twitterissä, missä @EdesmenneetPrh-tili twiittaa kerran tunnissa yhden lakkauttamisuhan alla olevan yhdistyksen.

Samalla korkeakoulut ovat muuttuneet lukuisten muutosten vuoksi yhä enemmän ja enemmän vain tutkintotehtaiksi, joissa jengiä ei niin kiinnosta osallistua opiskelijoiden aseman parantamiseen. Ja miksipä kiinnostaisi, jos asenne on, että yliopisto on ”vain” koulu, joka vedetään tukka putkella mahdollisimman nopeaa lävitse. Pakollinen välivaihe, joka pitää suorittaa helvetinmoista kyytiä, että pääsee suorittamaan ja burnouttiin muualle.

Vaikka tämä ei kuvaisikaan omaa asennetta niin yhteiskunta kuitenkin pakottaa kaikkialla tähän muottiin.

Opintorahaa on pienennetty, opintotukikuukausia vähennetään säännöllisesti, eikä lainalla mielellään kauaa elä. Kun yliopistojen rahoitus on sidottu siihen, miten nopeasti tutkintoja pusketaan ulos, on myös korkeakoulujen etu tunkea opiskelijat mahdollisimman pian ulos.

 

Juoda viiniä auringonnousuun ja sekoilla.

Pois se minusta, että kritisoisin ihmistä, joka valmistuu tavoite- ajassa. Ikiopiskelijana olen salaa vähän kateellineen. Monelle se ei kuitenkaan ole niin hyvä vaihtoehto, on sopimattomia alavalintoja, yhä vain lisääntyvää uupumusta, erilaisia vaikeuksia opiskella.

Lisäksi elääkin pitäisi. Käydä sitseillä ja tapahtumissa sitten kun niitä taas on, nähdä kavereita, laiskotella vaikka tentti olisi tulossa, juoda viiniä auringonnousuun ja sekoilla. Osallistua vähän siihen ylioppilaskunnan toimintaan, että ainakin seuraavilla opiskelijasukupolvilla olisi asiat helpommin.

Yhteiskunta haluaa ehkä tehdä kaikista supersuorittajia, mutta siihen paineeseen ei ole pakko taipua.

Jos elämä on vain suorittamista, se on tyhjää ja vie vain nurkan takana odottavan hermoromahduksen syliin.

Annan vinkiksi kaikille opiskelijoille keskittyä enemmän omaan hedonismiin. Ja yhdessä asuvien pariskuntien kannattaa muistaa väittää Kelalle etteivät seurustele, niin tukiasioiden kanssa on helpompaa.