“Tutkija, feministi, kirjoittaja, lukija”. Näin Jyväskylän nykykulttuurin tutkimuksen yliopistotutkija, dosentti, Tuija Saresma tiivistää olemuksensa Twitter-tilinsä esittelytekstissä.

Työkseen Saresma tutkii muun muassa vihapuhetta, populismia, naisvihaa, rasismia ja rodullistamista. Lisäksi hän on Sukupuolentutkimuksen seuran puheenjohtaja ja Association of Cultural Studiesin hallituksen jäsen.

Tie nykykulttuurin tutkimuskeskukseen ja nykyiseen asemaan ei ollut kuitenkaan suora.

Kuten moni tuore ylioppilas, ei Saresmakaan tiennyt lukiosta valmistuttuaan, mitä hän haluaisi elämällään tehdä. Seurasi vuosi Sulkavan paikallislehdessä työskentelyä, minkä jälkeen hän haki Tampereelle ja Jyväskylään opiskelemaan.

Innokas lukija ja kirjallisuuden ystävä päätyi lopulta Jyväskylään opiskelemaan kirjallisuutta. Saresma joutui kuitenkin toteamaan, että liiallinen opiskelu voi viedä ilon itse lukemisesta.

“Kirjallisuuden opiskelu oli minulle muusta elämästä liian irrallista”, Saresma muistelee.

Kolmantena opiskeluvuonnaan hän haki opiskelemaan sosiologiaa pääaineenaan.

Gradunsa hän teki kuitenkin molemmista aineista.

“Tarkastelin eri näkökulmista 50-luvulla julkaistuja nuorten naisten päiväkirjoja. Siitä olen tavallaan jatkanut elämänkertatutkimuksen ja päiväkirjojen tutkimuksen piirissä — väitöskirjani käsitteli taide-elämäkertoja, erityisesti naisten”

 

”Kaikki tutkimus perustuu jonkinlaiseen ideologiaan”

 

Päiväkirjojen ja elämäkertojen tutkimisesta hän siirtyi vähitellen tutkimaan blogeja ja muuta nettikeskustelua.

“Tämä on ollut aika luonteva jatkumo. Se voi kuulostaa oudolta, kuinka elämäkertojen taide-elämyksistä päätyy vihapuheeseen, mutta ne molemmat lähtevät henkilökohtaisesta kirjoittamisesta ja siitä, mitä kirjoittamisella saadaan aikaan”, hän selittää.

Saresman tutkimusaiheiden repertuaari on sittemmin laajentunut koskemaan monia muitakin aiheita kuten retoriikkaa ja populismia.

Hän onkin seurannut lähiaikojen tapahtumia peloissaan.

“Capitolin tapahtumat olivat pelottavia, vaikka jotain sellaista olikin osannut odottaa — eiväthän Donald Trump ja hänen kannattajansa ole olleet siitä hiljaa. Tunteet ja affektit ovat todella arvaamattomia, ja kun ihmiset on saatu niin suuren tunteen paloon, on heitä lähes mahdotonta enää ohjailla. Tämä on mielestäni oikeistopopulistien ongelma, he lietsovat tunteita innoissaan ymmärtämättä, että se voi lähteä täysin käsistä”, Saresma kommentoi Yhdysvaltojen kongressitalon valtausta.

 

Saresma toivoo, että Suomessakin pysähdyttäisiin miettimään populistisen retoriikan voimaa

 

Saresma on kastanut tutkimuslusikkansa tähänkin aiheeseen — hän on mukana Populismin valtavirtaistuminen -tutkimushankkeessa, jossa tutkitaan muotoja, joilla populismi valtavirtaistuu 2000-luvun Euroopassa ja Amerikassa.

Hankkeen on tarkoitus loppua tänä vuonna. Jatkoajalle voisi silti olla tarvetta, sillä kukaan ei vielä tiedä, miten kongressitalon valtaus vaikuttaa tulevaisuuteen.

Yhdysvallat ei ole kuitenkaan ainoa maa, jonka tapahtumat mietityttävät nykykulttuurin tutkijaa. Saresma toivoo, että Suomessakin pysähdyttäisiin miettimään populistisen retoriikan voimaa.

“Tutkijana minua pelottaa, kuinka vastuutonta joidenkin poliitikkojen, kuten Jussi Halla-ahon, sanankäyttö on. Se on kauheaa”, hän toteaa.

 

”Oletus siitä, että me keskiluokkaiset valkoiset suomalaiset olemme kaiken yläpuolella, on täysin tyhjä”

 

Saresma antaa poliittisen populismin vaaroista haastatteluja siitä huolimatta, että se voi johtaa henkilökohtaisiin hyökkäyksiin sosiaalisessa mediassa.

“Emme voi ajatella asioita siltä kannalta, etteikö Suomessa voisi tapahtua mitään. Poliittista väkivaltaa voi tapahtua Suomessa: meillä on ollut viime kesänä esimerkki poliittisesta väkivallasta, kun Pekka Katajaan kohdistui herranjestas murhayritys.”
Saresman mukaan suomalaisten tulisi päästää irti uskomuksesta, että Suomessa on kaikki paljon paremmin kuin muualla.

“Oletus siitä, että me keskiluokkaiset valkoiset suomalaiset olemme kaiken yläpuolella, on täysin tyhjä ja se tulisi tunnistaa omasta ajattelusta”, hän sanoo.

Saresmaa ja muita sukupuolentutkijoita on syytetty ideologisiksi ja siten epäpäteväksi tutkijoiksi. Syytös objektiivisuuden puutteesta on hänen mukaansa melko tavanomainen.

Avoimesti feministiksi identifioituva Saresma pitää kuitenkin oletusta tieteen objektiivisuudesta kapekatseisena ajatteluna.

“Kaikki tutkimus perustuu jonkinlaiseen ideologiaan. Feministisenä tutkijana ja kulttuurintutkijana en väitä olevani puolueeton, vaan koen, että minulla on velvollisuus ottaa kantaa tutkimiini asioihin ja ilmiöihin. Feministinen tutkimus on kuitenkin keskeisesti maailman muuttamiseen ja parantamiseen pyrkivää”, hän sanoo.

Saresma näkee tutkimuksensa tapanaan harjoittaa aktivismia.

“Minulla ei ole vaihtoehtoa, vaan nämä aiheet ovat valinneet minut. Tutkisin niitä, vaikka en saisi siitä palkkaa”, hän toteaa.

 

Oikeistopopulismin nousu ei ole kuitenkaan koskaan ikuista

 

Puhetta rasismista, naisvihasta ja oikeistopopulismista voisi jatkaa hamaan tulevaisuuteen, mutta onko nykykulttuurissa tutkijan silmin mitään hyvää?

“Vaikka sosiaalinen media on antanut alustan vihapuheelle ja sen leviämiselle, on sen avulla saatu aikaan paljon hyvää. Sosiaalinen media on edesauttanut arvojen liberalisoitumista: se on auttanut ihmisiä löytämään keskustelukumppaneita ja yhteisöjä”, Saresma pohtii ja jatkaa positiiviseen nuottiin:

“Se, mitä nähdään nyt, on vastaiskua vapautumiselle kuten seksuaalioikeuksien ja naisten oikeuksien lisääntymiselle. Oikeistopopulismin nousu ei ole kuitenkaan koskaan ikuista, vaan kyseessä on enemmänkin heiluriliike”, hän toteaa.

Miten Saresma jaksaa rämpiä maailmantuskan suossa, puhumattakaan tutkijan työn haasteista kuten rahoituksen epävarmuudesta ja jatkuvasta stressistä?

“Olen innoissani siitä, mitä teen. Vaikka käsittelen hankalia asioita, niin vastapainoksi teen perheen kanssa kaikenlaisia mukavia asioita”, Saresma kertoo.

Työn tuomaan stressiin auttaa sekä oma että akateeminen perhe

Oman perheen lisäksi akateeminen perhe tuo Saresmalle iloa ja motivaatiota. Parhaiten mieleen jääneitä muistoja uralta ovatkin niin oma kuin kollegoiden väitöstilaisuudet:

“Välillä on niin ihanaa päästä juhlimaan ystävää tai kollegaa, ja käymään tieteellistä keskustelua, jota käydään vain tieteen takia”.

Saresman kertoman mukaan kaikki tuntuu loppujen lopuksi olevan tasapainossa: vakavat ja inhottavatkin tutkimusaiheet peilautuvat omaan innostukseen ja haluun vaikuttaa, ja työn tuomaan stressiin auttaa sekä oma että akateeminen perhe.

“On tämä aika raadollinen maailma, mutta mistään hinnasta en vaihtaisi tutkimusaiheitani”, Saresma tiivistää.