Panu Halme koki olevansa unelmaduunissa jo viisitoista vuotta sitten väitöskirjaa tehdessään. Kokemus työn kuormittavuudesta on alkanut varjostamaan elämää vasta viimeiset pari vuotta.

”Me kestävyystutkijat kärsimme vähän sellasesta maailmanpelastuskompleksista. Kun työn tavoite on saada kestävyyskriisi hallintaan ja maailma pelastetuksi, on helppo lipsahtaa ajatukseen, että on itse kaikesta vastuussa. En usko, että mikään muu olisi inspiroivampaa, haasteena on vain pitää työn määrä jotenkin järkevänä.”

Ajatus siitä, että hän itse voi vaikuttaa maapallon tulevaisuuteen jotenkin positiivisesti on motivoiva.

Toisaalta kääntöpuolena on kokemus siitä, että työlle ei näy loppua. Kyse ei ole siitä, että työ olisi muuttunut huonommaksi. Sitä on vain paljon enemmän.

”Kun työn tavoite on saada kestävyyskriisi hallintaan ja maailma pelastetuksi, on helppo lipsahtaa ajatukseen, että on itse kaikesta vastuussa.”

Työkuorma on kasvanut muun muassa siksi, että Halme saa pyyntöjä erilaisiin asiantuntijatehtäviin ja haastatteluihin lähes päivittäin. Hänestä ala on tällä hetkellä suuren mielenkiinnon kohteena.

Halme on tutkinut uransa aikana muun muassa Suomen metsien monimuotoisuutta sekä sen heikkenemistä. Halme päätti jo gradua tehdessään, että tekee väitöskirjan luonnonsuojelukysymyksistä. Tavoitteena oli päästä tekemään soveltavaa tutkimusta.

Halmeen työ pitää sisällään muutakin kuin tutkimuksen tekemistä. Hänen työnkuvaansa kuuluu yliopistonlehtorin toimessa myös opetus ja opiskelijoiden ohjaaminen sekä yhteiskunnallinen vuorovaikuttaminen. Hän toimii lisäksi JYUWisdomin, eli Jyväskylän yliopiston resurssiviisausyhteisön pääsihteerinä. Wisdomissa tutkitaan kestävyys- ja resurssiviisauskysymyksiä eri näkökulmista, esimerkiksi tällä hetkellä yhteisö selvittää yliopiston päästöjä ja luontovaikutuksia.

 

Halme arvostaa vuorovaikutusta maisterivaiheen opiskelijoiden ja tohtorikoulutettavien kanssa. Hänestä on inspiroivaa auttaa ja ohjata nuorempia tutkijoita urallaan, kun nämä painivat samojen aiheiden ja kysymysten parissa, kuin Halme itse.

Täysin ongelmatonta pääsy unelmatyöhön tutkijaksi ei ole ollut. Riippuvuus ulkopuolisesta rahoituksesta on usein turhauttavaa. Halme kertoo, että moni kollega ottaa hylkäävät rahoituspäätökset todella raskaasti. Vaikeita ne ovat hänelle itselleenkin.

”Olen kuitenkin opetellut ajattelemaan, että olipas ne päätöksentekijät idiootteja. Pääsee itse helpommalla, kun ei vello omassa huonommuudessaan. Ei sillä ole niin väliä, vaikka olisikin huonompi kuin rahoituksen saanut.”