Pataljoona on piiritetty, mutta sota on jossain kaukana. Päähenkilö seisoo keskellä estradia vuoroin selkä suorassa, vuoroin lannistuneena. Syytteet on luettu ensimetreillä.
Ayla Brinkmannin ja Sini Onnen esikoisohjaus Saint/Janne pohjautuu ranskalaispyhimyksen Jeanne D’Arcin elämään. 1400-luvulla eläneestä, siihen aikaan miesten vaatteisiin pukeutuneesta nuoresta naisesta tuli sotasankari, ja hän on innoittanut taiteilijoita elokuvissa, kirjallisuudessa, näytelmissä. Kunnian tie jäi lyhyeksi: 19-vuotiaan tuomio harhaoppisuudesta ja ristiinpukeutumisesta oli polttorovio.
Kunnianhimoisuudestaan huolimatta lopputulos on ristiriitainen: toisaalta kiinnostavan tarinan sovitus nykypäivään, toisaalta monotoniseksi taipuvainen toteutus.
Brinkmannin ja Onnen otteessa tarina saa pelkistetyn muodon. Pienoismusikaalin keskeisin teema on totuuden etsintä, ja esitys pyrkii häivyttämään perinteistä sukupuoliasetelmaa ja historiallista kontekstia. Kunnianhimoisuudestaan huolimatta lopputulos on ristiriitainen: toisaalta kiinnostavan tarinan sovitus nykypäivään, toisaalta monotoniseksi taipuvainen toteutus.
Saint/Janne-musikaalin keskiössä on absurdi oikeudenkäynti, ja kamppailu oikeudenmukaisuudesta. Alkuperäistarinaan verrattuna sotatausta on karsittu noin puolentoista tunnin esityksestä pois.
Ensiluokkaista on oikeussaliorkesterin musisointi. Se iskee tahtia, kannattelee ja tukee esitystä. Harmillisesti kuitenkin – livemusiikista riippumatta – näytelmän alkupuolella päähenkilöä Jannea esittävän Pablo Delahayn laulusoolot toisinaan hukkuvat musiikin alle. Musikaalin edetessä roolisuoritus kuitenkin vahvistuu, ja hahmo kasvaa uskottavammaksi. Parhaimmillaan Delahay on kohtauksissa, jossa hän näyttelee vahvoja tunteita kuten rohkeutta ja pelkoa.
Muista keskeisistä hahmoista erityisesti Lale Cevirelin suoritus syyttäjänä on näyttävä. Koominen keijupuu- ja ihmetodistaja tuo esitykseen tahdikkuutta Petteri Särmälän uskottavan työskentelyn ansiosta. Sen sijaan Jannen ensirakkaus (Jaakko Örmälä) jää yksiulotteiseksi ja vaatimattomaksi, ja kaksikon rakkaustarina tuntuu päälle liimatulta sivujuonteelta.
Musikaalit ovat JYT:lle harvinaisia. Alun perin kevätkaudelle tarkoitettu Saint/Janne jouduttiin siirtämään koronapandemian vuoksi syksylle, ja se jää 60-vuotisjuhlavuotta viettävän teatterin vuoden ainoaksi esitykseksi.
Vaihtelu musikaaliosuuksien ja muiden kohtausten välillä on sujuvaa. Heikkoudeksi muodostuvat kuitenkin ryhmämusikaalikohtaukset, joissa koreografia tuntuu toisinaan sekavalta. Vaikka esityksen tahti kiihtyy loppua kohti, varsinaiset kohokohdat jäävät uupumaan. Yleistunnelma tuntuukin melko tasapaksulta.
Saint/Janne muistuttaakin siitä, että ymmärtääksemme enemmän, täytyy olla valmis näkemään omaa ajattelua pidemmälle.
Vahvimmillaan näytelmämusikaali kuitenkin on, kun näyttämölle rakentuu kuva oikeudenkäynnin mielettömyydestä – siis juuri siitä, mistä alkuperäistarinassakin on kyse. Pöytäkirjoja vääristellään, todistuksia tekaistaan.
Näytelmä väittää, että totuuksia on yhtä paljon kuin maailmassa ihmisiä, ja tästä näkökulmasta se onnistuu olennaisessa. Lopulta voi löytää myös ajankohtaisen teeman ihmismielen ristiriidasta: kuinka pystymme sekä hyvään että pahaan. Oman toiminnan kriittinen tarkastelu ja virheiden myöntäminen mustavalkoisessa maailmankuvassa sekä anteeksipyytäminen nousevat keskiöön. Saint/Janne muistuttaakin siitä, että ymmärtääksemme enemmän, täytyy olla valmis näkemään omaa ajattelua pidemmälle.
Jyväskylän Ylioppilasteatteri: Saint/Janne tai Jeanne D’Arcin vaino, teloitus ja ylistys. Käsikirjoitus: Will Hammond. Tekstin adaptaatio ja suomennos: Sini Onne. Ohjaus: Ayla Brinkmann ja Sini Onne. Lavalla: Lale Cevirel, Pablo Delahay, Rosa Heikkinen, Jukka Hämäläinen, Petriina Otronen, Inga Sauranen, Jenna Sottinen, Marianne Susi, Petteri Särmälä ja Jaakko Örmälä.