Sami Nyyssölän sarjakuvaromaani Hiilijalanjälkeen jääneet sijoittuu scifin hengessä 2100-luvun alkupuolen maapallolle. Tässä tarinassa ihmiset ovat tuhonneet ympäriltään muut elämänmuodot, ja auringosta johtuvan häiriön iskiessä kaikki Oulun seudun ihmiset evakuoidaan Hailuodon avaruusasemalta kohti Proxima B -planeettaa.
Tai melkein kaikki. Onnettomuudekseen tarinan pääsankari, yläasteikäinen Jantta jää lähes yksin Ouluun. Siten koulukiusattu Jantta pääsee kiusaajistaan eroon, mutta tekee kuitenkin kaikkensa saadakseen yhteyden ihmisiin, jotka matkaavat kohti uutta planeettaa.
Tavallaan kyse on samanlaisesta elämänhalun raastavasta kuvauksesta, kuin vaikkapa Blade Runnerissa, jossa ihmisiin nähden lyhytikäiset replikantit kokevat elämänsä ainutkertaisina ja kauniina. Myös Jantta pyrkii näennäisen järjettömästi eteenpäin ilman suurempaa päämäärää kuolemalle alistumisen sijaan.
Aihe on ajankohtainen, kylmäävä ja haudanvakava, kun ottaa huomioon esimekiksi Australian metsäpaloissa kuolleiden eläinten määrän. Toisaalta pilkkeestä silmäkulmassa kielii esimerkiksi se, että oululaisen Nyyssölän dystopiassa juuri Oulun seutu on yksi harvoista paikoista, jotka ovat elinkelpoisia.
Piirroksissa likainen ja luonnosmainen tyyli sopii dystopiaan. Likaiseksi ja rauniomaisuudessaan keskeneräisen näköiseksi voi hyvin kuvitella myös kurjan tulevaisuuden.
Nyyssölän tyylissä yltäkylläisyys ja minimalismi kohtaavat. Arkkitehtuuri on massiivista, mutta yksityiskohdilla ei koreilla.
Vaikka tulevaisuus on synkkä, ihmiset esitetään subjekteina ja siten irvokkaan lohduttavasti historiattomina aikansa tuotoksina. He toki tiedostavat, että kasveja ja eläimiä on joskus ollut paljon, mutta eivät oikein osaa niitä tunnetasolla kaivata.
Niin paradoksaaliselta kuin tarinan kontekstissa vaikuttaa, ihmiset kuvataan myös maanläheisiksi olennoiksi, jotka tyytyvät vähään ja välttämättömään, kuten mauttomaan ruokaan ja happipulloihin.