Lomalentoja ostaessa mieli on innokas ja odotuksia täynnä. Lentokentän Oak Barrel Pubista jaetaan matkaanlähtökuvat someen – onhan reissuun lähteminen iloinen asia! Tai siis oli.

Tutkimusten mukaan ilmastoahdistus on vallannut erityisesti nuorten mielen. Varakkaimmat kompensoivat päästöjään, ja osa vaihtaa ristiriitaisin tuntein unelmien lomalentonsa lähimatkailuun tai jättää ainakin somefiilistelyn vähemmälle.

Sitra toteutti kesäkuussa laajan kansalaiskyselyn ilmastonmuutoksen herättämistä tunteista ja niiden vaikutuksista kestäviin elämäntapoihin. Erityisen suuria eroja ikäryhmien välillä havaittiin siinä, millaisia tunteita ilmastonmuutos herätti itsessä. Pelko oli nuorimmassa 15–30-vuotiaiden ryhmässä suurinta ja vanhimman yli 65-vuotiaiden keskuudessa pienintä. Samoin oli ahdistuksen laita. Myös häpeän tunnetta ja hyvittämisen halua koettiin eniten nuorempien keskuudessa ja vähiten yli 65-vuotiaissa, vaikka nuoremmat ovat voineet vaikuttaa ilmastonmuutokseen omilla teoillaan vanhempia vähemmän.

Ilmasto- ja ympäristöahdistukseen perehtynyt tutkija ja kirjailija Panu Pihkala näkee monia syitä tulosten taustalla.

”Yksi syy voi olla, että keskimäärin nuoremmat ovat saaneet vanhempia ikäpolvia enemmän tunnekasvatusta. Toinen seikka on, missä määrin omia ilmastonmuutokseen liittyviä asenteita ja tunteita on reflektoitu, eli kuinka yllättäen tämä kysymys tulee. Ilmastosyyllisyyden hyväksyminen tai tunnistaminen vaatii tietyn prosessin”, Pihkala sanoo.

”Ympäristötoiminnassa ja uskonnoissa on funktionaalisia samankaltaisuuksia.”

Panu Pihkala julkaisi vuonna 2017 ensimmäisen suomenkielisen ympäristöahdistusta käsittelevän kirjan Päin helvettiä? Ympäristöahdistus ja toivo. Koulutukseltaan Pihkala on teologian tohtori. Hän uskoo taustansa seurakuntapastorina vaikuttaneen siihen, että kykeni julkaisemaan ensimmäisenä Suomessa aihetta käsittelevän teoksen.

”Aiemman työni kautta kuoleman, surun ja syvien eksistentiaalisten kysymysten kohtaaminen on tuttua.”

Uskonnoissa ja ympäristötoiminnassa on havaittavissa mielenkiintoisia yhteneväisyyksiä.

”Ympäristötoiminnassa ja uskonnoissa on funktionaalisia samankaltaisuuksia. Esimerkiksi lentojen kompensaatiomaksut voidaan nähdä tietynlaisena anekauppana”, Pihkala kommentoi.

Ilmastokompensaation tapaan koko ilmastokeskuskustelu saatetaan sivuuttaa ajattelemalla vaikka, että minä kierrätän hyvin ja olen siten tehnyt oman osani.

”Single-action bias on käsite, jossa annetaan liikaa painoarvoa omille teoille, jotka aistein havaitaan ja joissa voidaan olla kokonaisvaltaisesti mukana. Olemme kehollisia toimijoita, ja nämä helposti korostuu”, Pihkala sanoo.

Ilmastokeskustelun käydessä kuumimmillaan on havaittavissa myös kyllästymisen ja turhautumisen tunteita.

Suomen mielenterveysseura julkaisi kesäkuussa Pihkalan kirjoittaman ensimmäisen laajemman suomenkielisen raportin ilmastoahdistuksesta, joka perustuu monitieteiseen tutkimukseen sekä havaintoihin käytännön toiminnasta. Raportista nousee esiin kaksi psykologista tehtävää: sopeutuminen muuttuviin olosuhteisiin sekä yhdistelmä oman eettisen vastuun hyväksymistä ja kykyä elää keskenään ristiriitaisten tunteiden kanssa.

”Voimme tehdä paljon, mutta emme kaikkea. On tärkeää miettiä, miten voi yhtäältä kannustaa toimintaan ja toisaalta kasvattaa keskeneräisyyden sietokykyä. Erityisesti nuorilla esiintyy kelpaamattomuuden ja riittämättömyyden tunteita”, Pihkala sanoo.

Ilmastokeskustelun käydessä kuumimmillaan on havaittavissa myös kyllästymisen ja turhautumisen tunteita. Kun jokin aihe nousee trendiksi, on tyypillistä, että mediassa siirrytään suurimman kiinnostuspiikin jälkeen seuraaviin aiheisiin. Ilmastokriisi on luonteeltaan kuitenkin niin vakava, pitkäkestoinen ja kaiken tieteellisen tiedon mukaan eskaloituva, että Pihkalan mukaan se ei ole poistumassa asialistalta.

”Ympäristöahdistuksen kohdalla usein ylikorostetaan ahdistuksen poistamista toiminnalla. Toiminta helpottaa, mutta jos vallitseva skeema on valjastaa ahdistus toiminnaksi, niin kaikki ahdistus ei sillä poistu ja jos sitä hoidetaan vain toiminnalla, uhkaa uupuminen.”

Sitran tunnekyselyn vastauksissa nuoret ja vanhat erottuivat vastakkaisina ryhminä, mutta näitä kahta yhdistää myös moni tekijä. Ennen ja jälkeen elämän ruuhkavuosien on hyvin aikaa paneutua ilmastokysymyksen kaltaiseen aiheeseen.

”Nuorilla ja vanhoilla ei myöskään ole niin paljon taloudellisia siteitä. He ovat vapaampia puhumaan mielipiteitään julki”, Pihkala muistuttaa.