Kun jyväskyläläinen korkeakouluopiskelija googlaa Eritrean, ei hakutulos tarjoile järin mairittelevaa kuvaa maasta. Mutta mitä hyvää ja kehumisen arvoista Eritreassa on?
Hagos Berhane opiskelee Jyväskylässä erityisopettajaksi ja oli vuodenvaihteessa yhdeksän viikkoa Eritreassa opetusharjoittelussa sekä keräämässä graduaineistoaan.
”Ihmiset ovat ihan eri tavalla läsnä. Internet-yhteyttä ei ole, joten puhelimelta ei ole mahdollista löytää mitään mielenkiintoista. Kun kaikki ovat hetkessä mukana, ajantaju hukkuu”, Berhane luonnehtii.
Berhane kertoo anekdootin: vuonna 2017 internet-yhteys oli 122 eritrealaisessa kotitaloudessa. Se pyöristyy 0,0 prosenttiin väestöstä. Eritrean tarkka väkiluku on tosin kysymysmerkki. Arviot vaihtelevat 2,5–6 miljoonan välillä.
Eritreassa uskonto on erityisasemassa. Uskontokunnalla ei niinkään ole väliä, mutta eritrealaisille on absurdia, että joku olisi täysin jumalaton.
Uskonnon ohella tärkeä tukipilari on perhe.
”Se on alku ja loppu. Eikä perhe käsitä Eritreassa pelkkää ydinperhettä, vaan siihen lukeutuu koko naapurusto. Ovet ovat aina auki, mikäli hätä iskee.”
Avioero on mahdollista sekä miehelle että naiselle, mutta sen hyväksyminen on joillekin vaikeaa.
Onnetonta liittoaan surevalle saatetaan antaa ”pure hammasta ja kyllä se siitä” -tason vinkkejä.
”Avioero saattaa myös laskea elämänlaatua sosiaalisissa suhteissa. Tieto leviää yhteisöissä nopeasti, ja yhtäkkiä cappuccino-seuraa on vähän vaikeampi löytää”, Berhane selittää.
Vuonna 2017 internet-yhteys oli 122 eritrealaisessa kotitaloudessa. Se pyöristyy 0,0 prosenttiin väestöstä.
Berhanen isä on eritrealainen ja äiti suomalainen. Tuusulassa syntyneellä ja kasvaneella Berhanella on edelleen paljon sukua Eritreassa, ja Eritrean kansallisuuskortin turvin hän pääsee maahan kohtuullisen helposti. Tavallisia turistiviisumejakin myönnetään, mutta esimerkiksi toimittajan matka Eritreaan tyssäisi todennäköisesti ennen aikojaan. Eritrean informaatioministeri totesikin pari vuotta sitten, että maan kokemukset ulkomaalaisista journalisteista eivät ole olleet hyviä.
Berhanen mukaan Eritrea on syystäkin epäileväinen kansainvälistä yhteisöä kohtaan. Maa nojaa vahvasti ”omilla pärjätään” -mentaliteettiin ja koettaa välttää post-kolonialistista maailmaa. Post-kolonialistisia teorioita googlaamalla saa kuulemma lisätietoa.
Berhane tutkii gradussaan eritrealaisten merkityksenantoja heikolle koulumenestykselle. Eritreassa pöhistään opetussuunnitelmaa myöten oppilaslähtöisestä pedagogiikasta, mutta järjestelmät ovat
perin hitaita muuttumaan. Koulunkäynti onkin hyvin perinteistä, luokkakoot suuria ja opetus opettajajohtoista.
Viimeisen lukuvuoden jälkeen eritrealaisilla on edessään Suomen järjestelmää muistuttava ylioppilaskoe. Siinä parhaiten menestyneet pääsevät asepalveluksen jälkeen korkeakoulutukseen.
”Jos menestyt hyvin koulussa, se antaa vaihtoehtoja”, Berhane toteaa.
Näin on varmasti jokaisessa koulujärjestelmässä, mutta Eritreassa koulumenestys todella määrittää koko loppuelämän. Hyvät kouluarvosanat ovat avain jatko-opintoihin, heikko koulumenestys taas tarkoittaa usein värväystä armeijaan. Berhanen mukaan Eritrean hallitus tekee kuitenkin jatkuvasti töitä koulujärjestelmän kehittämiseksi. Vanhentuneet käsitykset opettamisesta ja oppimisesta halutaan muuttaa tutkimuspohjaisiksi.
”Koulutettua kasvatustieteen henkilökuntaa on kuitenkin Eritreassa vain vähän”, Berhane harmittelee.
Eritreassa ei ole tohtorikoulutusta, joten osa akateemisesti potentiaalisista henkilöistä lähtee sen perässä esimerkiksi Suomeen tai Kiinaan. Ulkomaille pääsy tarjoaa erilaisia mahdollisuuksia, eivätkä kaikki enää palaa Eritreaan.
EU luonnehti vuonna 2016 Eritreaa yhdeksi ”maailman nopeimmin tyhjentyvistä valtioista”. Niin EU, YK kuin Amnestykin ovat todenneet, että Eritrea syyllistyy jatkuvasti laajamittaisiin ihmisoikeusloukkauksiin.
Ei siis liene ihme, että mahdollisuuksiin tartutaan.
Eritrean heikko luotto ulkopuoliseen apuun ei heijastu vain muihin valtioihin. Esimerkiksi vuosina 2011–2012 monille kansalaisjärjestöille annettiin hienovaraisesti ymmärtää, ettei heille ole maassa tarvetta.
Yksi kansalaisjärjestö, jolla on vielä jalansijaa Eritreassa, on Kirkon Ulkomaanapu (KUA). Eritrean ja Suomen suhde on erityislaatuinen, KUA:n erityisedustaja Jussi Ojala kertoo. Vuonna 2014 silloinen kehitysministeri ja Ojalan entinen esimies Pekka Haavisto sai puhelun Eritreasta. Suomelta pyydettiin tukea ja yhteistyötä, joka oli Ojalan mukaan hyvin epätavallinen teko Eritrealta.
Pontimena avunpyynnölle oli käynnissä oleva pakolaiskriisi ja Välimereen hukkuvat eritrealaiset. Eritrealaisille nuorille haluttiin antaa syy pysyä maassa, ja koulutuksen ihmemaa Suomi nähtiin avaimena onneen. Ojalan mukaan on vaikeaa alleviivata tarpeeksi, kuinka iso Haaviston rooli on ollut suhteiden ja luottamuksen luomisessa Eritreaan.
”Haavisto on se ’grand old man’ Eritrea-suhteissa, eikä se ole tapahtunut vain selkää taputtamalla”, Ojala kuvailee.
Ojalan mukaan luottamuksen muodostaminen vaatii navigointia ja tasapainottelua sekä etenkin aikaa ja kärsivällisyyttä. Hän kuvaileekin Eritrean aikaperspektiiviä ”järjettömän pitkäksi”. Asiat mitataan ennemmin vuosikymmenissä kuin -kvartaaleissa.
Ulkomaille pääsy tarjoaa erilaisia mahdollisuuksia, eivätkä kaikki enää palaa Eritreaan.
Eritrean yhteiskunnallisesta kehityksestä on käytännössä mahdotonta puhua ilman naapurivaltio Etiopian mainitsemista. Eritrea itsenäistyi Etiopian vallan alta vuonna 1991, ja kansainvälinen yhteisö tunnusti maan pari vuotta myöhemmin. Ennen Eritrean itsenäistymistä maat kävivät 30-vuotisen sodan.
Vuonna 1998 maiden välille syttyi uusi konflikti, joka jäätyi vuonna 2000: varsinainen sodankäynti loppui, mutta rauhaakaan ei solmittu.
Koska Eritrea on tulkinnut olevansa konfliktissa Etiopian kanssa sodan syttymisestä lähtien, se on asettanut suvereniteettinsa ja kansalaistensa turvallisuuden kaiken edelle.
”Eritrean näkemys on, että niin kauan, kun maa on konfliktissa, se ei voi luottaa Etiopiaan. Sen tulee olla valmis siihen, mitä ikinä voi tullakaan”, Berhane selittää.
”Poikkeukselliset ajat vaativat poikkeuksellisia keinoja”, hän muotoilee.
Yksi merkittävimmistä ratkaisuista on ollut se, että Eritrea on jäädyttänyt vuonna 1997 luodun perustuslain käyttöönoton. Maalla ei siis ole ikinä ollut voimassa olevaa asiakirjaa, jossa määriteltäisiin yhteiskunnan pelisäännöt.
KUA:n Ojala ei halua vetää aivan näin suoria yhtäläisyyksiä jäätyneen konfliktin ja voimassa olevan perustuslain puuttumisen välille.
”Mutta katkoviivalla ne voi yhdistää ehdottomasti”, hän sanoo.
No war, no peace -tilanne on pitkään ollut syy tai tekosyy sille, että Eritrea polkee yhteiskuntana paikallaan. Voimassa olevan perustuslain lisäksi Eritreasta puuttuvat muun muassa demokraattiset instituutiot ja poliittinen oppositio. Maassa on yksi laillinen puolue, joka kantaa ironisesti nimeä People’s Front for Democracy and Justice.
Erilaisissa valtioiden välisissä mittauksissa Eritrea ei ole juhlinut. Vuonna 2017 Eritrea sijoittui inhimillisen kehityksen indeksissä 189 maan joukossa sijalle 179. Indeksissä valtioita arvioidaan odotetun eliniän, koulutuksen sekä elintason perusteella. Suomi oli listauksessa 14.
Lehdistönvapausindeksissä Eritrea on taas kamppailut tasaisesti jumbosijasta Pohjois-Korean kanssa.
Eritrean politiikka henkilöityy presidentti Isaias Afewerkiin, joka on johtanut maata koko sen itsenäisyyden ajan. Presidentin- tai parlamenttivaaleja ei ole järjestetty, ja parlamentti on kokoontunut viimeksi 2000-luvun alussa. Afewerki on nimittänyt kaikki ministerit, mutta heidän valtansa on vain nimellinen.
”Jos joku ajattelee, että tässä maassa voi olla demokratiaa tai monipuoluejärjestelmä, hän voi ajatella sellaisia asioita toisessa maailmassa”, Afewerki totesi Human Rights Watchin mukaan vuonna 2014.
Berhane on hyvin vähäsanainen Afewerkistä.
”En ole itse luonnollisestikaan tavannut häntä, mutta olen kuullut, että häntä kuvataan usein karismaattiseksi ja hurmaavaksi persoonaksi.”
”Ihmiset sanovat, että hän on suora, tehokas ja hänellä on hyvä käsitys kaikesta siitä, mitä Eritreassa tapahtuu.”
Luonnehdinta on eittämättä monitulkintainen. Afewerkin suoruus, tehokkuus ja käsitys Eritrean tapahtumista ilmenevät kansainvälisistä raporteista. Maassa on raportoitu olevan laaja valtion painostuksesta toimiva ilmiantajien verkosto, joka valvoo väestöä. Pelkästään epäily maanpetoksellisesta käytöksestä on riittävä peruste mielivaltaisille pidätyksille tai kidutuksille, jopa teloituksille.
Miltei 30 vuotta maata hallinnut Afewerki nimetäänkin monissa asiayhteyksissä silmää räpäyttämättä diktaattoriksi.
”Eihän se ole mikään salaisuus, että Isaias on ollut presidentti koko itsenäisyyden ajan. On mahdollista myös ymmärtää hänen näkökulmansa”, Berhane sanoo.
”Harvassa valtiossa, jolla on avoin tai suljettu konflikti rajanaapurinsa kanssa, on intresseissä luoda ylimääräisiä jännitteitä ja sitä kautta mahdollista kansallista yhteishengen rakoilua”, Berhane muotoilee.
Jännitteitä ja yhteishengen rakoilua tosin ollaan pyritty välttämään keinoin, jotka ihmisoikeusjärjestöt ovat tuominneet useaan otteeseen. Maassa tiedetään olevan tuhansia mielipidevankeja, joita pidetään teljettyinä usein epäinhimillisissä oloissa. KUA:n Ojalan mukaan vapauden menettäminen on Eritreassa absurdin arkipäiväistä.
”Kaikki Eritreassa varmasti tuntevat jonkun, joka on tai on ollut vankilassa. Tuskin siihen voi koskaan tottua, mutta Eritrean kontekstissa se on normaalia.”
Eritreaa kuvaillaan usein orwellilaisen totalitaariseksi yhteiskunnaksi. Ojalakin myöntää, että eritrelaisten on pakko sensuroida sanomisiaan.
”Toisaalta ihmiset ovat rohkeita puhumaan asioista, jopa rohkeampia kuin länsimaalaiset. Olen joskus toivonut, etteivät paikalliset puhuisi julkisesti niin suoraan joistakin asioista.”
Ojala on kerran tavannut presidentti Afewerkin. Hän kuvaa, että presidentti haluaa näyttää omalla esimerkillään. Asetelma tuo mieleen neuvostopropagandasta tutut stahanovilaiset työn sankarit.
Ojala on muun muassa todistanut, kun Asmaran kaduilla ohitse on hurauttanut presidentin vihreiden autojen kulkue ja presidentti on itse käynyt tarkistamassa läheisten patojen vesitilanteen.
”Ja olemme törmänneet tilanteisiin, että ministeriössä korkeatkaan virkamiehet eivät tiedä, mitä maassa tapahtuu.”
Näin kävi esimerkiksi kesällä 2018. Afewerki ilmoitti julkisessa puheessaan, että Eritreasta lähtee delegaatio Etiopian pääkaupunkiin Addis Adebaan. Monien ministereiden ilmeet kertoivat, että vierailu oli heille täydellinen yllätys.
”Kaikki Eritreassa varmasti tuntevat jonkun, joka on tai on ollut vankilassa.”
Berhane toteaa, ettei hänen tehtävänsä ole allekirjoittaa mitään tulkintoja Afewerkistä. Hän esittää kuitenkin oman tulkintansa siitä, miksi Eritrea on niin sulkeutunut.
”On helppo nähdä, miksi Eritrea suhtautuu ulkomaailmaan kuten suhtautuu. Kansainvälinen yhteisö ei ole aina ollut hirveän hyvin tukena kriittisinä hetkinä.”
Eritrea on historian saatossa ollut niin Italian, Britannian kuin Etiopian vallan alla. Berhane sanoo, että jokainen näistä on antanut Eritrealle lupauksia, jotka lopulta on petetty. Eritreaa ja sen kansalaisia on vuosien saatossa kohdeltu kaltoin monin tavoin, mutta kansainvälinen yhteisö on jättänyt sen oman onnensa nojaan.
”Jos kansainvälinen yhteisö on järjestelmällisesti hylännyt Eritrean yli sadan vuoden ajan, niin ei se Eritrean ’täytyy pärjätä yksin’ -ajattelu ihan tyhjästä tule. On ymmärrettävä, että maalla on todella pitkältä ajalta painolasti, että jos et itse tee, niin joku muu tulee ja kurmuuttaa”, Berhane sanoo.
KUA:n Ojala ei suoraan allekirjoita Berhanen tulkintaa, mutta sanoo Eritrean olevan hyvin ylpeä siitä, että se pärjäsi 30 vuotta kestäneen itsenäisyystaistelunsa aikana yksin. Siten ulkopuolinen apu ole tarpeen jatkossakaan. Ojalan mukaan uusimmille sukupolville usko yksinään pärjäämiseen on kuitenkin yhä vaikeampaa perustella.
”On ymmärrettävä, että maalla on todella pitkältä ajalta painolasti, että jos et itse tee, niin joku muu tulee ja kurmuuttaa.”
Valta on Eritreassa hyvin pienellä joukolla, ja Ojalan mukaan keskustelukumppanit ovat edelleen samoja kuin vuonna 2005. Tieto on pienen piirin käsissä, joka ei ole vain sattumaa vaan suunniteltua vallankäyttöä.
Eritrealla on äärettömän pitkä muisti, ja Ojalan sanoin ”valtaapitävät herrat” muistavat yksityiskohtaisesti, mitä yksittäinen maa on tehnyt missäkin vaiheessa. Hän kertoo esimerkin.
Italian suurlähettiläiden sekä presidentti Afewerkin neuvonantajan Yemane Gebreabin välinen keskustelu suistui aikanaan väärille raiteille. Gebreab alkoi kiihkeästi syyttää italialaisia vanhoista synneistä. Italialaisilla ei ollut aavistustakaan, mistä mies pauhasi.
Myöhempi katsaus arkistoihin selvensi, että Gebreab oli tuohtunut yli 20 vuotta vanhoista tapahtumista.
Yksi ristiriitaisin Eritreaa koskeva asia on maan kansalaispalvelus. Se on jaettu kahteen osaan, aktiiviseen kansalaispalvelukseen (eli asepalvelukseen) ja siviilikansalaispalvelukseen. Palvelus koskee jokaista maassa asuvaa kansalaista.
”Asepalvelus tosiaan kestää noin vuoden. Osa jatkaa sen jälkeen koulumenestyksen perusteella yliopistoon, osa suorittaa armeijan leivissä palvelusta ja osalla on siviilipuolen tehtäviä”, Berhane selittää.
Tämä on virallista kaavaa noudattava kuvaus.
Kansalaispalveluksen pituus saa ihmisoikeusjärjestöt takajaloilleen. Virallisesti palvelus kestää 18 kuukautta, mutta vuonna 1998 palvelusaika muuttui kestoltaan määrittelemättömäksi aina 50 ikävuoteen asti.
Se siis saattaa kestää jopa kymmeniä vuosia. Usein asepalveluksen jälkeen kansalaiset määrätään tiettyyn työpaikkaan, josta irtautuminen on käytännössä mahdotonta.
”Työssä ei ole aina linkkiä kompetenssiin, että koulutus vastaisi paikkaa, missä kansalaispalvelus suoritetaan. Hyvin halpaa työvoimaa”, KUA:n Ojala kertoo.
Esimerkiksi passin hakeminen on mahdollista vasta palveluksen jälkeen. Sen saaminen tosin on asia erikseen. Ihmisoikeusjärjestöt ovat tuominneet kansalaispalveluksen pakko- ja orjatyönä. Amnestyn mukaan palveluksessa olevat ovat joutuneet työskentelemään vuosia ilman vapaita, ja luvatta lomalle
lähteneet tuomitaan vankeuteen.
Kansalaispalvelus onkin suurin yksittäin syy laajoihin joukkopakoihin Eritreasta Eurooppaan.
Ojala kertoo olevansa hämmästynyt, että Eritrean valtiojohto ei ole antanut mitään lupausta aikataulusta tai visiota kansalaispalveluksen muuttumisen suhteen.
”Eritrean häkellyttävyys on, että se ei tunnu toimivan ihan samojen lainalaisuuksien mukaan kuin melkein kaikki muut maat.”
Ojalan mukaan Eritrean omaleimaisuus on myös se, että valtionjohto ei tarjoa leipää tai sirkushuveja, mutta on silti äärimmäisen itsevarma.
”Se on samaan aikaan surullinen ja mielenkiintoinen laboratorio tällä maapallolla.”
”Eritrean häkellyttävyys on, että se ei tunnu toimivan ihan samojen lainalaisuuksien mukaan kuin melkein kaikki muut maat.”
Kesällä 2018 Afrikan sarvesta kantautui yllättäviä uutisia. Eritrea ja Etiopia ilmoittivat lopettaneensa yli 20 vuotta kestäneen sotatilanteensa.
Berhane kuvaa, että uutiset rauhasta tulivat todella puskista. Hänen mukaansa moni etiopialainen oli jo ehtinyt unohtaa päällä olleen jäätyneen sotatilanteen.
”Moni ihmetteli, että minkäs takia me oikein sodittiin, mehän ollaan veljiä ja sisaria. Rauha vapautti monet näkemään perheenjäseniään ensimmäistä kertaa kymmeniin vuosiin.”
”Sekä Eritrealla että Etiopialla on nyt hyvä sauma mennä eteenpäin, kun ei tarvitse käyttää resursseja sotimiseen. Eräs etiopialainen ystäväni tosin sanoi, että ’We are African, we don’t know about tomorrow’. Mutta luottavainen täytyy olla.”
Tämän vuoden alussa tehdyn haastattelun aikaan luottavaisuuteen oli ehkä aihettakin. Nyt tilanne on kuitenkin eri.
Eritrean ja Etiopian rauhasta puhuessaan KUA:n Ojala mainitsee usein toivon. Ennen viime vuoden rauhansopimusta eritrealaisten toivon määrä oli olematon.
Rauha lisäsi toivoa räjähdysmäisesti, mutta pettymys oli suunnattoman rankka, kun sisäpoliittisia muutoksia ei toiveista huolimatta tullutkaan. Euforiasta palattiin normaaliin epätoivon täyteiseen päiväjärjestykseen nopeasti.
Ojalan mukaan Eritrean tilanne on nyt huonompi kuin ennen rauhaa. Monet toimenpiteet vaikuttavat ”omaan jalkaan ampumiselta”.
Esimerkiksi viime kuukausina myös uskonnollisten yhteisöjen vaino on lisääntynyt. Uskonnonvapaus on ollut Eritreassa aina rajoitettua, mutta kirkko on yksi harvoja yhteiskunnan toimijoita, joita Eritrean järjestelmä ei ole haastanut.
”Nyt on sellainen tuntuma, että sitä ainakin kokeillaan. Luterilaisen kirkon terveysklinikoita on otettu hallituksen huomaan, ja katoliset klinikat on lopetettu kokonaan”, Ojala kertoo.
”On vaikea nähdä, miten yhteiskunnalla on varaa tähän.”
Ojalan mukaan Eritrean tilanne on nyt huonompi kuin ennen rauhaa.
Marraskuussa 2018 presidentti Afewerki piti puheen, joka televisioitiin kansalle. Puhe käsitteli Etiopian kanssa kesällä tehdyn rauhansopimuksen vaikutuksia, ja presidentti lupasi seuraavassa tv-esiintymisessään puhua sisäpolitiikasta.
Jussi Ojala ja moni muu oli valmis lyömään vetoa, että se tulisi parin päivän sisään.
Sitä ei ole kuulunut tähänkään päivään mennessä.