JYYn toimistolla pelätään edarivaalien äänestysprosentin puolesta. Ehdokkaiden määrä tipahti yli viidenneksen viime vaaleista 187 ehdokkaaseen, ja kun edarivaaleissa perinteisesti kaveri äänestää kaveria tai vähintään tuttua ainejärjestöaktiivia, ehdokaskato voi kuopata tavoitteet nostaa äänestysprosentti yli kolmenkymmenen.
Mistä ehdokaskato sitten johtuu?
Yksi syy voi olla, että opiskelijapolitiikka on kääntynyt 2010-luvulla Jyväskylässä varsin vakavahenkiseksi touhuksi. Takavuosien humoristisen kevyet ryhmät ovat kadonneet.
Viimeinen sankarillinen humoristiryhmä oli vuoden 2013 vaaleissa yhden paikan saanut Mitävittua-kerho. Ryhmällä oli tosin ihan aito ohjelmakin, tavoitteena ihmisarvoinen elämä opiskelijoille ja poikkitieteellisyys. Vaalitentissä ryhmän perustaja Tuomas Nurmi totesi kuitenkin, ettei ole pahemmin perehtynyt JYYn toimintaan ja joko juustohöyläisi menoja tai sitten ”JYY voisi toimia velkarahalla, niinkuin opiskelijat nytkin. JYYhän ei valmistu koskaan”.
Edaria hallitsevat joko valtakunnanpoliitikkaa kanavoivat puoluepoliittiset ryhmät, tutut kepulaiset, kokkarit, vihreät, demarit ja vassarit, tai asialliset ainejärjestö- tai tiede-
alaryhmät. Kaikki ovat vakavissaan ajamassa opiskelijoiden asemaa. Sen luulisi olevan hyvä, mutta häiriintyneen hauskan anarkismin puute ei tunnu opiskelijakulttuurilta ja luo harmaata kuvaa JYYstä.
Toista oli ennen.
80-luvun alussa nähtiin edustajistoryhmissä esimerkiksi ilmeisesti Mustanaamio-sarjakuvasta nimensä ottanut Viidakkopartio-lista, jonka tavoitteista tai poliittisesta suunnasta ei ottanut oikein kukaan selvää. Jylkkärin silloisessa vaalijutussa ryhmän pääasiallinen teema oli ”suunnaton halveksunta” aikaisempaa edustajistoa kohtaan.
Humoristisia listoja on nähty jo 1962, kun vaaleissa oli ehdolla tasan kaksi listaa: Rakentavien voimien vaaliliitto sekä sen kuolettava vihollinen, Rakentavampien voimien vaaliliitto.
70-luvun edustajistoa dominoivat kiihkeästi nahistelleet poliittiset ryhmät, joiden esiinmarssi toi todella korkeita äänestyprosentteja (66,5!), mutta 1982 äänestysprosentti oli vain 12,8. Matala äänestysprosentti ja muutaman ryhmän boikotti johti sinä vuonna sitoutumattomien ryhmien valtaannousuun ja poliittisten puolueiden romahdukseen.
80-luku olikin kepeämpien ryhmien kulta-aikaa. Uusien ainejärjestöryhmien (kuten yhä vaikuttava Pörssi&Dumppi) ja sitoutumattomien ryhmien rinnalla nähtiin Riidankylväjiä, Kansainvälinen Squash-Siwa ja Nuorkurjalisto. Kyse ei ollut kuitenkaan sinänsä täysistä läppäryhmistä, vaan uudet ryhmät myös toki tekivät opiskelijapolitiikkaa tosissaan, mutta kieltämättä Viidakkopartio-ryhmässä on jotain hauskempaa kuin vaikkapa tylsän kuvailevissa Kokoomusopiskelijoissa tai Vihreässä Vasemmistossa.
Hauskemmat ryhmät jatkoivat myös 90-luvulla ja 2000-luvulla esimerkiksi periaatteesta kaikkea vastustavan Kolminaisuuden Postulaatin, liikuntalaisten satiirisesti nimetyn Rapakunnon, Akateemisen Siperia-Seuran (A.S.S) ja Ilkka-puolueen esiinmarsseilla. Ilkka-puolue on erityisen hyvä esimerkki, sillä kahdesta Ilkasta koostunut Ilkka-puolue lupasi Ilkka Jarvan johdolla ajaa kaikkien asiaa, joilla oli etunimi. Jarva oli vaalien ylivoimainen ääniharava 2002 ja 2003.
Toisaalta huumoripuolueet, ainakin menestyneemmät, ovat usein olleet nimenomaan protestilistoja. Niiden puuttuminen tarkoittanee sitä, että JYYn edustajistot eivät ole mokailleet pahasti tämän vuosikymmenen aikana. Pelottavampi vaihtoehto on se, että ketään ei enää kiinnosta, vaikka mokaisikin.
Edustajistossa on usein nähty vanhojen ryhmien paluu takaisin politiikkaan vuosien jälkeen. Esimerkiksi kristillisiä ryhmiä palaa aika ajoin. Sopii toivoa, että jos ensi kaudella nähdään ylilyöntejä, Viidakkopartio palaa rankaisemaan pahantekijöitä 2021.