Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan uudeksi viestintäasiantuntijaksi on valittu filosofian maisteri Teemu Rahikka. Syksystä 2017 JYYn kulttuurituottajana työskennellyt 28-vuotias Rahikka aloittaa viestintätehtävissä vuoden 2019 alussa.
”Reilun vuoden mittainen pätkä kulttuurisektorilla on opettanut paljon, mutta oma mielenkiintoni on aina ollut hieman enemmän kallellaan viestinnän puoleen enkä voinut nyt jättää tilaisuutta käyttämättä. Olen erityisen innoissani vaalien vuoden viestinnällistä haasteista, ja palan halusta päästä kehittämään JYYn viestintää entisestään”, Rahikka kommentoi.
Visuaalinen silmä ja vahva näkemys uudistuksille olivat Rahikan valttikorttina valinnan yhteydessä.
Viestintäasiantuntijan tehtäviin kuuluu ylioppilaskunnan viestinnän kehittäminen ja koordinointi. Lisäksi viestintäasiantuntijan vastuulla on JYYn verkkosivujen ja sosiaalisen meidan kanavien ylläpito, lukuvuosikalenterien tuottaminen ja muut tiedotus- ja viestintätehtävät.
Rahikan siirtymisen myötä JYYn hallitus on aloittanut uuden kulttuurituottajan rekrytoinnin.