Tulevaisuudessa ylioppilaskuntien jäsenyys perustuu vapaaehtoisuuteen.
Tämä lause kirjattiin äänestyksen jälkeen Oulun yliopiston ylioppilaskunnan OYYn linjapaperiin 25. päivänä syyskuuta vuonna 2018. OYYstä tuli samalla ensimmäinen ylioppilaskunta, joka kannattaa ylioppilaskuntien automaatiojäsenyydestä – tai pakkojäsenyydestä – luopumista.
Jokaisen yliopisto-opiskelijan on lain mukaan kuuluttava ylioppilaskuntaan. Toisten mielestä se turvaa opiskelijoiden laadukkaan edunvalvonnan, mutta toisten mielestä se rikkoo opiskelijoiden perustuslaillista oikeutta olla kuulumatta johonkin yhdistykseen.
Paineita ylioppilaskuntien automaatiojäsenyyttä koskevan lain muuttamiseen on ennennäkemättömän paljon. Perustuslakivaliokunta käsitteli lokakuussa hallituksen lakiesitystä korkeakouluopiskelijoiden terveydenhuollon järjestämisestä, jonka yhteydessä se otti myös kantaa ylioppilaskuntien pakkojäsenyyteen.
Valiokunnan lausuntoon kirjattiin, että ”Valiokunnan mielestä valtioneuvoston piirissä olisi syytä harkita selvitystyön käynnistämistä sen arvioimiseksi, onko ylioppilaskunnan pakkojäsenyydelle enää esitettävissä hyväksyttäviä ja oikeasuhtaisia perusteita perustuslain 13 §:n 2 momentissa turvatun yhdistymisvapauden kannalta, sekä tarvittaessa ryhtyä lainsäädäntötoimiin sääntelyn muuttamiseksi.”
Koska jokainen ylioppilas kuului osakuntaan, kuului hän samalla myös ylioppilaskuntaan.
Ylioppilaskuntien automaatiojäsenyyden ymmärtämiseksi on palattava aina vuoteen 1640, jolloin Turun akatemia perustettiin. Samaan aikaan syntyivät myös osakunnat, joihin otettiin mallia Keski-Euroopan yliopistoista. Ylioppilaat jaettiin kotiseudun perusteella maakuntiin (nationes), jonka jäsenet olivat kansalaisia (cives). Osakuntien tehtävänä oli valvoa nuoria opiskelijoita. Osakuntaan oli pakko kuulua, sillä yliopistoon ei voinut muuten kirjoittautua.
Yliopistossa opiskelevista ylioppilaista puhuttiin ylioppilaskuntana, vaikka virallista ylioppilaskunta-organisaatiota saatiin odottaa vuoteen 1868 asti, jolloin yleiset ylioppilaskokoukset laillistettiin. Tuolloin syntyi Suomen ylioppilaskunta, joka nykyään tunnetaan Helsingin yliopiston ylioppilaskuntana.
Ylioppilaskunta oli osakuntiin jaettuja ylioppilaita yhdistävä organisaatio, joka muun muassa vastasi vuonna 1870 valmistuneen Ylioppilastalon (nyk. Vanha ylioppilastalo) rakentamiseen liittyvistä asioista. Ennakoitua suurempien kulujen kattamiseksi ylioppilaskunta keräsi opiskelijoilta seuraavina neljänä lukukautena ylimääräisen maksun.
Koska jokainen ylioppilas kuului osakuntaan, kuului hän samalla myös ylioppilaskuntaan. Osakuntien pakkojäsenyys purettiin vasta vuonna 1937, mutta suurin osa opiskelijoista pysyi osakuntien jäseninä vuoteen 1969 asti, jolloin ylioppilaskunta lakkasi perimästä osakunnan jäsenmaksua oman jäsenmaksunsa yhteydessä.
Vaikka osakuntien pakkojäsenyys poistui, ylioppilaskuntien automaatiojäsenyys jäi.
Pakkojäsenyyteen pitää olla erityiset yhdistymisvapauden kannalta hyväksyttävät tehtävät, kuten perusteltu tarve järjestää yhdistys lailla julkista tehtävää varten.
Ylioppilaskuntien automaatiojäsenyys on ristiriidassa monen oikeustajun kanssa, sillä ammattikorkeakoulujen opiskelijakuntien automaatiojäsenyyden on todettu olevan perustuslain vastaista. Perustuslakivaliokunta lausui asiasta vuonna 2014 ammattikorkeakoululain uudistamisen yhteydessä.
”Se on hyvä kysymys. Sikäli kun minä ymmärrän, niin perustuslakivaliokunnan uusi lausunto katsoo, että nykytilanne ei välttämättä ole ok”, hallitusneuvos Laura Karppinen opetus- ja kulttuuriministeriöstä toteaa.
Karppinen kertoo erilaisen laintulkinnan johtuvan siitä, että ylioppilaskunta on julkisoikeudellinen yhteisö, jolla on lailla säädetty julkinen tehtävä. Ylioppilaskuntaa on vanhastaan pidetty osana itsehallinnon omaavaa yliopistoa, koska sillä on merkittävä osuus yliopiston hallinnossa.
”Perustuslakivaliokunta on alun perin suhtautunut ammattikorkeakoulujen opiskelijakuntien automaatiojäsenyyteen kielteisesti siksi, ettei opiskelijakunnille ollut ensimmäisessä ammattikorkeakoululaissa ehdotettu vastaavia julkisia tehtäviä kuin ylioppilaskunnille. Opiskelijakunnat eivät myöskään muodostaneet ylioppilaskuntaan rinnastettavaa perinteistä osaa ammattikorkeakoulusta, vaan säännökset opiskelijakunnasta ja sen pakkojäsenyydestä olisivat olleet uusia”, Karppinen sanoo.
Karppisen mukaan pakkojäsenyys jossakin yhdistyksessä tai yhteisössä ei välttämättä ole perustuslain vastainen, jos kyseessä on julkista tehtävää varten perustettu julkisoikeudellinen yhdistys tai yhteisö. Julkista tehtävää varten perustetun julkisoikeudellisen yhteisön pakollista jäsenyyttä ei myöskään ole katsottu Euroopan ihmisoikeussopimuksen vastaiseksi.
”Lähtökohtaisesti tällaisiin suhtaudutaan varauksellisesti. Pakkojäsenyyteen pitää olla erityiset yhdistymisvapauden kannalta hyväksyttävät tehtävät, kuten perusteltu tarve järjestää yhdistys lailla julkista tehtävää varten”, Karppinen sanoo.
Ylioppilaskunta ei ole ainoa julkisoikeudellinen yhteisö, jossa on pakkojäsenyys. Esimerkiksi Suomen Asianajajaliitto on asianajajalakiin perustuva julkisoikeudellinen yhteisö. Vain yhteisön jäsenet voivat käyttää asianajaja-nimikettä.
Yliopistolaissa ylioppilaskunnalle on määritelty kolme erityistehtävää: opiskelijoiden edustajien nimeäminen yliopiston toimielimiin ja yliopiston opintotukilautakuntaan sekä opiskelijoiden perusterveydenhuoltoa koskevien tehtävien toteuttamiseen osallistuminen. Käytännössä viimeksi mainittu tarkoittaa YTHS:n toimintaan ja päätöksentekoon osallistumista sekä opiskelijoiden terveydenhoitomaksun keräämistä.
Perustuslakivaliokunta haluaa valtioneuvoston selvittävän, onko enää olemassa niitä syitä, joita on tähän asti pidetty riittävinä perusteina ylioppilaskuntien pakkojäsenyydelle. Yliopistojen opintotukilautakunnat on lakkautettu ja korkeakouluopiskelijoiden terveydenhuolto on muuttumassa. Jos amk-opiskelijat pystyvät hoitamaan vastaavia tehtäviä ilman pakkojäsenyyttä, eikö siihen pystyisi myös ylioppilaskunta?
Ylioppilaskuntien automaatiojäsenyys on oman aikansa lapsi, hallitusneuvos Laura Karppinen toteaa. Ajat, ajattelutavat ja tarpeet ovat olleet erilaiset silloin, kun ylioppilaat kokoontuivat yleisiin kokouksiin 1800-luvulla tai kun yliopistolakia säädettiin 1990-luvulla.
Perustuslakivaliokunnan antama lausunto on Karppisen mukaan voimakas vinkki valtioneuvostolle ryhtyä selvittämään asiaa. Karppinen pitää todennäköisenä, että jollain aikavälillä siihen ryhdytäänkin mutta huomauttaa, että mahdollisen selvityksen tuloksia ei voi vielä ennakoida.
”Eihän siinä (perustuslakivaliokunnan lausunnossa) suoraan sanota, että automaatiojäsenyydestä pitäisi luopua, vaan että ei ole itsestään selvää, että perusteet ovat olemassa”, Karppinen sanoo.
Opiskelijoilta tuleva rahoitus myös vahvistaa ylioppilaskuntien autonomista asemaa. Jos rahoitus tulee yliopistolta tai valtiolta, niin se ei olisi enää samanlaista.
Arviot siitä, mitä ylioppilaskunnille ja opiskelijoiden edunvalvonnalle tapahtuisi automaatiojäsenyyden poiston myötä, vaihtelevat.
Taloudelliset vaikutukset olisivat suuret. Ylioppilaskuntien jäsenmaksurahoista katoaisi noin puolet, jos oletetaan, että yliopisto-opiskelijat käyttäytyisivät amk-opiskelijoiden tavoin. Suomen 140 000 amk-opiskelijasta noin 72 000 kuuluu omaan opiskelijakuntaansa.
Osa ylioppilaskunnista on varakkaita, eikä jäsenmaksutulojen pienentyminen vaikuttaisi niiden toimintaan suuresti. Esimerkiksi Helsingin yliopiston ylioppilaskunta HYY pyrkii siihen, että sen jäsenyys olisi maksutonta vuoteen 2025 mennessä.
Pienemmissä ylioppilaskunnissa edessä saattaisi kuitenkin olla irtisanomisia ja toiminnan supistumista. Osa resursseista pitäisi myös ohjata jäsenhankintaan, joka olisi pois esimerkiksi edunvalvonnasta.
JYYn hallituksen puheenjohtajan Aapeli Tourusen mukaan JYYn toimintaa jouduttaisiin sopeuttamaan, mikäli automaatiojäsenyys poistuisi. Myös jäsenhankintaan pitäisi panostaa enemmän.
”Edunvalvontaan käytettävät resurssit pienenisivät huomattavasti, ja lisäksi JYYn tekemä edunvalvonta olisi vaikea kohdistaa ainoastaan JYYn jäseniin”, Tourunen sanoo.
Suomen ylioppilaskuntien liiton puheenjohtaja Miika Tiainen toteaa, että automaatiojäsenyydellä saavutetaan paljon konkreettista hyvää opiskelijoille verrattuna siihen, että kaikki opiskelijat eivät kuuluisi ylioppilaskuntaan. Tiaisen mielestä perussyyt automaatiojäsenyydelle eivät ole muuttuneet.
”Opiskelijoilta tuleva rahoitus myös vahvistaa ylioppilaskuntien autonomista asemaa. Jos rahoitus tulee yliopistolta tai valtiolta, niin se ei olisi enää samanlaista.”
Juttua varten on haastateltu myös historiantutkijaa ja professoria Matti Klingeä ja SAMOKin puheenjohtajaa Marko Grönlundia. Lähteenä on käytetty HYYn ja Osakuntien historiikkeja.
JYYn edustajisto puoltaa automaatiojäsenyyttä
Selvä enemmistö JYYn edustajiston jäsenistä kannattaa automaatiojäsenyyttä, selviää Jylkkärin tekemästä kyselystä. Kyselyyn vastasi 29 edustajiston 41 jäsenestä.
69 prosenttia kyselyyn vastanneista edustajista on sitä mieltä, että ylioppilaskuntien automaatiojäsenyys pitäisi säilyttää. Pakkojäsenyyden haluaisi siirtää historiaan seitsemän edustajiston jäsentä. Kaksi edustajaa ei osannut sanoa kantaansa.
Kaikki kyselyyn vastanneet Alvarin unionin (7), JYYn vihreiden opiskelijoiden (2), JYYn demariopiskelijoiden (1), JYYn keskustaopiskelijoiden (1) ja Jyvivan (4) edustajistoryhmien jäsenet kannattivat automaatiojäsenyyttä. Luonnontieteilijöiden kahdesta vastaajasta toinen kannatti ja toinen ei osannut sanoa.
Kaikki kolme Oikeiden opiskelijoiden edustajaa vastustavat automaatiojäsenyyttä. P&D:n edustajistoryhmän vastaukset hajaantuivat eniten. Yhdeksästä vastaajasta neljä kannatti ja neljä vastusti automaatiojäsenyyttä. Yksi edustaja ei osannut sanoa kantaansa.
Perustelut automaatiojäsenyyden puolesta ja vastaan ovat tuttuja. Vastauksissa vedottiin toisaalta yhdistymisvapauteen, toisaalta opiskelijoiden edunvalvontaan.
”Automaatiojäsenyys poistaa tulosvastuuta ja mahdollistaa sellaista toimintaa, jota vain pieni osa opiskelijoista haluaa rahoittaa. Ylioppilaskunta tekee paljon tärkeää työtä, mutta sen pitäisi myös joutua todistamaan tämä jäsenilleen, ja joutua ansaitsemaan jäsenistönsä luottamus”, Oikeiden opiskelijoiden Kari Suomalainen toteaa.
”Jos joku sanoo, että automaatiojäsenyydestä luopuminen ei heikentäisi edunvalvontaa merkittävästi, he joko valehtelevat tai ovat jättäneet perehtymättä asiaan. Automaatiojäsenyyden poistuminen johtaisi todennäköisesti irtisanomisiin ja pakottaisi JYYn suuntaamaan merkittävän määrän resursseja edunvalvonnan sijasta jäsenhankintaan. — Luopumalla automaatiojäsenyydestä heittäisimme pois monen ylioppilassukupolven tärkeän työn. Luopuisimme meidän yhteisestä äänestä ja mahdollisuudesta vaikuttaa päättäjiin. En itse haluaisi olla osa sitä sukupolvea, joka syrjäyttää ylioppilaskunnat, ja toivottavasti eivät halua muutkaan”, Alvarin unionin Nick Bursiewicz kommentoi.
Eriävistä kannoistaan huolimatta lähes 90 prosenttia kyselyyn vastanneista edustajista on sitä mieltä, että JYYn tulisi ottaa kantaa automaatiojäsenyyteen. Perusteluissa todetaan, että kannan ilmaiseminen olisi tärkeää, koska aihe nousee toistuvasti keskusteluun.
Automaatiojäsenyyden avainvuosia
1643
Ensimmäiset merkinnät osakunnista ovat vuodelta 1643. Jokaisen ylioppilaan oli pakko kuulua oman kotimaakuntansa osakuntaan, jos mieli opiskella yliopistossa.
1868
Suomen ylioppilaskunta perustettiin vuonna 1868 osakuntien yhteistyöelimeksi. Ylioppilaskunnasta tuli virallinen organisaatio.
1997
Ylioppilaskuntien automaatiojäsenyys kirjattiin vuonna 1997 voimaan tulleeseen yliopistolakiin. Perustuslakivaliokunta tulkitsi, ettei automaatiojäsenyys riko yhdistymisvapautta.