Jyväskylän ylioppilasteatteri: Kuningar K
Ohjaus Susi Nousiainen, valosuunnittelu Anssi Pöyhönen, äänisuunnittelu Jussa Palve, koreografiat Ayla Brinkmann ja Eeva Halkosaari, puvustus Moona Veijola, maskeeraus Eeva Halkosaari, lavastus Anssi Pöyhönen ja Jussa Palve. Rooleissa Paula Dufva, Anna-Kaarina Jokinen, Tuija Kytölä, Riikka Pietilä, Perttu Puranen ja Julius Vähänen.
Arvosana: 4/5
Kuningatar K kertoo 1600-luvulla Ruotsia hallinneen kuningatar Kristiinan tarinan. Syntyessään Kristiinaa luultiin ensin pojaksi, ja myöhemmin hänestä kasvoi aikansa naisrooleja kyseenalaistanut hallitsija. Kristiinan sukupuoli-identiteetti ja seksuaalisuus kiinnostavat tutkijoita ja historioitsijoita edelleen.
Alun perin kuunnelmana kantaesitetty Laura Ruohosen käsikirjoitus taipuu leikkisäksi ja rohkeaksi näytelmäksi, joka käsittelee vaikeita teemojaan musertumatta niiden painon alle. Sopivan hersyvästi annosteltu huumori auttaa teosta hengittämään ja säilyttämään samalla napakan rytminsä.
Nimiroolin tulkitseva Paula Dufva sisällyttää intensiiviseen suoritukseensa Kristiinan eri puolet teinimäisestä ja kiusoittelevasta nuoresta raivokkaaseen ja määrätietoiseen hallitsijaan. Jostain näiden hahmojen väliltä löytyy itsensä ja rakkautensa kanssa kipuileva, epävarma ihminen, jonka paljastamiseen Dufva tarvitsee parhaimmillaan vain yhden katseen.
Sivurooleista parhaiten esiin nousevat Anna-Kaarina Jokinen nimettömäksi jäävänä ystävänä, sekä Julius Vähänen kreivi Karl Gustavina. Molemmat tarjoavat Kristiinalle erilaisen, mutta tärkeän vastinparin.
Välillä sivuhenkilöt saavat liikaakin tilaa. Varsinkin toisessa näytöksessä tarina hieman harhailee päähenkilön kadotessa sen fokuksesta.
Paikoin tunnelmaa tehostetaan musiikin, tanssin ja jopa stripteasen keinoin.
Näytelmän niukka lavastus ja pelkistetty visuaalisuus kiinnittävät huomion valon ja äänen keinoin taitavasti toteutettuihin elementteihin. Paikoin tunnelmaa tehostetaan musiikin, tanssin ja jopa stripteasen keinoin. Nämä kohtaukset antavat näyttelijöille mahdollisuuden käyttää näyttämön tilaa hyväkseen yllättävilläkin tavoilla.
Ohjaaja Susi Nousiainen kertoo näytelmän käsiohjelmassa, ettei ole vieläkään varma päähenkilön sukupuolesta. Pyrkimys säilyttää osa Kristiinaa ympäröivästä salaperäisyydestä korostuu varsinkin viimeisessä kohtauksessa, joka jättää tarkoituksellisesti loksauttamatta henkilökuvan palaset paikoilleen. Ratkaisu on kantaaottava, mutta tuntuu keskeneräiseltä.
Keskeisissä tavoitteissaan näytelmä onnistuu erinomaisesti. Yhteiskunnan normien ahtaus puristaa lavalta vuosisatojen läpi tähän päivään asti. Ahdistukseksi tämä ei kuitenkaan käänny, vaan teatterikokemus on loppuun saakka voimaannuttava.