Kolme nepalilaista nuorta naista istuu minua vastapäätä ja hymyilee ujosti. Olemme Khokanan kylässä, kansalaisjärjestö Loo Niva Child Concern Groupin toimistolla. Toimisto on vaatimaton. Matka pääkaupunki Kathmandun keskustasta Khokanaan kestää yli kaksi tuntia. Minulle suositeltiin matkaamista moottoripyörätaksilla, sillä autot eivät välttämättä kestä ehjänä perille asti.
Naisten kotikylä Khokana on osa Kathmandun, Lalitpurin ja Bhaktapurin muodostamaa pääkaupunkialuetta. Sitä on välillä vaikea uskoa, kun katselee ympärilleen: Vaikka Kathmandussa uusien talojen rakentamiseen on panostettu, Khokana on täynnä kiviröykkiöitä ja mutaisia teitä.
Khokanassa asuvien sosioekonominen tausta on alhainen, ja moni alueen ihmisistä on lukutaidoton. Suurimmaksi osaksi kylässä asuu kastittomia eli daliteja sekä heimotaustaisia ihmisiä kuten newareja.
Daliteilla ja heimotaustaisilla henkilöillä ei ole asemaa kastijärjestelmässä, mikä aiheuttaa toisinaan haasteita esimerkiksi työn saamiselle, vaikka kastijärjestelmään perustuva ihmisten syrjiminen onkin laitonta Nepalin perustuslain mukaan.
Olen Nepalissa monitoroimassa kehitys- ja kulttuuriyhdistys Aurora Borealiksen Academic Sponsorship Programia, jota myös Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta rahoittaa. Ohjelman tavoitteena on auttaa taloudellisista vaikeuksista kärsiviä nuoria peruskoulun jälkeisissä opinnoissa.
Jos siis olet viime huhtikuun jälkeen ostanut JYYn kehy-lounaslippuja Ilokivellä tai maksanut jäsenmaksun yhteydessä vapaaehtoisen kehy-maksun, olet auttanut 23-vuotiasta Alka Malia, 18-vuotiasta Albina Maharjania ja 22-vuotias Kalpana Maharjania hankkimaan itselleen koulutuksen.
Nepalissa koulutus ei ole itsestäänselvyys. Osalle väestöstä jaetaan huonot kortit käteen jo syntymässä, sillä tyttöjen ja heimotaustaisten nuorten mahdollisuudet kouluttautua ovat heikot.
Perheissä, joissa on sekä poikia että tyttöjä, mieluiten koulutetaan pojat. Tyttöihin ei haluta satsata taloudellisesti: heidän ei uskota tuovan tulevaisuudessa perheelle mitään, sillä he siirtyvät miehen sukuun avioliiton jälkeen.
Naisista suurin osa päätyy kotivaimoiksi, jolloin he ovat taloudellisesti riippuvaisia puolisoistaan. Jopa alaikäisiä pakotetaan avioliittoon. Myös seksuaalinen väkivalta on yleistä.
”Jos nepalilaiset naiset tiedostavat oikeutensa, meillä on mahdollisuus lopettaa haitalliset traditiot. Koulutuksen kautta tämän voi saavuttaa”, Loo Niva Child Concern Groupin perustaja ja toiminnanjohtaja Narendra Dangol sanoo.
Dangol haluaa olla Khokanan kylässä muutoksen tekijä. Vuonna 1994 – vain 13-vuotiaana – hän perusti kylään kirjaston palvelemaan yhteisön tarpeita paikallisen lastenoikeusjärjestön tuella.
Kolme vuotta myöhemmin Dangol perusti oman järjestön, Loo Niva Child Concern Groupin, ajamaan lasten etuja. Dangolin unelmana oli perustaa yhteisö, joka auttaa lapsia ja nuoria saavuttamaan paremman tulevaisuuden koulutuksen kautta.
Paljon on saatu aikaan kahdessa vuosikymmenessä. Järjestö auttaa alueen vähävaraisia lapsia ja nuoria muun muassa tarjoamalla heille tukea peruskoulutukseen ja sen jälkeisiin opintoihin. Tuettavia lapsia ja nuoria on yli kaksisataa.
Loo Niva on onnistunut vaikuttamaan paikallisten asenteisiin ja tyttöjen koulutus on saatu 20 vuodessa nousuun.
”Naisten lukutaitoprosentti oli 90-luvun lopussa vain 40 prosentin luokkaa Khokanan alueella. Nyt tytöistä lähes kaikki menevät kouluun ja oppivat lukemaan”, Narendra Dangol kertoo.
Unelmani oli tulla lääkäriksi, mutta luovuin unelmastani, koska tiesin sen olevan liian kallista.
Ilman taloudellista tukea Albina Maharjanin, Kalpana Maharjanin ja Alka Malin opinnot olisivat päättyneet jo kauan sitten. Kaikki kolme ovat heimotaustaisia, mistä kertoo jo Albinan ja Kalpanan sukunimi: Nepalissa sukunimi määräytyy usein yhteiskunnallisen aseman tai heimotaustan mukaan. Albina ja Kalpana eivät ole sukua toisilleen, vaan Maharjan-sukunimi kertoo, että he kuuluvat nevari-heimoon.
Heimotaustaisten nuorten mahdollisuudet kouluttautua ovat heikot. Albina Maharjan on toiseksi vanhin perheen kuudesta lapsesta. Äiti työskentelee matonkutojana ja sisko sairaanhoitajana.
Isä on kuollut jo vuosia sitten. Perheen isän kuolema johti hänen perheensä taloudelliseen ahdinkoon, sillä nepalilaisessa yhteiskunnassa mies on perheen pää. Jos mies kuolee, perhe on ongelmissa. Albina työskentelee opettajana, mutta hän haaveilee kirjanpitäjän urasta.
Vaikka nuorilla olisi mahdollisuus kouluttautua, taloudellisen pääoman puute sanelee, mihin ammatteihin heillä on varaa opiskella.
”Unelmani oli tulla lääkäriksi, mutta luovuin unelmastani, koska tiesin sen olevan liian kallista. Eikä minulla olisi ollut aikaa”, sanoo Alka Mali ja painaa päänsä alas vienosti hymyillen.
”Nyt opiskelen kirjanpitäjäksi, se on edullisempaa. Tuen avulla minun ei tarvitse huolehtia opintojen maksamisesta. Huoleni on vähentynyt”, hän jatkaa.
Malin perheeseen kuuluu hänen lisäkseen isä, äiti ja pikkusisko. Äiti työskentelee kotiapulaisena. Mali tekee töitä opintojen ohella, sillä perheen isä on alkoholisti eikä äidin kotiapulaisen palkka riitä elättämään perhettä.
Narendra Dangol kertoo, että työpaikallaan tilitoimistossa Mali on ahkera ja pidetty työntekijä.
”Hän on erityisen älykäs ja hänellä on potentiaalia saavuttaa elämässä mitä tahansa” Dangol sanoo hymyillen, saaden kyyneleen valumaan Malin silmäkulmasta.
Kalpana Maharjan on naisista ainoa, joka on naimisissa. Hän elää miehensä perheen luona. Ilman tukea hän olisi joutunut lopettamaan opintonsa, sillä puolison perhe ei halunnut maksaa opintoja. Opintojensa ohella Kalpana tekee kortteja ja myy niitä.
”Haluan opiskella sosiaalityöntekijäksi, jotta voin palvella Khokanassa asuvia ihmisiä ja auttaa heitä”, hän kertoo.
Monella tapaa tilanne on parantunut kahdessa vuosikymmenessä, mutta paljon on vielä tehtävä. Sortavat asenteet ovat juurtuneet tiukasti yhteiskuntaan, eikä niitä murreta helposti.
Vierailen Bagmati Rural Municipalityn peruskoulussa, jossa myös Alka Mali, Albina Maharjan ja Kalpana Maharjan ovat aloittaneet koulunkäyntinsä. Maisemat koulun pihalta ovat upeat. Koulurakennus on täysin uusi, luokat ovat pieniä ja ne ovat täynnä oppilaita. Koulun seinässä lukee ”Education is the light of life”. Saapuessani paikalle lapset juoksevat uteliaina ovelle ja opettajilla on täysi työ saada heidät takaisin opiskelemaan.
Koulun rehtori kertoo, että edelleen noin kolmasosa lapsista lopettaa koulun ennen peruskoulun viimeistä luokkaa. Syynä ovat lähes aina taloudelliset ongelmat sekä kielteinen asenne koulutusta kohtaan. Koulussa opiskelee noin 150 lasta vuosiluokilla 1–5. Lisäksi koulussa toimii varhaiskasvatuksen luokka, jossa on lapsia vaihtelevasti 30–40 päivittäin.
Tyttöjä sortava asenne jatkuu siis edelleen, mutta on vain muuttanut muotoaan.
Uutena haasteena on Dangolin mukaan opettajien motivaation puute erityisesti valtion kouluissa. Opettajat saavat palkkansa ilman, että panostaisivat opetuksen laatuun millään tavalla. Opetus perustuu edelleen pääasiassa ulkoaopettelun toistoon, ja tähän Dangol toivoo muutosta.
”Toivottavasti voimme tehdä jotain asialle. Yritämme kouluttaa opettajia ja vakuuttaa heitä, että lasten opettaminen on tärkeää. Heissä on tulevaisuus.”
Myös lasten vanhemmat ovat huomanneet opettajien motivaatiopulan ja reagoineet siihen omalla tavallaan: lähettämällä pojat yksityiskouluihin, joissa opetuksen oletetaan olevan laadukkaampaa ja laittamalla tytöt ilmaisiin valtion kouluihin.
Tyttöjä sortava asenne jatkuu siis edelleen, mutta on vain muuttanut muotoaan.
”Masentavaa”, Dangol toteaa ja pudistaa päätään.
Academic Sponsorship Programin myötä Alka Malin, Albina Maharjanin ja Kalpana Maharjanin huoli opintojen rahoittamisesta on hälvennyt. Aikaisemmin hankaluuksia tuotti työn ja opiskelun yhdistäminen, sillä töitä piti tehdä enemmän opintojen maksamisen ja perheen elättämisen turvaamiseksi.
Tulevaisuudessa Dangol haluaa kehittää Youth Sponsorship Programia edelleen. Tavoitteena on, että ohjelman piiriin saataisiin enemmän tarpeessa olevia nuoria. Lisäksi Dangol kertoo, että hän haluaisi aloittaa psykososiaalisen valmennuksen sekä uravalmennuksen ohjelmassa oleville nuorille.
Psykososiaalinen valmennus olisi ohjausta, joka auttaisi nuoria kohtaamaan haastavia tilanteita, kuten opiskelujen paineita tai työn ja opiskelun yhteensovittamista. Uravalmennus taas auttaisi nuoria löytämään itselleen sopivia työmahdollisuuksia jo opiskelujen aikana.
Kalpana tarvitsi rahaa, mutta ei voinut lähteä kotoa, joten hän alkoi valmistaa kortteja kotona.
Valmennukset mahdollistaisivat Dangolin mukaan sen, etteivät nuoret jäisi tuen loppumisen jälkeen tyhjän päälle, vaan he näkisivät erilaisia mahdollisuuksia kaikkialla ympäröivässä maailmassa.
Dangolin mielestä kortit, joita Kalpana Maharjan valmistaa, ovat loistava esimerkki innovatiivisesta ajattelusta, jolla tavalla hän haluaa myös muiden nuorten ajattelevan.
”Hän tarvitsi rahaa, mutta ei voinut lähteä kotoa, joten hän alkoi valmistaa kortteja kotona. Eikö se olekin hienoa?”
Haastattelumme Alka Malin, Albina Maharjanin ja Kalpana Maharjanin kanssa lähestyy loppuaan. Naiset asettuvat kuvaan ja hymyilevät. Narendra Dangol pyytää heitä kiittämään Jyväskylän yliopiston ylioppilaskuntaa, joka on auttanut heitä matkalla parempaan elämään. Nuoria naurattaa ja he sanovat ”Thank you”.
Uusi aamu valkenee jälleen Khokanaan. Sinappiöljyä valmistavan koneen hurina kuuluu jostain kaukaa ja lapset juoksevat kouluun. Kylän miehet ovat asettautuneet tien reunaan tupakalle ja samalla naiset asettelevat maissia kuivamaan aurinkoon.
Ihmiset hymyilevät, nauravat ja jutustelevat hyväntuulisesti. Huomaan, että tapaamieni nuorten sinnikyys ja Narendra Dangolin innokkuus ja tapa katsoa tulevaisuuteen ovat tarttuneet myös minuun.
Epätoivo on väistynyt mielestäni ja tilalle on tullut toivo, jota on aina. Sittenkin.
Kirjoittaja on kehitys- ja kulttuuriyhdistys Aurora Borealiksen sihteeri. Hän oli Nepalissa tutustumassa Loo Niva Child Concern Groupin toimintaan ja valvomassa Academic Sponsorship Programin etenemistä.
Academic Sponsorship Program
- Academic Sponsorship Program on Aurora Borealis ry:n ja Loo Niva Child Concern Groupin yhteinen tukiohjelma vähävaraisille nuorille.
- Ohjelman kautta vähävaraiset heimotaustaiset tai kastittomat nuoret voivat saada korkeakouluopintoihinsa taloudellista ja sosiaalista tukea.
- JYY aloitti yhteistyön Aurora Borealiksen kanssa keväällä 2018 ja yhteistyö jatkuu vuoden loppuun.
- JYY on rahoittanut projektia noin 4500 eurolla. Rahat ovat tulleet Ilokiven kehy-lounaslipuista sekä jäsenmaksun yhteydessä kerättävästä vapaaehtoisesta kehy-maksusta.
