Tulevana aineenopettajana en vain jaa oppilaille tietoa itseäni kiinnostavista aiheista, vaan joudun samalla valmistelemaan heitä kilpailuyhteiskunnan hammasrattaisiin.

Yhteiskunnan, johon en välttämättä edes usko. Pedagogisiin aineopintoihin kuuluu kurssi, jonka tavoitteena on herätellä opiskelijoita pohtimaan opettajan työn yhteiskunnallisuutta.

Ryhmäni haastatteli kurssia varten eri ikäisiä ja erilaisista taustoista tulevia ihmisiä kartoittaakseen sitä, kohtaavatko koulu ja elämä toisensa vai avautuuko niiden välille kuilu.

Koin projektin aikana järkyttävän havahtumisen, kun tajusin itsekin samastavani elämän yhteiskuntaan. Sanotaan, että koulu on rikki, jos se ei pysty vastaamaan yhteiskunnan tarpeisiin, mutta ehkä se onkin rikki pyrkiessään vastaamaan niihin.

 

Suuri osa haastattelemistamme aikuisista koki yleistiedon itsessään arvokkaaksi. Sellaisetkin taidot, jotka eivät ole sovellettavissa omaan arkeen, vaikuttavat epäsuorasti esimerkiksi ajattelukyvyn kehittymiseen.

Peruskoulu ja lukio nähdään yleissivistävinä instituutioina, mutta antaako yhteiskunta yleissivistykselle riittävästi elintilaa? Ihmisiä patistetaan löytämään paikkansa koneistossa yhä aikaisemmin.

Yo-kirjoitusten roolin korostuminen opiskelupaikan haussa tarkoittaa sitä, että lapsen on lukion aloittaessaan kyettävä ajattelemaan elämäänsä jo varsin pitkälle eteenpäin. Yritä siinä sitten pajattaa tiedon itseisarvosta.

Sellaisia elämässä tarvittavia taitoja kuin oman veroprosentin määrittämistä, tukien hakemista, asunnon hankkimista ja sähkösopimuksen laatimista ei koulussa omaksuta.

Useat nuoret kokevat joutuvansa tyhjän päälle aloitellessaan lukion jälkeen omaa, itsenäistä elämäänsä. Tässä siirtymävaiheessa moni putoaa kelkasta.

Helposti ajatellaan, että koulu tarjoaa liian vähän valmiuksia yhteiskunnassa toimimiseen, mutta entä jos se paljon puhuttu kuilu ei aukeakaan koulun ja elämän vaan elämän ja yhteiskunnan välille?

Yhteiskunnan olisi kenties korkea aika sopeutua vaihteeksi koulun tarpeisiin, eikä toisin päin.

 

Koulu muuttuu yhteiskunnan mukana, mutta on aika kysyä, mikä määrittää koulun suunnan, etiikka vai markkinatalous. Uudessa opsissa painotetaan vuorovaikutustaitojen merkitystä kouluopetuksessa, mikä lienee positiivinen kehityssuunta.

Millaisia sitten ovat arvot asioiden taustalla? Onko sosiaalisten taitojen tarpeellisuutta perusteltava työelämätaidoilla, kun perusteeksi riittäisivät solidaarisuus, empatia ja erilaisuuden ymmärtäminen?

Arvokkaat asiat ansaitsevat tulla kohdatuiksi arvokkaina itsessään, eivät välineiksi valjastettuina.