Kaikkiaan 26 suomalaisurheilijaa palasi mitali kaulassa kotiin Pyeongchangin talviolympialaisista. Heidän joukossaan oli naisleijonien pronssijoukkueen hyökkääjä Saila Saari, 28, joka opiskelee Jyväskylän yliopistossa varhaiskasvatusta. Maisterivaiheen opinnot ovat tosin tällä hetkellä tauolla jääkiekon vuoksi.
Urheiluun satsaamista ei ole tarvinnut katua, sillä pitkäaikainen unelma olympiamitalista on nyt totta.
”Sanoin jo pienenä tyttönä, että haluan maajoukkueeseen ja olympialaisiin. Varsinkin naiskiekkoilijoille olympialaiset ovat uran suurin haave ja mitalin saavuttaminen lottopotti. Elämää on pitänyt aika paljon suunnitella ja aikatauluttaa urheilun ehdoilla. Nyt tuntuu siltä, että kaikki on ollut sen arvoista”, Saari iloitsee.
Olympiajoukkueen ”yleismies Jantunen”
Saari asuu nykyään Oulussa ja pelaa Kärpissä, joka voitti viime keväänä Suomen mestaruuden. Saari on kuulunut maajoukkueen runkopelaajiin jo usean kauden ajan. Tällä kaudella hänen nimensä komeilee myös Naisten Liigan pistepörssin kärkisijoilla.
Olympiajoukkueen pelipaikoista käytiin kovaa kilpailua, ja Saarikin sai tyytyä hieman toisenlaiseen rooliin kuin mihin on Kärpissä tottunut.
”Minulle iskostui kisoissa 13. hyökkääjän rooli, eli peliaikani oli aika pieni. Päävalmentaja Pasi Mustonen tituleerasi minua yleismies Jantuseksi, eli minut voi heittää kentälle tilanteeseen kuin tilanteeseen, tarvittaessa vaikka loukkaantuneen pelaajan tilalle.”
Peliajan vähyys ei Saarta haitannut, sillä rooli oli tiedossa jo hyvissä ajoin ennen turnausta. Joukkueessa oli hänen mielestään hyvä ilmapiiri, vaikka mediassa yritettiin kisojen aikana luoda draamaa pelaajien ja valmennusjohdon välille muutamista yksittäisistä lausunnoista.
”Kyllä me porukalla päätettiin, että jätetään ne höpinät omaan arvoonsa ja keskitytään oman tekemiseemme. Aika hyvin siinä onnistuttiin. Ehkä enemmänkin naureskeltiin niille jutuille.”
Pyeongchangin olympiareissua Saari kuvailee kokonaisuutena mahtavaksi.
”Siinä vaiheessa sen tajusi, että on osa suurempaa suomalaista urheiluyhteisöä, kun pääsi vaihtamaan kuulumisia muiden lajien urheilijoiden kanssa. Myös kisojen järjestelyistä jäi tosi hyvä maku.”
Suomen joukkueen legendaarisiin kutomistalkoisiin Saari ei itse osallistunut, mutta tasavallan presidentti Sauli Niinistön vauvan torkkupeitossa näkyy hänen mukaansa monen muun naarasleijonan kädenjälki.
Tienestit osa-aikatyöstä
Naisleijonien pronssijoukkueessa on tällä hetkellä ainoastaan kaksi pelaajaa, jotka elättävät itsensä pelkällä kiekon pelaamisella. Ykkösmaalivahti Noora Räty ja hyökkääjä Annina Rajahuhta tienaavat juaneja kiinalaisseura Kunlun Red Starissa, joka pelaa Kanadan CWHL-liigaa. Saaren on sen sijaan tehtävä töitä pelaamisen ohessa.
”Teen tällä hetkellä osa-aikatyötä jyväskyläläisessä puhelinmyyntifirmassa. Eli käytännössä kaupittelen Canal Digitalia täältä Oulusta kotoa käsin. Sillä hommalla hoidan vuokrat ynnä muut.”
Naisilla on oma pukukoppi ja treeniajat ovat inhimilliset. Ei ole sellaista kulttuuria, että ”annetaan akoille ne huonoimmat ajat”.
Saari pyrkii monen muun naiskiekkoilijan tavoin yhdistämään pelaamisen, työt ja opiskelut parhaalla mahdollisella tavalla. Työnantaja ja opiskelupaikka ovat yhä Jyväskylässä, vaikka peliura veikin Ouluun pari vuotta sitten. Jyväskylässä hän ehti asua kahdeksan vuotta.
”2011 aloitin varhaiskasvatuksen opinnot Jyväskylän yliopistossa, ja 2014 sain kandin paperit. Sen jälkeen pidin yhden välivuoden. Sitten olen tehnyt rauhalliseen tahtiin maisteriopintoja. Gradu olisi tarkoitus aloittaa tulevana syksynä, kun kaksi poissaolovuotta on käytetty.”, Saari suunnittelee.
Joukkueen hajoaminen vei Ouluun
Jyväskylässä asuessaan Saari pelasi JYPissä. Joukkue menestyi hyvin, ja Suomen mestaruutta juhlittiin keväällä 2016 kolmen hopeavuoden jälkeen. Mestaruuden jälkeen JYPin naisten joukkue kuitenkin hajosi dramaattisesti ja luovutti liigapaikkansa, pääosin taloudellisista syistä.
Pelaajat lähtivät eri teille, ja Saari päätyi Ouluun ja Kärppiin. ”Puolen Suomen joukkueen” taloustilanne on hyvä, mikä näkyy myös naispelaajien arjessa.
”Naisilla on oma pukukoppi ja treeniajat ovat inhimilliset. Ei ole sellaista kulttuuria, että ”annetaan akoille ne huonoimmat ajat”. JYPissähän meillä ei ollut omaa koppia. Nämä kuulostavat pieniltä jutuilta, mutta naiskiekon näkökulmasta nämä ovat aika isoja asioita”
28-vuotiaan Saaren peliura jatkuu vielä varmuudella ainakin yhden kauden. Ensi vuonna naisten MM-turnaus pelataan Suomessa, ja tavoitteena on paikka kotikisajoukkueessa.
Unelmia on myös peliuran jälkeiselle ajalle.
”Haaveilen siitä, että minulla olisi jonain päivänä oma liikuntapainotteinen päiväkoti. Tai ainakin haluan varhaiskasvatuksessa jotenkin vaikuttaa lasten liikunnan lisäämiseen”, Saari kertoo.
Saila Saari
- 28-vuotias jääkiekkoilija.
- Kotoisin Alavudelta.
- Maajoukkueessa olympiapronssi 2018 ja MM-pronssi 2015.
- Suomen mestaruus JYPissä 2016 ja Oulun Kärpissä 2017.
- Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto Jyväskylän yliopistosta, pääaineena varhaiskasvatus.
- Asuu Oulussa ja pelaa Kärpissä. Menossa toinen vuosi poissaoloa varhaiskasvatuksen maisteriopinnoista.