Yhdessä yli puoli vuosisataa
Tuossa on aika komea yksilö, 22-vuotias Marjatta Ängeslevä ajatteli päärakennuksen edessä seisovasta pitkästä, nuoresta miehestä. Oli hänen opintojensa ensimmäinen päivä syksyllä 1963 Jyväskylän yliopistossa.
”Se tulikin samalle luennolle ja ajattelin, että sitä pitää alkaa piirittää. En tiedä katselitko mua, mutta mä ainakin sua”, Marjatta sanoo miehelleen Erkille nyt, 54 vuotta myöhemmin.
Syksyn mittaan kasvatustieteitä opiskelleet Erkki ja Marjatta Kangasniemi tutustuivat toisiinsa paremmin yhteisten kavereiden kautta. He huomasivat viihtyvänsä toistensa seurassa ja alkoivat viettää aikaa myös kaksistaan.
”Ei se mikään valtava leimaus ollut. Pikku hiljaa tutustuimme toisiimme ja huomasimme, että tässähän voisi olla kiinnostava henkilö”, Marjatta sanoo.
Lopullisesti Marjatta hurmasi Erkin maailman vanhimmalla konstilla: ruoalla.
”Paistetulla kalalla ja köyhillä ritareilla sen pehmitin”, Marjatta nauraa.
Seurustelun alkuaikoina Erkki ja Marjatta kävivät elokuvissa ja kävelyillä – mutta eivät tansseissa!
”Minähän en tanssinut ollenkaan opiskeluaikoina. Olin järjestysmiehenä kaikissa tansseissa”, Erkki kertoo.
Tyhjiä nurkkia kahdenkeskiselle ajalle oli harvoin, sillä molemmat asuivat kimppakämpässä. Yksityisiä suuteluhetkiä piti varastaa aina tilaisuuden tullen.
Vuoden viimeisenä päivänä vuonna 1965, vajaan kahden vuoden seurustelun jälkeen, Marjatta ja Erkki sanoivat toisilleen tahdon Marjatan kotikirkossa Haapavedellä.
Pakkasta oli kolmekymmentä astetta. Jopa hääkimpun kukat kuolivat kylmyydessä. Auton tuulilasissa oli nyrkin kokoinen aukko, josta tihrustamalla he ajoivat Haapavedeltä Ouluun.
Se oli järkiavioliitto: Erkki oli ollut koko vuoden palkkatöissä, joten avioliiton solmimalla hän sai veronpalautuksia seuraavana vuonna. Poikamiehenä verotus oli kovempi.
”Tuntui siltä, että loppuelämä ollaan yhdessä ja laskettiin, että on edullisempaa, kun voi jakaa vuokra- ja ruokakustannukset” Marjatta sanoo.
”Toisen tunsi riittävän hyvin, ettei ottanut sikaa säkissä”, Erkki lisää.
Marjatta ja Erkki muuttivat saman katon alle vasta papin aamenen jälkeen. 1960-luvulla ei katsottu hyvällä niin sanottuja susipareja.
”Ei voitu ajatellakaan sellaista. Ei kukaan meidän tuttavista asunut yhdessä ennen naimisiinmenoa. Ei meidän vanhemmat olisi ymmärtäneet”, he sanovat.
Vuonna 1971 he ostivat Kortepohjasta asunnon, jossa he asuvat edelleen.
”Ensimmäiseen asuntoon ostettiin vihreä sohva ja siihen tyynyt. Pikku hiljaa hankittiin lisää kalusteita, ei silloin tietenkään ollut varaakaan. Meillä oli tietty linja, mitä halusimme”, Marjatta kertoo.
Linja näkyy kolmikerroksisen rivitaloasunnon sisustuksessa. Olohuoneen kalusteet ovat Artekia ja seinillä riippuu isoja maalauksia. Sohvatyynyt ja keinutuolin pehmuste on päällystetty samalla kukkakuvioisella kankaalla.
Pojat Panu ja Miska syntyivät 1970 ja 1975. Marjatalla ja Erkillä on jo kolme lastenlasta, joiden kuvia he näyttävät innokkaasti ipadilta.
Erkki ja Marjatta ovat pitäneet yhtä yli puoli vuosisataa, mutta kertaakaan he eivät ole ajatelleet, että lähtisivät eri teille.
Erimielisyyksiäkin on silti ollut, etenkin rahaan liittyen. Erkki ei voi ymmärtää, miksi Marjatta ostaa aina uusia vaatteita. Kauppareissuilta Erkin mukaan tarttuu lapussa luetellut asiat, kun taas Marjatta kerää koriin heräteostoksia.
”Minä pidän kaikista kauniista asioista”, Marjatta sanoo.
Eläkkeelle jäätyään Marjatta ja Erkki ovat viettäneet talvet Espanjassa. Tammikuussa he suuntaavat jälleen etelän lämpöön.
”Rakastan lämpöä ja aurinkoa. Siellä mieli on virkeä”, Marjatta sanoo.
Yliopistoihastus muuttui rakkaudeksi
Jos Jodel olisi keksitty 1990-luvun loppupuolella, olisi Marko Huttunen saattanut kirjoittaa yliopistoihastus-kanavalle punatukkaisesta, vetävän näköisestä mimmistä, jonka hän oli nähnyt laskentatoimen luennolla ja kampuksen käytävillä.
Ehkä kyse oli onnesta tai vain puhtaasta sattumasta, mutta Markon juhliessa 27-vuotissyntymäpäiväänsä Nightlifessä 5. kesäkuuta vuonna 1999, hän törmäsi yöelämässä siihen mimmiin. Hän oli Satu Heikkinen, Kajaanista kotoisin oleva sosiologian opiskelija.
Sinä iltana he tanssivat, juttelivat ja lopulta lähtivät yhtä matkaa Kortepohjaan.
”Ajoit mun pyörällä ja esittelit, miten osaat keulia sillä. Ja kävit heittämässä poliiseille jotain juttua, yritit mulle esittää, kuinka rento jätkä oot”, Satu muistelee.
”Näinhän se taisi mennä”, Marko nauraa.
Illan päätteeksi he sopivat, että Marko ottaa yhteyttä. Hän odotti kokonaisen viikon, ennen kuin lähetti Satulle tekstiviestin.
”Tekstiviesti oli hyvin nykyaikainen tapa ottaa yhteyttä. Se oli niitä aikoja, kun oli ensimmäinen kännykkä tullut hankittua”, Satu sanoo.
Siitä alkoi kesä, jonka aikana he seikkailivat ympäri Keski-Suomea Markon äitin Nissan Micralla. He kävivät muun muassa kesäteatterissa ja risteilyllä, mutta tosiasiassa he eivät juuri kiinnittäneet huomiota ympäristöönsä.
”Se oli yksi huippukesistä mun elämässä. Olin vain kuukauden töissä, muuten tein kandia. Päivät urheilin ja painoin duunia kampuksella, ja illat treffailtiin”, Marko kertoo.
Tajusin, että jos aina vain jää jonoon ja noudattaa sääntöjä, ei välttämättä saa sitä, mitä haluaa.
Yhteiskuntatieteilijän kanssa seurustelu oli Markolle silmiä avaava kokemus, sillä Satu puhui paljon muun muassa naistutkimusopinnoistaan.
”Oma ajatusmaailma muuttui ja avartui niiden keskustelujen myötä”, Marko kertoo.
Satua puolestaan viehätti Markossa hänen määrätietoisuutensa ja se, että hän osasi pitää puolensa. Myös Markon neuvottelutaidot tekivät vaikutuksen.
”Sinä kesänä kun tapasimme, Marko yritti Raatikellariin sandaaleissa, mutta poke sanoi, että pitää olla sukat jalassa. Marko osti takana olevalta sukat, päästiin sisälle ja heitettiin sukat menemään”, Satu kertoo.
Markon asenne antoi ajateltavaa Satulle, joka oli kilttinä kympin koulutyttönä tottunut noudattamaan kaikkia sääntöjä.
”Tajusin, että jos aina vain jää jonoon ja noudattaa sääntöjä, ei välttämättä saa sitä, mitä haluaa.”
Marko sai noukkia perjantai-iltaisin pahantuulisen akan bussipysäkiltä.
2000-luvun alku oli pariskunnalle rankkaa aikaa, sillä he elivät pitkään etäsuhteessa. Ensin Marko oli Hollannissa vaihdossa, ja vuosi hänen paluunsa jälkeen Satu muutti Kajaaniin töiden perässä.
”Nukahdin aina bussissa Kajaanista Jyväskylään ja sain hirveän päänsäryn, kun niskat meni jumiin. Marko sai noukkia perjantai-iltaisin pahantuulisen akan bussipysäkiltä”, Satu kertoo.
Etäsuhde otti niin koville, että vuoden 2004–2005 paikkeilla pariskunta oli hetken aikaa erossakin.
”Monta vuotta oltiin erillään, niin tuli tarve hakea suhdetta uudelleen”, Marko sanoo.
Lopulta rakkaus – ja mustasukkaisuus – ajoi parin uudelleen yhteen.
”Muistan, että siinä oli paljon mustasukkaisuutta. Oltiin eron aikana paljon yhteyksissä, että mitä se toinen siellä tekee. Yhteen palaaminen oli kiihkeä”, Satu muistelee.
Etäsuhde päättyi vuonna 2006, kun Satu sai töitä Jyväskylästä. Nykyään pariskunta asuu 6-vuotiaan Elisan ja neljä kuukautta vanhan Eeron kanssa Halssilanrinteellä.
Marko ja Satu kuvailevat itseään räiskyväksi, mutta hitaiden päätösten pariskunnaksi. Omakotitaloprojekti on venynyt, samoin lasten teko jäi myöhäiseksi.
Parisuhteessa he ovat oppineet, että suhteessa täytyy olla sekä yhteisiä että omia harrastuksia ja intohimon kohteita, jotta mielenkiinto säilyy.
”Ei saa kadottaa itseään parisuhteessa, vaikka tulee lapsia ja on työelämässä”, he neuvovat.
Opinkiveltä kaikki alkoi
Kuinka moni pari voi sanoa ensimmäisten kipinöiden lennelleen keskustelussa Siilinjärven kuntaliitoksista? Valtio-opin opiskelijat Petra Sonninen, 23, ja Aatu Puhakka, 24, voivat.
Pariskunta istuu Opinkiven saunan pöydän ääressä ja katsoo hymyillen toisiaan silmiin. Huonekalut ovat Opinkivellä vaihtaneet paikkaa, mutta Petra ja Aatu muistavat silti, missä he istuivat keskustelun aikana.
Oli vuosi 2015, ja Petra oli juuri aloittanut opintonsa Jyväskylän yliopistossa. Hän oli tullut Opinkivelle Puolueen hallituksen saunailtaan, jossa hallituksen varapuheenjohtajana ollut Aatu esitteli ainejärjestön toimintaa. Virallisen osuuden jälkeen Aatu ja Petra päätyivät juttelemaan toistensa kanssa.
”Molemmilla ensivaikutelma toisesta taisi olla sen kuntaliitoskeskustelun jälkeen, että pidettiin toisiamme vähän outoina”, Petra kertoo.
Siitäkin huolimatta – tai juuri siitä syystä – Aatu ja Petra alkoivat hengata enemmän tai vähemmän yhdessä. Aluksi he näkivät toisiaan lähinnä Puolueen tapahtumien kautta, mutta pian he alkoivat tavata myös muulloin.
“Ei me varsinaisesti treffeillä koskaan käyty. Nähtiin Puolueen tapahtumissa tai mä kävin Petran luona Viitaniemessä”, Aatu kertoo.
Syksy oli jännittävää, mutta myös epävarmaa aikaa: missä oikein mennään?
“Petralla oli aika omintakeinen tapa näyttää kiinnostusta. Välillä tuntu, että ei tuu mitään vastakaikua, ja sit tuli viesti, että tuutko nyt tänne”, Aatu kertoo.
”Mutta vastoin tapojani minä olin se, joka meni ensin juttelemaan Aatulle. Normaalisti en lähesty toisia, mutta jostain syystä silloin lähestyin Aatua”, Petra sanoo.
”Mutta pakko myöntää, että Aatu oli aktiivisempi ja minä se vaikeammin lähestyttävä osapuoli.”
Toisen seurassa oli alusta asti helppo olla. Aatu piti Petran kyvystä nauraa itselleen ja hänen tinkimättömistä mielipiteistään, Petraa puolestaan viehätti Aatun rauhallisuus ja hänen tasapainottava vaikutuksensa.
”Vaikka ollaan luonteiltamme tosi erilaisia, niin ollaan muuten tosi samanhenkisiä esimerkiksi arvoiltamme”, Petra sanoo.
Silti Aatun ja Petran oli pitkään vaikea myöntää kenellekään, että heidän välillään on jotain, vaikka muut kyllä tajusivat sen.
”En ajatellut siinä elämänvaiheessa, että haluaisin sitoutua toiseen ihmiseen”, Aatu kertoo Petran nyökytellessä vieressä.
”Itekin olin just tullu tänne ja alkanu elää opiskelijaelämää. En ajatellut, että heti toisella viikolla menen ja ihastun, ja siitä tulee mun poikaystävä”, Petra toteaa.
Lopulta tunteet oli parempi myöntää itselleen ja muille. Helmikuussa 2016 Aatu ja Petra alkoivat virallisesti seurustella.
Sekä Aatulla että Petralla on vielä tulevaisuus auki. Kummallakin on opinnot kesken ja lisäksi Aatulla on siviilipalvelus suorittamatta. Sen vuoksi he ovat lykänneet yhteen muuttamista, sillä elämä voi lähitulevaisuudessa heittää minne vain.
”Heti, kun tulee hyvä tilanne, niin halutaan muuttaa yhteen. Jatkuvasti ollaan nykyäänkin jommankumman luona”, pariskunta kertoo.
Yksi asia on kuitenkin varma: mitä tahansa tulevaisuus on, se on yhteinen. Jonain päivänä Aatu ja Petra aikovat sanoa toisilleen tahdon.
”Heitämme aika usein vitsillä, että mennäänkö naimisiin. Jossain vaiheessa naimisiinmeno tulee ajankohtaiseksi käytännön asioiden vuoksi”, Petra sanoo.
Mutta vielä sillä asialla ei ole kiire, sillä nyt on hyvä näin.
