Mieti peruskoulun ensimmäistä luokkaasi. Ketä siellä oli? Millaisista perheistä luokkakaverisi tulivat?
Joidenkin vanhemmat olivat todennäköisesti korkeakoulutettuja: opettajia, lääkäreitä, kauppatieteilijöitä ja diplomi-insinöörejä. Toiset olivat rekkakuskien, siivoojien, hoitajien, rakennusmiesten ja kauppiaiden lapsia. Oli niitäkin, joiden vanhemmat eivät olleet töissä ollenkaan.
Mieti nyt uudestaan ensimmäisiä luokkakavereitasi. Kuinka moni heistä on jatkanut opintojaan yliopistoon tai ammattikorkeakouluun? Ovatko he niitä, joiden vanhemmat olivat korkeakoulutettuja?
Hyvin todennäköisesti vastasit kyllä, sillä tutkimusten mukaan korkeasti koulutettujen vanhempien lapsilla on muita suurempi todennäköisyys hankkia korkeakoulututkinto. Erityisesti äidin matala koulutus periytyy lapselle ja vaikuttaa koulutusvalintoihin.
Uusimmassa Jylkkärissä kerrotaan siitä, miltä tuntuu hypätä duunariperheestä yliopistomaailmaan. Kulttuurishokki voi olla yllättävänkin suuri. Kun akateemisessa perheessä kirjahylly on notkunut kirjoja ja ruokapöydässä on keskusteltu politiikasta, duunariperheessä tärkeämpää on ollut konkreettinen tekeminen.
Silloin voi tuntua siltä, ettei kuulu joukkoon ja että on täysin erilainen kuin muut. Että on huonompi tai tyhmempi kuin ne, jotka ovat saaneet jo kotoaan hyvät eväät akateemiseen sivistykseen.
Sama ulkopuolisuuden tunne voi päteä myös silloin, kun akateemisen perheen lapsi päättää lähteä ammattikouluun. Muille itsestäänselvät asiat saattavat olla hänelle täysin vieraita.
Suomessa ei ole samalla tavalla luokkaeroja kuin monessa muussa maailman kolkassa. Suurin osa lapsista käy lähintä kouluaan ja presidentti voi soittaa radion luonto-ohjelmaan. Matka herrasta duunariin on verrattain lyhyt.
Kiitos kapeista luokkaeroista ja sosiaalisesta liikkuvuudesta kuuluu maksuttomalle koulutukselle, sillä sen ansiosta vanhempien koulutustaso ei ole määrittänyt sitä, kenellä on mahdollisuus opiskella korkeakoulututkinto.
Suomessa ajatellaan herkästi, että korkeakouluopintojen pitäisi olla maksullisia, koska muissakin maissa koulutukselle on lätkäisty hintalappu. Yleensä lukukausimaksuja korkeakouluihin ehdottaa joku, joka on aikoinaan maksuttoman koulutuksen avulla kivunnut yhteiskunnan tikkaita ylöspäin.
Lyhytnäköisempää politiikkaa saa hakea. Maksuton koulutus on arvo itsessään, eikä sitä saa romuttaa. Maksuttomuus viestittää kaikille suomalaisille, että he ovat samanarvoisia ja jokaisella on – ainakin teoriassa – yhtäläiset mahdollisuudet kouluttautua haluamalleen alalle.
Ei Suomen tarvitse ottaa mallia muualta, vaan muiden kannattaisi kopioida Suomen malli maksuttomasta koulutuksesta.