Kauaksi on tultu siitä, kun perhealbumeihin teetettiin filmiltä erityisinä hetkinä otetut kuvat. Yhtäkkiä lähes jokaisella kulkee taskussa mukana kuvausväline, jolla saa napattua kuvat värikkäistä syyslehdistä sekä miellyttävistä kahvikattauksista.
”Elämme aikakautta, jolloin kaikki kuvaavat ja valokuvausta kohtaan on huikea innostus. Tämä on hienoa, mutta samaan aikaan on tullut tarpeelliseksi myös puolustaa ammattivalokuvauksen merkitystä”, kertoo valokuvaaja Hanna-Kaisa Hämäläinen.
Hän kuratoi kollegansa ja puolisonsa Marko Hämäläisen kanssa 100 suomalaista valokuvaajaa -hanketta. Hankkeessa esitellään sadan päivän ajan yksi valokuvaaja päivittäin netissä sekä Äkkigallerian ikkunassa Kauppakadulla.
”Saattaa helposti unohtua, että ympärillämme olevat kuvat ovat erikoistuneiden ammattilaisten ottamia. Haluamme tuoda esiin näitä usein kameran taakse piiloon jääviä valokuvaajia. Laadukkailla kuvilla on valtava merkitys, jonka toivoisi ymmärrettävän ennen kuin ammattikunta olisi hävinnyt kokonaan ja esimerkiksi lehdet olisivat täynnä lukijoiden kuvia”, Hanna-Kaisa pohtii.
Tekee ennemminkin hyvää välillä katsoa oman hiekkalaatikon ulkopuolelle
Idea hankkeeseen sai alkunsa jyväskyläläisiltä kulttuurivaikuttajilta Anna Ruthilta ja Juho Jäppiseltä, jotka pyörittävät erilaisiin tyhjiin liiketiloihin väliaikaisesti kotiutuvaa Äkkigalleriaa.
”Päätimme heti kun meitä pyydettiin mukaan, että jos kerran kokoamme näin suuren otannan suomalaisista valokuvaajista, voisi konseptia laajentaa laittamalla kuvat myös nettiin. Tässä olisi mahdollisuus tehdä sisäänheittäjä suomalaiseen nykyvalokuvaukseen: tietopankki, joka löytyy helposti googlatessa”, Hanna-Kaisa kertoo.
Otantaan on valittu monipuolisesti tekijöitä muoti- ja mainoskuvaajista kuvajournalisteihin ja valokuvataiteilijoihin. Tarkoituksena on hälventää vastakkainasetteluita genrejen välillä, harva kun edes kuvaa enää pelkästään yhtä genreä.
”Vielä 2000-luvun alussa taidekuvaajan oli noloa kertoa olevansa Hesarissa kesätöissä. Onneksi on ymmärretty, että tekee ennemminkin hyvää välillä katsoa oman hiekkalaatikon ulkopuolelle”, Marko pohtii.
Saattaa syntyä harhakäsitys, että kameran osto ja kurssin käyminen tekisivät ammattilaisen.
Enää ei voida puhua syrjäisestä Suomesta, joka olisi muusta maailmasta jäljessä taidoissaan ja tyylissään. Valokuvataide lippulaivanaan Suomi on vakiinnuttanut asemansa ja suomalainen kuva tunnetaan erityisesti teknisestä laadusta sekä melankolisesta ja vähäeleisestä ilmaisutavasta.
Kansainvälisyys on yksi mahdollinen väylä alalla, jolla on niukasti töitä. Monet valokuvaajat työskentelevät freelancereina ja yrittäjinä keräten toimeentulonsa monista eri lähteistä. Viime vuosina valokuvaajat ovat joutuneet entistä ahtaammalle.
”Ajan kulttuuri- ja taidevihamielinen perusvire kohdistuu myös meidän alaamme. Ajatellaan, että ihan sama miten tehdään, kunhan saadaan jotain ja halvalla. Aineettoman valokuvan arvoa voi olla vaikea ymmärtää – miten kuva voi maksaa 300 euroa, kun netti on kuvia pullollaan ja niitä on helppo ottaa itse?”, Marko esittää.
Vaarana on, että valokuvaus jää yhä useammalla sivutyöksi tai harrastukseksi. Kun laitteita saa suhteellisen edullisesti, saattaa syntyä harhakäsitys, että kameran osto ja kurssin käyminen tekisivät ammattilaisen.
”Ammattilaisuuteen kuuluu ammattietiikka, intohimoon perustuva valinta itsensä elättämisestä kuvaamisella sekä erityisosaaminen, jota työstetään pitkään ja kokonaisvaltaisesti. Tämä ei tarkoita sitä, etteivät harrastajat saisi tehdä kaupallisia töitä. Kyseessä on vain kaksi eri asiaa”, Marko tiivistää.
Päämäärättömän räpsimisen sijaan kannattaa miettiä, mikä on itselle kiinnostavaa kuvattavaa.
Vaikka aikaan liittyy haasteita ja huolia, elää tekijöiden rakkaus työhönsä vahvana. Hämäläisten mukaan tämä on monella tapaa hienoa aikaa olla valokuvaaja: tekniikoiden kirjo on suuri, verkossa kuvat levittäytyvät laajalle ja uusia esitystapoja syntyy kaiken aikaa.
Entäpä harrastelijoiden pelikenttä, Instagram? Mitä me voisimme oppia ammattilaisilta, jotta kuvastosta tulisi moninaisempaa?
”Jatkuvan ja päämäärättömän räpsimisen sijaan kannattaa miettiä, mikä on itselle kiinnostavaa kuvattavaa. Filtterit maltillisesti käytettyinä voivat korostaa kokemusta, mutta fantasiakuvat neonvärisine revontulineen alkavat nopeasti puuduttaa. Jos kaikki on huippuhienoa, mikään ei enää kiinnosta. Miettikää sitä, miltä maailma oikeasti näyttää”, Marko neuvoo.
Ja vielä: ”Älkää jättäkö kuvia kännykkään, vaan siirtäkää ne hyvään talteen. Parasta olisi, jos innostuttaisi teettämään taas kymppikuvia. Valokuva-albumit, siinä seuraava trendi.”