”Mulla ei ole sellaista etikettitietoutta olemassa. Ja mun mielestä se on ihan vittumaista paskaa. Silloin, kun tehdään asioita, niin tehdään asioita. Ei tarvitse pöyhöttää sillä statuksella ja heiluttaa lipereitä”, sanoo Samuli Kinnunen, 23-vuotias tietotekniikan opiskelija Jyväskylän yliopistosta.
Yliopistoon päästyään Kinnunen veti opiskelijahaalarit keskeltä poikki, koristeli ne täyteen piikkejä ja tietokoneromua ja käytti niitä takkina.
Kinnunen tulee duunariperheestä pienestä Jyväskylän lähikunnasta. Hänen äitinsä toimi aikaisemmin sihteerinä, mutta menetti näkönsä ennen pojan syntymää ja on siitä lähtien ollut sairaseläkkeellä. Kinnusen isä on elättänyt perheen koneautomaation alalla pienessä lämmöneristeitä tarjoavassa yrityksessä.
Yliopistossa Kinnunen kuuluu vähemmistöön, sillä vain muutama prosentti ei-akateemisten vanhempien lapsista ponnistaa yliopistoon. Ylemmistä luokista taas joka kolmas valmistuu vähintään maisteriksi.
Ero on huomattava, vaikka Suomea on yleisesti pidetty pienten luokkaerojen maana, jossa kaikilla on samat eväät elämään. Todellisuudessa joidenkin eväät ovat vain laihemmat.
Vanhempien koulutustausta ennustaa lapsen koulutien pituutta, kerrotaan Suomen yhteiskuntaluokkia 2000-luvulla käsittelevässä Luokaton Suomi -kirjassa. Vaikka eri luokkataustoista tulleet opiskelijat valmistuisivat maisteriksi samoin arvosanoin, ylemmästä luokasta tuleva pärjää todennäköisesti paremmin työmarkkinoilla.
Ylempien luokkien sosiaalinen, taloudellinen ja kulttuurinen pääoma auttaa lasta sopeutumaan opiskeluympäristön vaatimuksiin ja myöhemmin aikuisena työelämään. Näin tietyistä luokista tulevat lapset saavat jo alussa etumatkaa muihin.
Kinnusen kiinnostus tieteeseen lähti liikkeelle jo pienenä televisiossa esitetyistä tiedepiirretyistä ja Sudenpentujen käsikirjoista. Perheen arjessa oli läsnä kädentaitojen arvostamisen kulttuuri. Tietoa ja älykkyyttä arvostettiin, mutta ne eivät olleet yhtä läheisiä vanhemmille ja muille sukulaisille. Läksyjen kanssa hän jäi yksin jo varhain.
”Ala-asteella sain apua vanhemmilta, mutta en enää yläasteen aikana. Faijalla ei ollut oikein aikaa. Mutsi ei enää ymmärtänyt yläasteen tehtäviä hirveän hyvin, niin sitten mä en enää kysellytkään apua.”
Faija hommasi mulle jostain roskalavalta jotain koneita.
Nuorena Kinnunen tunsi kotona syrjäytymisen tunnetta, joka ajoi hänet omiin oloihinsa lukemaan Tieteen kuvalehtiä ja koodaamaan.
”Aloin turhautumaan sellaisista suhteellisen triviaaleista asioista, mitkä ihmisiä ihmetytti ja jotka mä olin tiennyt jo tosi pitkän aikaa. Oli hirveän vaikeaa puhua esimerkiksi joistakin poliittisista ajatuksista, kun ihmiset ei ymmärtänyt.”
Perhe kuitenkin yritti parhaansa mukaan tukea poikaa, jonka intohimoksi osoittautui jo varhaisella iällä tietotekniikka.
”Faija hommasi mulle jostain roskalavalta jotain koneita. Sillä oli myös sellainen kaveri, joka hirveesti hamstrasi niitä ja räpläsi niiden kanssa. Sieltä mä sain semmosia, mitkä oli käytetty jo puhki. Niitä mä sitten räpläsin.”
Näiden teorioiden mukaan koulutus nykyisessä muodossaan on eliitin luomus ja toteuttaa sen intressejä.
Syitä koulutaipaleiden eroille on etsitty pitkään. Useissa sosiologisissa teorioissa koulutus nähdään kilpakenttänä, jota vahvistaa koulun hierarkkinen luonne. Näiden teorioiden mukaan koulutus nykyisessä muodossaan on eliitin luomus ja toteuttaa sen intressejä. Luokkaerojen kaventamisen sijaan se ylläpitää niitä.
Toisten teorioiden mukaan koulutusurien erot luokkien välillä johtuvat siitä, että eri yhteiskuntaluokat näkevät koulutuksen hyödyt ja riskit eri tavalla. Jos rahaa on niukasti, varhaisessa vaiheessa työelämään siirtyminen nähdään järkevänä.
Ranskalainen sosiologi Pierre Bourdieu taas on puhunut kulttuurisesta pääomasta eli tiedoista, taidoista, kokemuksista, yhteisesti jaetuista symboleista ja sosiaalisesta statuksesta, joita yksilö voi käyttää menestyäkseen yhteiskunnassa.
Hänen mukaansa alempien luokkien lapsilla ei ole samanlaista kulttuurista pääomaa kuin ylemmistä luokista tulevilla lapsilla. Niitä kuitenkin vaaditaan koulussa pärjäämiseen.
Tutkijat ovat kuitenkin yksimielisiä siitä, että hyvän yhteiskunnallisen aseman tavoittelu edellyttää voimavaroja. Vanhempien mahdollisuus auttaa lasta koulutusvalinnoissa on tärkeää, varsinkin siirryttäessä tasolta toiselle.
Kinnunen on ainoa lähisuvussaan, joka on lähtenyt hakemaan ylempää korkeakoulututkintoa.
”En mä edes ajatellut sellaisia asioita, ennen kuin yläaste tuli lopuilleen ja mietin, että mikäs tuo lukio on. Olin vain kuullut, että siellä on jotain hippien meininkiä. Ei ollut ketään tuttuja, jotka olisivat lukiossa olleet.”
Kinnusen vanhemmat ja koulun opinto-ohjaajat huomasivat pojan potentiaalin ja jopa painostivat tätä jatkamaan opintojaan. Kinnunen sanoo, että ilman painostusta hän olisi luultavasti jatkanut ammattikouluun datanomilinjalle.
Lukiossa Kinnunen sai mahdollisuuden osallistua Jyväskylän yliopiston tietotekniikan kursseille, joiden kautta hän päätyi jatkamaan yliopistoon. Yliopistokulttuuri ei kuitenkaan ollut aivan sitä, mihin hän oli tottunut.
”Se näyttäytyi sellaisena vieraana hömpsäilynä, ja on se mulle sitä edelleenkin. Mä tunnen niin kuin ne ihmiset enemmänkin läheisiksi sillä tavalla, että on ihmisiä, jotka ovat samalla aaltopituudella kanssani.”
Vanhemmilleen hän haluaa korvata saamansa avun jahka joskus kykenee.
Opinnoistaan huolimatta Kinnunen ei ajattele nousseensa luokkahierarkiassa. Samanikäisiin yliopisto-opiskelijoihin verrattuna hän tuntee itsensä erilaiseksi taustansa, arvojensa, käyttäytymisensä, puhetapansa ja jopa pukeutumisensa vuoksi, mutta toisaalta sitä hän tavoitteleekin.
”Ei ole sellaista tunnetta, että pitäisi peitellä tai hävetä jotain asioita, kun on tottunut elämässä siihen, että tämä on tätä arkea että lippiksessä on öljyä ja sillä mennään.”
Tällä hetkellä Kinnunen puurtaa opintojensa ohella tuoreen tietotekniikan alan yrityksensä kanssa. Käytännönläheisyys ei siis peseytynyt pois luentosaleissa. Vanhemmilleen hän haluaa korvata saamansa avun jahka joskus kykenee.
”Jos tulen tässä joskus saamaan rahaa, niin mä kyllä sitten pistän takaisin mun vanhemmille siitä, että ovat auttaneet mua. Se on mulle sellainen omantunnonkysymys.”