”Mä en lapsena ollut ikinä soutanut. Muistan kerran, että jossain leirintäalueella pikkusiskon kanssa lähdettiin soutamaan ja ihan oikeasti, en mä osannut soutaa.

Olin sitten jo aikuinen, kun tutustuin mieheeni, ja hän oli mukana Kalevan kierroksessa. Siinä on kuusi pitkää lajia, ja soutuna oli Sulkavan soutu eli 60 kilsaa.

Yhtenä vuonna pyöräilin Sulkavalla ja yritin katsoa, kun mieheni oli työkaverinsa kanssa soutamassa. Poljin varmaan sata kilsaa enkä yhtään nähnyt, missä he olivat menossa. Sitten ajattelin, että taitaa olla helpompi, kun lähden myös soutamaan.

Se oli 80-luvun alkua. Oltiin jossain teltassa majoittuneena ja edellisiltana nähtiin, että lähtöpaikalle vedettiin ympäri Saimaata mökkiveneitä. Siellä oli yksi meidän tuttu, joka sanoi, että ”Hei, tämä vene on oikein hyvä, pysyy pinnalla. Ottakaa tämä!”

Se oli vanhan ajan puuvene. Se oli juuri tervattu ja kun aurinko alkoi paistaa, melkein tarttui takapuoli kiinni. Tietysti kiinteä penkki ja vanhan ajan airot. Hyvin se pysyi pinnalla, mutta se oli äärettömän raskas. Kymmenen tuntia soudettiin ja melkein viimeisinä tultiin maaliin.

Soudun jälkeen poljettiin pyörillä Savonlinnaan asemalle se 40 kilometriä ja tultiin junalla kotiin Helsinkiin. Se oli soutu-urani alku.

Muutettiin tänne Jyväskylään vuonna 1985 ja tutustuttiin pariskuntaan, joka omisti kilpasoutuveneen. Nykyään omistetaan puolet siitä veneestä ja yhä sillä soudetaan. Yhtenä vuonna voitettiin Sulkavan vuorosoutu. Käytettiin aikaa kuusi tuntia, kun ekana vuonna meni kymmenen.

Vuorosoudussa toinen soutaa ja toinen meloo. Me vaihdamme vuoroa noin seitsemän minuutin välein, huiput vaihtavat kolmen minuutin välein. Vaihto saattaa tapahtua ihan juosten, mutta nykyään me suoritetaan se vähän rauhallisemmin.

Vuorosoutuveneen lisäksi meillä on yksinsoutuvene. Tuntuma soutamiseen on periaatteessa sama kuin soutulaitteella. Puuvenesoutu edellyttää käytännössä sitä, että pidän keväällä neljä päivää lomaa ja hion ja lakkaan veneen.

Soutajia on laaja skaala. On nämä huiput, täälläkin markkinoinnin proffa Karjaluodon Heikki on Sulkavan yksinsoudun voittaja. Sitten siellä on työpaikkaporukoita, ja retkisoutusarjassa myös kalja maistuu.

Soutu on sellainen pään tyhjennys. Tulin yliopistolle liikuntapäälliköksi vuonna 2005, ja ekoina vuosina oli hirveästi hommaa. Muistan yhden elokuun illan, kun olin koko päivän tehnyt töitä. Mies haki minut töistä Muurameen, missä meidän vene oli. Soudettiin pari tuntia, pärekorissa oli eväät mukana, termarissa kahvit ja muut. Sen jälkeen mies toi minut takaisin töihin. Tuntui ihan uudelta työpäivältä; tein puoleen yöhön töitä ja poljin sen jälkeen kotiin.

Souturetkiä on ollut kiva junailla täällä yliopistollakin. Kyllähän suomalaiset tietävät, mitä soutu on, mutta lisäksi on ollut ulkomaalaisia vieraita. Kerran jonkun kongressin tai kesäkoulun yhteydessä oli souturetki, ja yhdelle henkilölle piti ehdottaa, että jos sä nyt vain katselet ja nautit olostasi. Se ei varmaan ollut ihan tajunnut, mihin oli ilmoittautunut, koska tuli souturetkelle kirjakassin kanssa.”

 

Anneli Mörä-Leino

Syntynyt vuonna 1956 Kuopiossa.

Koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri ja liikuntatieteiden maisteri.

Työskennellyt Jyväskylän yliopiston liikuntapäällikkönä vuodesta 2005 lähtien lukuun ottamatta lukuvuotta 2007–2008, jolloin piipahti samoissa tehtävissä Tampereen yliopistossa.

Soutaa kesällä 2017 Sulkavan suursouduissa, järjestää Jyväsjärvi-soudun ja on perämiehenä yliopisto-liikunnan kirkkoveneretkellä.