Naisen euro voi olla 83, 95 tai 99 senttiä miehen vastaavasta ansiosta. Luku vaihtelee tilastojen tulkinnan mukaan. Selityksiä sukupuolten välisille palkkaeroille löytyy useita. Keskustelussa on yhtä monta näkökulmaa kuin on tilastoakin. Tulkintojen määrä tuntuu loputtomalta.
Faktat ovat kuitenkin nämä: Naiset tienaavat vähemmän. Naiset tekevät vähemmän ylitöitä. Naiset hakeutuvat harvemmin johtotehtäviin. Naiset viettävät enemmän aikaa kotona lasten kanssa. Naisilla on vähemmän työkokemusta uran alkuvaiheessa.
Teeman syy-seuraussuhteen juuret pohjautuvat koulutusvalintoihin. Naiset valitsevat matalapalkkaisempia aloja. Tutkijat ovat pohtineet, miksi naiset ajautuvat töihin, joista saa vähemmän ansiotuloja. Naisten mahdollinen syrjintä työmarkkinoilla nousee myös aika ajoin keskusteluun.
Palkkaero johtuu pääosin ammatillisesta eriytymisestä.
Kuinka palkkaero tasoittuisi suomalaisessa yhteiskunnassa? Tilastokeskuksen yliaktuaari Sampo Pehkonen on työskennellyt palkkatilastojen parissa vajaat neljä vuotta. Siinä ajassa hän on ehtinyt tulkita monenlaisia tilastoja.
”Palkkaero johtuu pääosin ammatillisesta eriytymisestä”, Pehkonen aloittaa.
Hänellä on todisteena valtava määrä dataa palkkakehityksestä. Aihetta on tutkittu muun muassa ammattien, erilaisten ammattinimikkeiden ja työnantajien näkökulmista. Pehkoselta löytyy tilastotietoa sukupuolten välisistä palkkaeroista jopa yksityisistä yrityksistä, joissa miehillä ja naisilla on sama ammattinimike.
”Karkeasti voidaan sanoa, että palkkaero on keskimääräistä pienempi samalla ammattinimikkeellä ja saman työnantajan palveluksessa.”
Naisen euro on kuin suomalainen MM-jääkiekko.
Tämä ei kuitenkaan kumoa sitä faktaa, että suomalaisessa yhteiskunnassa on havaittavissa palkkaero kahden sukupuolen välillä. Naisen euro on kuin suomalainen MM-jääkiekko. Tasa-arvon kulta jää aina hieman tavoittamattomiin. Vuodet 1995 ja 2011 toteutuvat vain muutaman ammattiryhmän kohdalla.
Mediassa usein esiintynyt mystinen luku 83 selittyy yliaktuaari Pehkosen datalla. Tilastokeskuksen luvuista on mielekästä vertailla palkkojen keskiarvoa kokoaikaisten työntekijöiden osalta.
Vuonna 2015 suomalaismies tienasi keskimäärin 3652 euroa kuukaudessa. Samassa ajassa nainen ehti kerryttää palkkapussiaan 3031 euron verran.
Luvut perustuvat kokonaisansioon, johon lasketaan mukaan ylityöt ja kaikki mahdolliset lisät. Tilastossa on mukana noin 700 000 naista ja 665 000 miestä.
Laskukaavan perusteella naisen euro 83 senttiä. Tämä on kuitenkin vain yksi selitys.
Perheen sisäinen työnjako selittää osittain eroa.
Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun professori ja Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tutkimusjohtaja Mika Maliranta on tutkinut palkkakehitystä sukupuolittain. Hän esittää palkkaeroille kolme selitystä: työaika, -kokemus ja -tehtävät.
Miehet tekevät keskimäärin pidempää työpäivää. Ero näkyy tilastoissa, tutkittiin niitä sitten kuukausi- tai tuntipalkan mukaisesti.
Nainen on kotona lasten kanssa, kun mies paiskii esimerkiksi vientiteollisuuden parissa ylityötunteja korotetulla palkalla. Maliranta arvelee, että miehet työskentelevät useammin aloilla, joilla työ ei ole niin ennakoitavaa. Näin ylitöitä saattaa kertyä merkittävästi, päivät pitenevät ja palkkapussi pulskistuu.
”Perheen sisäinen työnjako selittää osittain eroa”, Maliranta sanoo.
Toinen palkkaeroa selittävä tekijä on työkokemus. Pitkät vanhempainvapaajaksot työuran alkuvaiheessa lyhentävät naisten työkokemusta. Suomessa äitiysvapaat ovat kansainvälisesti vertailtuna pitkiä. Suomalaisäiti on myös muihin Pohjoismaihin vertailtuna keskimäärin pidempään kotona lastensa kanssa.
”Uran kiihdytysvaiheessa naiset ovat varikolla”, Maliranta havainnollistaa.
Miesten palkat nousevat nopeasti uran alkuvaiheessa, sillä työkokemuksen lisäksi myös koulutus siivittää palkan nousukiitoon. Samaan aikaan nainen voi viettää varikolla useita vuosia.
Ovatko miehet ahneempia vai saavatko he neuvoteltua palkkoja ylöspäin miesvaltaisilla aloilla?
Kolmantena seikkana Maliranta nostaa keskusteluun toimialat ja työtehtävät. Miehet istuvat organisaatioiden päättävissä elimissä johtopaikoilla. Naiset puolestaan valitsevat useammin matalapalkkaisen työn.
Maliranta ottaa esimerkiksi opettajan ammatin. Opettajankoulutuslaitokselle hakeutuvat opiskelijat tietävät, ettei palkka ole korkea. Silti naiset pyrkivät alalle sankoin joukoin. Samaan aikaan miehet hakeutuvat korkeapalkkaisempiin ammatteihin.
”Ovatko miehet ahneempia vai saavatko he neuvoteltua palkkoja ylöspäin miesvaltaisilla aloilla?”
Tarkastellaanpa asiaa yksittäisten ammattiryhmien tasolla. Otetaan mukaan tarkasteluun sairaanhoitajat, rakennusmaalarit ja asianajajat. Sukupuolijakauma asianajajien keskuudessa on hyvin tasainen vuoden 2015 tilastossa. Maalareiden joukossa on enemmän miehiä, sairaanhoitajissa puolestaan naisia.
Joidenkin ammattien kohdalla naisen euro on korkeampi kuin 83 senttiä.
Sairaanhoitajan ammattinimikkeellä kokonaisansioiden tasolla, eli kun mukana ovat ylityökorvaukset ja muut lisät, miehet ansaitsivat keskimäärin 3259 euroa, naiset puolestaan 3060. Kun tilastosta ottaa pois ylityöt ja vuorolisät, miessairaanhoitaja tienasi keskimäärin 2666 euroa ja nainen puolestaan 2648 euroa.
Niin yliaktuaari Pehkosen kuin professori Malirannan mukaan miehet tekevät enemmän ylitöitä. Nämä tunnit näkyvät kokonaisansioissa. Esimerkiksi sairaanhoitajien kohdalla naisen euro ei olekaan niin heikko kuin voisi kuvitella.
Vertailtaessa rakennusmaalareiden palkkoja on syytä huomioida, että kyseessä on tuntipalkkainen ala, jolla ei ole tarkkoja vaatimusluokituksia. Kokonaisansioissa mies tienasi alalla keskimäärin 2879 euroa, nainen 2625 euroa. Ylitöiden ja vuorolisien karsiminen ei kaventanut eroa. Miesvaltaisella alalla mies tienasi enemmän.
Korkeapalkkaisten asianajajien keskuudessa palkkaero on merkittävä. Mies ansaitsi 6482 euroa, nainen 5795 euroa. Ylityöt tai vuorolisät eivät ole alalla merkittäviä.
”Miehet ovat keski-iältään muutaman vuoden vanhempia. Meidän tilastoista ei kuitenkaan näe, mistä palkkaero johtuu”, Pehkonen sanoo.
Miehet toimivat samassa ammatissakin tehtävissä, joissa saa enemmän palkkaa.
Miten selittyvät suhdeluvut, joiden mukaan naisen euro olisi 83 tai 95 senttiä? Kaikkien ammattikuntien kokonaisansioiden osalta suhdelukuja voidaan vertailla eri tasoilla. Kokoaikaisten työntekijöiden osalta suhdeluvun perusteella naisen euro on 83 senttiä.
Yliaktuaari Pehkonen kuitenkin huomauttaa, että luvut ovat sitä tarkempia, mitä tarkempi tarkasteluasteikko on esimerkiksi ammattinimikkeen tai työpaikan suhteen.
Koko Suomen tasolla samassa työpaikassa ja samalla työnimikkeellä palkkaero on kolme prosenttia. Toisin sanoen naisen euro on 97 senttiä.
”Luvut kertovat sen, että miehet toimivat samassa ammatissakin tehtävissä, joissa saa enemmän palkkaa”, Pehkonen vertailee.
Samoja suhdelukuja voidaan vertailla yksityisen ja julkisen puolen välillä. Yksityisellä palkkaero on hieman suurempi, 4–5 prosentin luokkaa. Pehkonen arvelee tämän johtuvan ammattinimikkeiden kirjosta. Julkisella puolella, jossa ammattinimikkeet on tarkemmin luokiteltu, kokonaisansioiden palkkaero on vain prosentin luokkaa.
Yksityisellä puolella naisen euro jää 95 senttiin, mutta julkisella puolella päästään jo 99 senttiin. Kun siis puhutaan samasta työnantajasta ja samasta ammattinimikkeestä.
Sumanen väittää, että sukupuolten välinen palkkaero on pelkkää harhaa. Hän näkee tilastoissa porsaanreiän: tehdyt työtunnit.
Tilastojen perusteella voisi sanoa, että palkkatasa-arvo on jo hyvin lähellä. Eläköitynyt tutkija Pauli Sumanen nyökyttelee tyytyväisenä kotonaan Hyvinkäällä.
Sumanen työskenteli luottamusmiehenä useissa eri työyhteisöissä. Vuosien mittaan hän ehti nähdä monenlaisia työpaikkoja. Matematiikkaa ja tilastotiedettä opiskellut Sumanen halusi löytää selityksen palkkaeroille jäätyään eläkkeelle vuonna 2005.
Sumanen väittää, että sukupuolten välinen palkkaero on pelkkää harhaa. Hän näkee tilastoissa porsaanreiän: tehdyt työtunnit.
Kun tilastoja tarkastellaan toteutuneiden työtuntien valossa, palkkaero on Sumasen mukaan olematon.
Väitteensä tukena hän käyttää Euroopan unionin parlamentin samapalkkaisuuden päätöslauselmaa vuodelta 2008. Sumanen huomauttaa, että lauselman mukaan palkkoja tulisi vertailla tuntien mukaisesti. Tämän tiedon valossa voisi todellakin väittää, että naisen euro on yhtä arvokas kuin miehen euro.
”Miehet tekevät enemmän työtunteja kuin naiset. Näin ero näkyy kokonaisansioissa, mutta palkkaeroa ei ole olemassa”, hän kiteyttää.
On totta, että miehet tekevät keskimäärin enemmän työtunteja.
Tilastokeskuksen Pehkonen ei niele Sumasen väitteitä. Pehkonen selittää eri näkemyksiä tilastojen tulkinnalla.
”On totta, että miehet tekevät keskimäärin enemmän työtunteja. Tilastojen pohjalta emme kuitenkaan tarkalleen tiedä, mistä tämä johtuu. Joko miehet työskentelevät naisia useammin ammateissa, joissa tehdään enemmän työtunteja, tai miehet tekevät naisia enemmän tunteja samassa ammatissa.”
Mielipiteitä löytyy niin palkkaeron puolesta kuin vastaan. Tilastokeskuksen dataa mukaillen sukupuolten välistä palkkaeroa ei voi kieltää. Mitä tilanteelle pitäisi tehdä?
Taloustieteen professori Maliranta johdattelee keskustelun tuttuun teemaan, vanhempainvapaisiin. Nykyisessä mallissa äitiys- ja vanhempainvapaa loppuu lapsen ollessa noin yhdeksän kuukauden ikäinen. Vanhempi voi jäädä siitä kotihoidontuelle. Useimmiten kotiin jäävä vanhempi on juurikin äiti.
Tilalle on ehdotettu muun muassa 6+6+6-mallia, jossa molemmat vanhemmat saisivat oman kuuden kuukauden vanhempainvapaansa. Kolmannen jakson osalta vanhemmat päättäisivät keskenään, kumpi vapaan käyttäisi. Ehdotus on kuitenkin jäissä. Tiettävästi Sipilän hallitus ei käsittele esitystä tällä hallituskaudella.
Malirannan mukaan nykymallin haasteena on se, kuinka perheenlisäyksestä johtuvaa varikkoaikaa voidaan tasapainottaa sukupuolten kesken.
Vaarana on, että naisissa olevaa potentiaalia jää käyttämättä.
Tämä kysymys heijastuu organisaatioiden rekrytointiprosesseihin. Jos vastakkain ovat tasavahvat mies- ja naisehdokkaat uuteen työtehtävään, työnantajan on taloudellisista syistä usein järkevämpää palkata uransa alkuvaiheessa oleva mies.
”Tasa-arvon ja taloudellisen tehokkuuden näkökulmista olen huolissani, onko meillä syrjintää työmarkkinoilla”, Maliranta pohtii.
Hänen mukaansa vaarana on, että naisissa olevaa potentiaalia jää käyttämättä. Vanhempainvapaiden muutos saattaisi osaltaan vähentää syrjinnän mahdollisuutta. Ilmiön ytimessä on kuitenkin äitien oikeus käyttää vanhempainvapaat.
”Markkinataloudessa työnantaja joutuu ottamaan tällaiset asiat huomioon. Tämä näkyy työmarkkinarakenteessa ja palkoissa.”
Työmarkkinoiden rakenne heijastelee miesten ja naisten uravalintoja. Ammatinvalinnan jälkeen erottelua tapahtuu työtehtävien vastuullisuudessa. Tämä kaikki heijastuu palkkoihin.
Sukupuolittainen ammatteihin hakeutuminen näkyy opiskelijavalinnoissa. Jyväskylän yliopistossa on perustutkinto-opiskelijoiden keskuudessa kolme naisvaltaista tiedekuntaa: humanistinen, kasvatustieteellinen ja yhteiskuntatieteellinen. Luvut perustuvat syksyn 2016 opiskelijatietoihin.
Matalapalkkaisemmista aloista luvut näkyvät selkeästi luokanopettajien ja lastentarhanopettajien keskuudessa. Opettajankoulutuslaitoksella miehiä on perustutkinto-opiskelijoista 17,3 prosenttia, varhaiskasvatuksella vain 9,6 prosenttia.
Opettajan työn paineisiin nähden palkka kuulostaa matalalta.
Jyväskylän yliopistossa luokanopettajaksi opiskeleva Henri Kivistö on poikkeus naisvaltaisella alalla. Hän hakeutui alalle arvojen, ei palkan takia.
Valmistumisen kynnyksellä alan palkkaus on mietityttänyt enemmän kuin opintojen alkuvaiheessa. Jyväskylässä luokanopettajan bruttopalkka on 2603 euroa.
”Professionaaliseen ammattitasoon ja opettajan työn paineisiin nähden palkka kuulostaa matalalta”, Kivistö toteaa.
Ajatukset opettajan ammatista ovat muuttuneet opintojen myötä. Kivistö kokee edelleen paloa itse työtä kohtaan, vaikka muutkin työmahdollisuudet kiinnostavat.
”Palkkakysymys on eräs asia, joka on näiden pohdintojen taustalla.”
Professori Maliranta ei ole kovin huolissaan työmarkkinoiden eriytymisestä mies- ja naisvaltaisiin aloihin, kunhan ammatinvalinnan taustalla ovat todelliset arvovalintoihin pohjautuvat mieltymykset.
Sen sijaan mahdollinen syrjiminen on professorin aito huolenaihe. Malirannan mukaan kysymys ei ole pelkästään sukupuolijaottelusta, vaan aihe liittyy laajempaan keskusteluun muun muassa etnisyydestä ja erilaisista kulttuuritaustoista.
”Tasa-arvo on universaalia”, Maliranta tähdentää.
Kommentointimahdollisuus on poistettu käytöstä, mutta alta näet aiemmat kommentit.
Pekka Himasen tutkimus
Jääkääkän vertaaminen näin mielenkiintoiseen aiheeseen on älyllisesti STAR-WARS EEPPISTÄ!
18.2.2017
Pauli Sumanen
Mitäpä, jos selitys vuosiansioiden eroon onkin sekoitus näistä: 1. Naiset tekevät Tilastokeskuksen ajankäyttötutkimuksen mukaan 25 % vähemmän vuosityötunteja kuin miehet. 2. Naiset hakeutuvat lyhyiden työtuntien ammateihin (eli matalapalkka-aloille), koska haluavat enemmän vapaata, enemmän vuosilomaa ja toisaalta lyhyemmät työpäivät lastenhoidon vuoksi.
Ja sitten hieman opettajista. Raija Julkunen, dosentti Jyväskylän yliopistosta, on julkaissut Jouko Nätin ja Timo Anttilan kanssa tutkimuksen "Aikanyrjähdys", jonka tutkimusaineiston mukaan opettajien viikkotyötunnit ovat noin 38,5 tuntia. Kun otamme huomioon, että näitä viikkoja opettajat tekevät vuodessa noin 38, tulee vuosityöajaksi alle 1500 tuntia. Kaikkein ammattien keskiarvo on noin 1750 tuntia, joten opettajien keskituntipalkka kestää vertailun. Opettajien työajoista EU-parlamentin Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta käyttää nimitystä "alhainen kvantitatiivinen tuottavuus".
18.2.2017
k
Jutusta puuttui mahdollinen (osa)selitys, johon törmäsin pari vuotta sitten: miehet pyytävä rohkeammin korkeampaa palkkaa. Tämä selittäisi ainakin tuota yksityisen sektorin suurempaa palkkaeroa. Pikahaulla esim. täällä http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/naiset-paiskivat-loppuvuoden-palkatta-avuksi-palkkaeroihin-ehdotetaan-palkkojen-julkistamista/6142364 huomautetaan samaa: "Jonkin verran voi myös vaikuttaa, että naiset eivät miesten tapaan osaa vaatia parempaa palkkaa. "
19.2.2017
MilSaari
Mielenkiintoinen artikkeli, kiitos! Jäin vielä kaipaamaan samanarvoisen työn pohdintaa. Oikeudellinen samapalkkaisuusperiaate edellyttää, että samasta ja samanarvoisesta työstä on maksettava naisille ja miehille samaa palkkaa, kun palkalla on yksi lähde. Samojen nimikkeiden vertailu ei siis riitä, vaan pitäisi pystyä arvioimaan palkkojen samanarvoisuutta myös erilaisissa, mutta yhtä vaativissa töissä. Toinen huomioni liittyy siihen, että sukupuolen mukaista työnjako ei kannata ottaa annettuna palkkaeriarvoisuuden selittäjänä ja oikeuttajana, sillä työnjako kuvastaa sitä, miten naisille tyypillistä palkatonta ja ansiotyötä arvostetaan vähemmän. Tästä minä ja Paula Koskinen Sandberg olemme kirjoittaneet vuonna 2016 ilmestyneissä samapalkkaisuuden politiikkaa käsittelevissä väitöskirjoissamme.
21.2.2017
MilSaari
Pahoittelut, allekirjoitus uupui ja näkyviin jäi vain kryptinen Twitter-tilin nimimerkki. Olen siis Milja Saari, tutkijatohtori Helsingin yliopistosta.
21.2.2017
Topi Maaninka
Hei Milja Saari. Kun teet tutkimusta, sukupuolentutkimuslaitoksella, otathan huomioon myös miesten tekemän kotityön arvon. Vilpitön pelkoni on, että haet hakemalla tilastoista muuta kuin rakenteellista syytä saatuun palkkasummaan ja kokonaisuus kallistuu vain yhden ryhmän etuja ajavaksi kokonaisuudeksi. Useat vastaavat edeltävät tutkimukset ovat ikävä kyllä todella todella vinoutunutta luettavaa.
25.8.2017
Jaakko R
Hei, kiitos kiinnostavasta artikkelista. Keskisuuren asianajotoimiston asianajajana voin antaa selityksen sille, miksi mies- ja naisasianajajien palkkaero on tuo kerrottu.
Eri asianajotehtävissä on paljon eroja keskenään ja voi pitää sääntönä, että asianajajakentän sisäisesti naiset hakeutuvat miehiä enemmän hoitamaan asianajotoimeksiantoja, jotka koskevat perhe- ja perintöoikeudellisia asioita kuten lasten huoltajuutta, osituksia, perinnönjakoja ja myös oikeusapuna tehtäviä. Kun mennään liikejuridiikan puolelle, on edustus huomattavasti miesvaltaisempaa.
Mikä ero tällä sitten on? Yksinkertaisesti se, että perhe- ja perintöoikeudellisissa sekä oikeusaputoimeksiannoissa käytetty laskutusperuste on huomattavasti - jopa kolme kertaa - matalampi kuin liikejuridiikan toimeksiannoissa. Naiset asianajajina siis useimmin päätyvät alan sisäisesti "matalapalkkioisemmille" tehtäväkentille.
Laskutuksessa tämä siis tarkoittaa suoraan sitä, että liikejuridiikkaa hoitava asianajaja laskuttaa jopa kaksi kertaa enemmän kuin perhe- ja perintöoikeudellisia juttuja hoitava juristi. Luonnollisesti enemmän euroja yhtiölle tuottava asianajaja on paremmassa asemassa neuvoteltaessa palkasta.
Toinen huomio on se, että naispuoliset asianajajat todellakin tekevät vähemmän työtunteja noin ylipäätään miehiin verrattuna. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö naisillakin olisi mahdollisuutta siihen saati mahdollisuutta tehdä liikejuridiikkaa halutessaan. Asianajotoimiston ylivoimaisesti kovinta palkkaa nostaa nainen jo ties kuinka monetta vuotta peräkkäin.
Kysymykseen siitä, miksi miehet pääsevät keskimäärin parempiin tehtäviin, heittäisin ajatuksena sen, onko suurempien työmäärien tekemisellä osuutta asiaan -- ainakin jos ajatellaan asiaa yrityksen sisäisesti. Jos on valittavana kaksi työntekijää ylempään tehtävään, valitseeko työnantaja sen, joka on istunut säännöllisesti iltoja toimistolla vaiko sen, joka lähtee hakemaan lapset päiväkodista kellon lyödessä neljä? Puhtaasti tuottavuuden näkökulmasta, kumpi on parempi valinta työnantajalle?
Keskustelu palkkaeroista on mielestäni hieman kaltevalla pohjalla, jos tämän lähtökohtana on tilanne, jossa toinen on tehnyt 100 tuntia työtä ja toinen 83 tuntia. Luonnollisesti tehtyjen työtuntien täytyy näkyä palkan suuruudessa, eikä voida olettaa, että eri tunneilla pitäisi saada sama palkka. En tällä halua väittää sitä, etteikö epäkohtia olisi; varmasti on.
Henkilökohtaisesti olen myös sitä mieltä, että naisilla noin yleisesti ottaen ja isossa kuvassa on terveempi ja parempi suhtautuminen työelämään suhteessa perheeseen, ja toivoisin sitä, että myös miehet päätyisivät valinnoissaan samaan suuntaan - vaikka se sitten näkyisi alempina palkkoina.
21.12.2017
JP
"Jyväskylässä luokanopettajan bruttopalkka on 2603 euroa."
Mutta tässä täytyy muistaa, että "opettajan euro on 133 senttiä", koska lomat (ja sitä myöten lomarahat) ovat yli kaksinkertaiset tavalliseen palkansaajaan verrattuna. Vertailukelpoinen normaalityöajan palkka onkin jo 3450€, mikä on mielestäni oikein kelpo peruspalkka maakunnissa. Lisäksi täytyy ottaa huomioon, että tilille tulevan summan osalta ero on tuossa tuloluokassa n. 60% bruttoerosta verotuksen vuoksi.
Opettaja siis vaihtaa osan palkastaan vapaaseen. Itse tekisin ihan saman, jos olisi mahdollista omalla alalla.
20.1.2018
Juha Ketola
Missä se mysteeri oli? Syythän kerrottiin heti alussa. Naiset tienaavat vähemmän, koska he valitsevat tehdä niin.
2.11.2018
Pohdiskelija
Kiinnostavaa. Mitä tästä jäi käteen, ainakin se, että asia on todella monimutkainen ja vastaukset riippuvat hyvin paljon tarkastellusta näkökulmasta ja se, että erot eivät ihan pelottavan suuria ole.
Itseäni kiinnostaisi se, että miksi naisvaltaiset alat mm. tarjoilijat, sairaanhoitajat, opettajat, lastentarhankasvattajat jne. ovat matalasti palkattuja. Jotain teorioita olen kuullut, että 50-60 -luvulla olisi ihan valtionelimien toimesta päätetty, että naiset ei tarvitse niin suurta palkkaa, koska mies on kyitenkin perheen pääelättäjä. Tämän osalta en kyllä ole perehtynyt lähdetietoihin, mutta on kyllä kiinnostavaa miksi naisvaltaisilla aloilla palkat ei päätä huimaa. Lieneekö esim. Se, että kunta on usein työnantaja näillä aloilla syypää vai jokin aivan muu.
Kiinnostaisi myös se, tekevätkö miehet enemmän ylitöitä kuin naiset samassa virassa. Ja jos näin on niin tekevätkö he keskimäärin hitaammin saman työn kuin nainen vai tekevätkö he vain lisätöitä.
11.10.2021