Totuudenjälkeinen aika on korvista pursuava ja lähes huvittavan mahtipontiselta kuulostava kuvaus sekä päivittelyn aihe, joka on kertovinaan totuuden ajastamme.

Sen sijaan, että mantraa toistetaan niin, että näkö hämärtyy, ihmisten tulisi tarkastella väkevämmin ja laajemmin, mikä siitä on totta ja mikä ei.  Se, että olisimme joskus eläneet totuuden ajassa, ei tietenkään ole totta.

Miten totuus voisi olla mahdollista politiikan kentällä, kun kaikkein suurin totuuden kunnioittaja eli tiedekin lähinnä pyrkii totuuteen ja joutuu korjaamaan itseään jatkuvasti?

Poliittiseen kulttuuriin on aina kuulunut se, että faktat esitetään itselle suotuisalla tavalla ja vähintään valikoimalla teemoista puhuttelevimmat. Juuri näitä politiikan taitamisen keskeisiä välineitä Jyväskylän yliopiston tutkija ja valtio-opin dosentti Paul-Erik Korvela analysoi ansiokkaasti Politiikasta-tiedeverkkolehdessä 10. marraskuuta.

Joillakin puolueilla on populismin suhteen selkeä moraalinen periaate: valehtelulle ei pidä antaa tilaa. Se on sinänsä kunnioitettava ajatus. Paneelikeskusteluissa tulee pysyä asioissa.

Asiallisuus sekä punnitseva ja faktoihin pohjaava puhe vain vaikuttavat valitettavan harvoin kiinnostavan äänestäjiä.

Euroopassa on tälläkin hetkellä käynnissä sellainen populistibingo, että soisi hävettävän.

Väitteissä totuudenjälkeisestä ajasta näyttääkin olevan totta se, että tavassa käyttää muunneltua totuutta politiikassa on todella tapahtunut näkyviä muutoksia viime vuosina.

Siitä  on tullut häikäilemätöntä valehtelua ja ”valkoisten pukumiesten” kunnianloukkausretoriikkaa, joka tehdään ylpeydellä. Öykkäröinti on tullut näkyväksi niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassa, jossa on tälläkin hetkellä käynnissä sellainen populistibingo, että soisi hävettävän.

Lienee paikallaan tähdentää oma kantani myös Donald Trumpin kaltaista hahmoa kohtaan. Onhan hänen presidentin tehtäväänsä puolusteltu vähintään yhtä tutuilla fraaseilla kuin on päivitelty post-faktuaalista aikaamme: Kansa on puhunut ja pulinat pois. Näin demokratia toimii. Miehelle pitää antaa mahdollisuus.

Kuinka niin? Sikäli kuin tilannetta lainkaan hahmotan, Trumpille on annettu jo monta mahdollisuutta osoittaa oma piilevä pätevyytensä ja politiikan ulkopuolelta kumpuava raikkautensa, eikä hän ole lunastanut optimistisista odotuksista juuri mitään.

Trumpin kaltaiselle henkilölle mahdollisuuden antaminen vaikuttaa kehnolta kokeilulta. Nyt Yhdysvalloissa olisi korkea aika miettiä hyvin laajasti, millä ihmeellä tilanteesta päästään eteenpäin aiheuttamatta tarpeettoman suurta vahinkoa.