Suomessa on, kuten tunnettua, aivan liian monta yliopistoa, ja niissä opetetaan hirvittävästi aivan turhia aineita. Saksan kieltä, museologiaa tai kirjallisuutta esimerkiksi, ja mitä näitä nyt onkaan näitä pikkuaineita, mistä yliopistot aivan järkevästi käyvät kauppaa keskenään. (”Ottakaa nyt joku tuo musiikkikasvatus, halvattu sentään! Saatte ihan ilmaiseksi, tai hei, me voidaan maksaa teille siitä!”)

Suomen kokoisessa maassa riittäisi aivan hyvin yksi yliopisto, ja siksi maahamme onkin viipymättä luotava Innovaatioyliopisto. Hahmottelin tässä vähän suuntaviivoja eduskunnalle.

Innovaatioyliopistoon riittää yksi tiedekunta: innovaatiotieteellinen. Rehtori valitaan neljän vuoden toimikaudeksi pääministeripuolueesta, esim. jonkun serkku tai veli.

Kun nyt käytetään lukemattomia henkilötyövuosia siihen, että maakuntayliopistot profiloituvat vuoron perään innovaatiokorkeakouluiksi, Innovaatioyliopiston ansiosta tämäkin aika voidaan käyttää järkevästi – innovointiin. Innovaatioyliopisto®-tuotemerkki kannattaa suojata saman tien ennen kuin ruotsalaiset kopioivat sen meiltä ja brändäävät omanaan.

Opiskelijavalinnassa noudatetaan maailmalta tuttua mallia, jossa kaikki halukkaat pääsevät sisään, mutta opiskelijoiden innovatiivisuus testataan vuosittain, ja ne, jotka eivät ole innovoineet tarpeeksi, saavat lähtöpassit. Yliopiston toiminta rahoitetaan opiskelijoiden innovaatioista saatavilla rojalteilla, joten voimme edelleen pitää kiinni maksuttomasta koulutuksesta. Opiskelijat saavat pitää innovaatioidensa myynnistä saadut tulot 250 euroon asti kuukausittain.

Tohtorin otsaan lyödään leima, eikä hän voi enää myöhemmin osallistua tutkijaprofessorin paikan hakuun.

Koska opetus- ja hallintohenkilökunta on turha kulu, Innovaatioyliopistoon  voi palkata pelkkiä professoreja. Heillä on kyllä vähintäänkin opiskeluajalta kokemusta niin siivouksesta kuin mapittamisestakin. Suomessahan julkiset tilat ovat lisäksi hillittömällä vajaakäytöllä, joten tässäkin olisi tehostamisen varaa. Sotienjälkeiseltä ajalta tuttu vuoroluku on nykyään muuten nimeltään koulupäivän porrastus…

Tohtorintutkintojen tuottamiseen otetaan oppia Talvivaarasta. Vaikka lipsahtaisi vähän isompi määrä, niin ei siitä nyt kenenkään elämä pitäisi mennä pilalle. Tohtorikoulutettavien on huomioitava, että väitöskirjan tulosten on oltava kaupallistettavissa. Mikäli tutkimustulosten kaupallistaminen ei ole neljässä vuodessa onnistunut, tohtorin otsaan lyödään leima, eikä hän voi enää myöhemmin osallistua tutkijaprofessorin paikan hakuun.

Innovaatiotutkimus on toki tärkeää, mutta tuottotavoitteiden saavuttamisesta riippuen tutkimusrahoitusta on tarjolla maksimissaan kahdelle tutkijaprofessorille vuosittain, ja niistäkin toisen on oltava ulkomailta. Suomalaisen tutkijaprofessorin paikka täytetään arpomalla, arvonnan suorittaa Päivystävä Dosentti. Hakijalta edellytetään tohtorintutkintoa. Työhuoneesta veloitetaan kulloinkin voimassaolevan sopimuksen mukainen maksu.

Kivoja ja edullisia tiloja uudelle yliopistolle löytyy esimerkiksi Helsingin Jätkäsaaresta. Sinne olisi helppo tulla ja lyhyt matka joka puolelta Suomea. Ja miksi turhaan säilyttää korkeakoulujen duaalimalli: AMK-opiskelijat tervetuloa, mikäli innovointikykyä löytyy!