Tämän lehden keskiaukeamalla tutustumme Yhdysvaltoja viime vuosina kuohuttaneisiin tapauksiin, joissa poliisi on ampunut aseettomia ihmisiä. Tragediat ovat nostaneet pinnalle etenkin poliisin ja tummaihoisen väestön jännittyneet ja paikoin jopa vihamieliset suhteet.
Haluan nostaa jutusta esiin yhden haastateltavan kommentin, joka kuvastaa nykyisen keskusteluilmapiirin ongelmia.
Jordan Schauberger on 22-vuotias valkoihoinen mies, joka opiskelee Kaliforniassa. Hän seurustelee tummaihoisen Justina Sharpin, 18, joka myös suostui Jylkkärin haastateltavaksi, kanssa. Artikkelissa Schauberger toteaa, ettei hän voi kommentoida vähemmistöjä koskevia asioita, koska ei itse kuulu vähemmistöön.
Huomaako kukaan muu, mikä tässä lausahduksessa on pielessä?
Kyseessä on huolestuttava ilmiö, joka on voimistumassa myös Suomessa, etenkin opiskelijapiireissä ja nuorten ihmisten keskuudessa.
Logiikka on seuraavanlainen: jos sinulla ei ole suoraa henkilökohtaista kokemusta ilmiöstä, joka näyttää koskevan leimallisesti yhtä tiettyä ihmisryhmää, et ole pätevä ottamaan osaa koko keskusteluun. Toisin sanoen et voi puhua asiasta, jos et kuulu kyseiseen ihmisryhmään. Jylkkärin jutun kontekstissa tämä tarkoittaisi sitä, ettei yksikään valkoihoinen henkilö olisi oikeutettu keskustelemaan poliisiväkivallasta ja poliisin ja tummaihoisen väestön suhteista.
Tämä on pahimmanlaatuista itsesensuuria, jota voimistaa halu vaikuttaa suvaitsevaiselta ja ymmärtäväiseltä muiden ihmisten silmissä. Vaikenemisella on pohjimmiltaan hyvä tarkoitus, mutta sen ongelma on siinä, että se asettaa ihmisen identiteetin hänen argumenttiensa pätevyyden edelle.
Poliisi on pysäyttänyt minut ainoastaan puhallusratsian yhteydessä. En siis tiedä, mitä liikkuu tummaihoisen, työssäkäyvän, veronsa maksavan yhdysvaltalaisen perheenisän mielessä, kun poliisi pysäyttää hänet monta kertaa kuukaudessa, kun hän on juuri jättänyt työmatkallaan lapsensa kouluun.
Kuvittelisin, että päällimmäiset tunteet ovat turhautuminen, epäoikeudenmukaisuus ja surullisuus. Mutta kuten sanoin, en tiedä tätä varmaksi, koska sattumoisin olen Jyväskylässä asuva valkoihoinen mies.
Valkoihoisuuteni ei kuitenkaan tarkoita, että en voisi kertoa tilanteesta mielipidettäni. Identiteettipolitiikkaan perustuva keskustelusensuuri ei auta ongelmien ratkaisemisessa.
Rationaalisessa dialogissa henkilökohtaiset kokemukset eivät tee ihmisen argumenteista yhtään sen parempia. Väitteen pätevyys perustuu sen sisältöön, ei lausujan ihon pigmenttiin. Ihmisten erotteleminen ihonvärin – ei heidän tekojensa tai luonteenlaatunsa – perusteella on juuri se ongelma, joka meidän tulisi ratkaista.