Jylkkäri oli paikalla kuvaamassa tunnelmaa Kauppakadun Approssa 29.9.2016!
Kuvareportaasi Kauppakadun Approsta 29.9.2016
Kuvat: Matti Parkkinen ja Jaakko Kinnunen
30.9.2016
Lisää luettavaa
Kauppakadun Appro täyttää Jyväskylän keskustan riehakkaalla haalarikansalla. Onko poliisilla yhtä hauskaa kuin opiskelijoilla? Vietimme tapahtumaillan ylikonstaapelin matkassa.
Kaupunki 9.10.2014
Selvin päin, tuiterissa ja kaikkea siltä väliltä – Jylkkäri puhallutti Kauppakadun Appron juhlijoita
Perinteikäs opiskelijajuominki Kauppakadun Appro keräsi jälleen tuhansia janoisia Jyväskylään. Rempseä juhlakansa porhaltaa silloin Kauppakatua pitkin etsien anniskeluravintolaa suojaisaksi välietapiksi, jossa kostuttaa kurkkunsa ja leimauttaa appropassinsa.
Mutta kuinka kovat lukemat veressä Kauppakadulla tänä syksynä todella haahuiltiin? Siitä Jylkkäri lähti ottamaan alkometrin kanssa selvää.
Ihmiset 29.10.2018
Liikennesuunnitelma muuttaisi Kauppakadun yläpään yhteisen liikenteen tilaksi. Viimeinen sana on päättäjillä, joista kahdeksan vastasi Jylkkärin kyselyynyläkaupungin kehittämisestä. Kuusi kannattaa lisätilaa terasseille, mutta eivät kadunvarsipaikkojen kustannuksella. Kävelykatumaisuus saa kannatusta. Jyväskylän liikennesuunnitelmaan näyttää nyt jäävän malli, joka muuttaisi Kauppakadun Kilpisenka-dulta Vaasankadulle saakka yhteisen liikenteen tilaksi. Tuleeko jalankulkijoista ja pyöräilijöistä yläkaupungin herroja? Suunnitelman laadintaa ohjannut liikenneinsinööri Timo Vuoriainen […]
Uutiset 6.11.2011