Sadekauden ensimmäiset päivät painavat päälle Murchison Fallsin kansallispuistossa Ugandassa, ja harmaat pilvet roikkuvat matalalla savannin yllä. Puistonvartijoiden tukikohdan viereen on kasattu yli sata autonrenkaiden kaapeleista valmistettua lanka-ansaa. Värikkäät teipit kertovat, kenelle salametsästäjälle mikäkin ansa kuuluu.
”Jos eläimen pää jää silmukkaan, se kuolee heti”, kertoo puistonvartijana toimiva James Kwesi.
Jalastaan kiinni jääneen eläimen kohtalo ei ole paljoa valoisampi, mutta kipua se joutuu kärsimään kauemmin. Savannilla vaeltaa muun muassa jalkansa loukanneita kirahveja ja kärsänsä pään menettäneitä norsuja.
Lanka-ansojen lisäksi salametsästäjät käyttävät karhunrautoja, joihin kiinni jääneen eläimen he tappavat esimerkiksi keihäällä. Sellainen makaa ansakasan päällimmäisenä. Norsuja metsästävät suosivat puolestaan AK47-rynnäkkökivääriä.
”Salametsästys on suuri ongelma, jota vastaan taistelemme jatkuvasti. Hävitämme luontoon viritettyjä ansoja ja jos kohtaamme salametsästäjiä, olemme valmiita ampumaan”, Kwesi sanoo ja taputtaa omaa rynnäkkökivääriään.
Kwesin oma yksikkö vastaa lähinnä turismista, mutta havaitessaan jotain outoa, kuten väärässä paikassa liikkuvia ihmisiä tai savua, hän ottaa yhteyttä salametsästyksen vastaiseen yksikköön.
”Salametsästäjät aiheuttavat tulipaloja ohjatakseen eläimet lähemmäksi kotejaan ja raivatakseen pitkää ruohoa pois tieltä, jotta liikkuminen on helpompaa.”
Paikalliset asukkaat salametsästävät kansallispuiston alueella lähinnä vesipuhveleita, antilooppeja ja virtahepoja saadakseen ruokaa pöytään. Kun lihaa on riittävästi omiin tarpeisiin, sitä aletaan myydä muille. Norsuja puolestaan metsästetään niiden syöksyhampaiden takia Aasian markkinoille.
Kwesi kollegoineen yrittää kitkeä salametsästystä tekemällä puistoa ja sen työtä tutuksi paikallisille. Kansallispuiston pääsymaksun hinnasta osa menee paikallisten yhteisöjen tukemiseen, kuten puidenistutusprojekteihin. Näin kansallispuisto haluaa vakuuttaa ihmisille, että eläimistä on enemmän hyötyä elävinä kuin kuolleina.
Samaa sanomaa levitetään myös parin sadan kilometrin päässä sarvikuonojen suojelualueella Zivassa, jossa odotetaan Bella-sarvikuonon saavan perheenlisäystä hetkenä minä hyvänsä.
Ugandan sarvikuonot metsästettiin sukupuuttoon diktaattori Idi Aminin hallintokaudella ja viimeinen yksilö nähtiin vuonna 1983. Ugandan nykyinen 16 etelänleveähuulisarvikuonon kanta on vuosia kestäneen palautusohjelman tulosta. Ensimmäiset sarvikuonot tuotiin suojelualueelle Keniasta vuonna 2004. Myöhemmin sarvikuonoja on lahjoitettu myös Yhdysvalloista.
Keniasta kotoisin oleva Bella on puistonvartija Edward Matovuen silmäterä.
”Se on mahtava sarvikuono. Hyvin ystävällinen yksilö, minkä takia sillä on ympärillään monia nuoria sarvikuonoja”, Matovue kertoo ja johdattaa ryhmän ruohomättäiden halki sarvikuonojen luo.
Zivan sarvikuonot ovat villejä ja niihin on pidettävä etäisyyttä. Matovue ohjeistaa jokaista etsimään ison puun, johon kiivetä tai jonka taakse piiloutua siltä varalta, että sarvikuonot lähtevät puolustuskannalle. Pienistä akasia-puista ei ole hyötyä, sillä sarvikuonot juoksevat niiden läpi.
Parinkymmenen metrin päässä ruohoa syövät kuusi sarvikuonoa eivät ihmisistä juurikaan välitä. Tämä on yksi syy, miksi ne joutuvat helposti salametsästäjien saaliiksi. Vuosi 2015 oli Afrikan sarvikuonojen kannalta surullisin vuosikymmeniin. Salametsästäjät tappoivat mantereella Kansainvälisen Luonnonsuojeluliiton IUCN:n mukaan yhteensä 1 338 sarvikuonoa.
Sarvikuonoja etsitään muun muassa helikopterien avulla ja niitä ammutaan nukutusnuolilla, minkä jälkeen sarvi leikataan irti esimerkiksi moottorisahalla. Tajuissaan oleva sarvikuono jätetään harhailemaan, kunnes se vuotaa kuiviin. Afrikan villieläinsäätiön mukaan salametsästäjät käyttävät myös kranaatteja.
Suurin kysyntä sarvikuonojen sarville on Kiinassa ja Vietnamissa, jossa sarvesta valmistetun jauheen uskotaan parantavan erilaisia sairauksia syövästä krapulaan. Lisäksi sarvien hankkimisella halutaan osoittaa vaurautta ja omaa asemaa yhteiskunnassa. Pieni määrä sarvia salakuljetetaan myös Jemeniin, jossa niistä tehdään perinteisten tikarien kahvoja.
Koko puisto on ympäröity sähköaidalla. Näin puistonvartijat pyrkivät suojelemaan sarvikuonoja salametsästäjiltä. Lisäksi puistonvartijat seuraavat sarvikuonoja maastossa ympäri vuorokauden.
Puiston suurin ongelma on kuitenkin naaraista tappelevat urokset. Viime vuonna Justice-niminen sarvikuono kuoli tappelussa saamaansa jalkavammaan. Uusien kuolettavien vammojen välttämiseksi puiston kaikilta kolmelta aikuiselta urokselta poistettiin sarvet. Ne kasvavat takaisin parissa vuodessa.
Lisäksi tilannetta on pyritty helpottamaan hankkimalla puistoon lisää naaraita. Tilaa riittää, sillä 70 neliökilometrin suuruinen puisto pystyy majoittamaan noin 50 sarvikuonoa. Etelä-Afrikassa odottaakin kymmenen naarasta, joiden tulo Ugandaan on viivästynyt rahoituksen puutteen takia. Yhden sarvikuonon kuljettaminen maksaa noin 15 000 dollaria.
”Ugandan hallitus ei tue toimintaamme rahallisesti, vaan suurin osa varoistamme tulee pääsymaksujen ja lahjoitusten muodossa ulkomaalaisilta. Ugandalaiset sanovat olevansa liian köyhiä auttaakseen sarvikuonoja”, Matovue kertoo.
Bellan uuden poikasen pääsee nimeämään henkilö, joka maksaa lystistä 5 000 dollaria.
Fakta: Salametsästys
- Sarvikuonon sarvien kansainvälinen kauppa on kielletty Luonnonvaraisten uhanalaisten eläin- ja kasvilajien kansainvälistä kauppaa sääntelevässä CITES-yleissopimuksessa.
- Suurin osa sarvikuonoista tapetaan Etelä-Afrikassa. Viime vuosina salametsästybuumi on ujuttautunut myös Namibiaan ja Zimbabween, joissa salametsästettyjen sarvikuonojen määrät ovat kasvussa.
- Etelä-Afrikassa on vaadittu sarvikaupan laillistamista.
- Salametsästäjiä varustavat kansainväliset rikollisjärjestöt, jotka tarjoavat edistyneitä välineitä, kuten pimeänäkökiikareita, helikoptereita ja nukutusnuolia sarvikuonojen metsästämiseen.
- Salametsästäjät ovat aseistautuneita, mikä tekee puistonvartijoiden työstä vaarallista.
- Sarvikuonokantojen hupeneminen ja vahva kysyntä nostavat sarvien hintaa entisestään. Sarven kilohinta on korkeampi kuin kullan.
- Köyhissä oloissa elävillä on suuri houkutus parantaa elämänlaatuaan tappamalla eläimiä, joita he eivät arvosta.
- Aasiassa pulveroidun sarvikuonon sarven uskotaan parantavan kaikkea mahdollista krapulasta syöpään. Positiivisista lääketieteellisistä vaikutuksista ei ole todisteita.
- Kysyntä on kasvanut etenkin vietnamilaisen ylemmän keskiluokan parissa. Siellä sarvella on lääketieteellisen käytön lisäksi myös varallisuutta symboloiva merkitys.
- Namibiassa sarvikuonoja on yritetty suojella salametsästykseltä postamalla niiden sarvet. Etelä-Afrikassa on puolestaan puhuttu sarvien myrkyttämisestä, jolloin niitä ei voisi käyttää lääketarkoituksiin.
- Sarvien poisto ei ole kestävä ratkaisu sillä se on kallista, ja operaatio on uusittava parin vuoden välein. Lisäksi sarven poistossa jäljelle jätettävä tynkä näyttää myös kelpaavan salametsästäjille.
- Lähteet: WWF, Save the Rhinos, African Wildlife Foundation
Fakta: Sarvikuonot
- Maailmassa on jäljellä viisi sarvikuonolajia, joista neljä on uhanalaisia. Lisäksi on olemassa useita alalajeja. Esimerkiksi etelänleveähuulisarvikuono on toinen isosarvikuonon alalajeista.
- Sarvikuonoja elää Afrikassa ja Aasiassa. Yhteensä niitä on jäljellä noin 29 000 yksilöä.
- Poliittiset levottomuudet ja sodat ovat vaikeuttaneet Afrikan sarvikuonojen suojelua etenkin Angolassa, Somaliassa, Sudanissa ja Ruandassa.
- Kaakkois-Aasiassa ja Intiassa ihmisasutuksen leviäminen ja maanviljely kutistavat sarvikuonojen elintilaa.
- Sarvikuonot elävät noin 40-vuotiaiksi, painavat 3 000 kiloa ja juoksevat 45 kilometrin tuntivauhtia.
- Sarvikuonot eivät hikoile, minkä takia ne päivisin lähinnä syövät ja etsivät varjoja. Illalla ja yöllä ne ovat aktiivisia. Päivisin ne ottavat mutakylpyjä viilentääkseen itseään ja poistaakseen ihollaan olevia hyönteisiä.
- Sarvikuonojen näkö on huono, ja ne suunnistavat lähinnä hajujen ja äänten perusteella.
- Lähteet: WWF, Save the Rhinos, African Wildlife Foundation, IUCN
Fakta: Eläinten näkeminen on kallista
- Ugandassa kansallispuisto- ja eläinluvista maksetaan Yhdysvaltain dollareina.
- Gorillalupa maksaa sesonkikaudella 600 dollaria. Sadekausina, eli huhti-, touko- ja marraskuussa lupa irtoaa 450 dollarilla.
- Simpanssilupien hinnat ovat 50-220 dollaria. Yleensä simpanssien kanssa aikaa saa viettää noin tunnin, mutta koko päivän retkiä on myös tarjolla.
- Zivan sarvikuonoja pääsee ihailemaan parin tunnin ajaksi 45 dollarilla.
- Vuorokauden voimassaoleva kansallispuistolupa maksaa 40 dollaria, eikä se sisälly kaikkien eläinlupien hintaan.
- Lisäksi Ugandan viisumista saa pulittaa 100 dollaria.
- Eläimet asuvat kansallispuistoissa, joista niitä etsitään oppaan kanssa. Aina eläimiä ei löydy.
- Gorilla- ja simpanssiluvat kannattaa hankkia etukäteen, sillä eläimiä pääsee päivittäin katsomaan rajattu määrä ihmisiä.
- Luparahoja käytetään suojelutoiminnan kehittämiseen.
- Lähteet: Piece of Uganda Safaris, Rhino Fund Uganda