Suurin osa seksuaalisesta häirinnästä ja väkivallasta jää tilastojen ulkopuolelle. Jylkkäri kysyi naisopiskelijoilta heidän kokemuksiaan seksuaalisesta häirinnästä.
Yökerhossa opiskelijatuttava työntyy iholle ja koskettelee luvatta takapuolesta ja vatsasta. Bussissa keski-ikäinen ja alkoholilta haiseva mies kyselee säädyttömyyksiä. Yöllä mies kääntyy seuraamaan sinua kampuksen alueella ja päätyy lopulta masturboimaan kotiovellesi.
Edellä mainitut esimerkit ovat peräisin Jylkkärin jyväskyläläisille naisopiskelijoille suunnatusta kyselystä.
Väkivaltatutkija Satu Lidman on kirjoittanut aiheesta kirjassaan Väkivaltakulttuurin perintö. Sukupuoli, asenteet ja historia, joka ilmestyi syyskuussa. Hänelle tällaiset esimerkit ovat valitettavan tuttuja.
Heti haastattelun alkuun Lidman korostaa, että tilastoja täytyy osata lukea oikein.
”Kun otetaan mitä tahansa lukuja, niin aika usein perus tilastolukutaito puuttuu, jolloin tiedoista vedetään aivan vääriä johtopäätöksiä. Esimerkiksi rikosluvuissa täytyy huomioida, että uhrikyselyt ovat yksi tapa ja rikosilmoitusaineisto on täysin toinen tapa kerätä tietoa. Nämä luvut eivät koskaan kohtaa”, tutkija korostaa.
Tästä syystä on vaikea saada tarkkaa tietoa siitä kuinka moni nainen kohtaa seksuaalista häirintää. Varmaa on kuitenkin se, että ilmoitetut tapaukset ovat vain jäävuoren huippu.
”Ja jos ajatellaan seksuaalisesta ahdistelusta ja väkivallasta annettuja tuomioita, niin se on sitten tuon jäävuoren huipun päällä seisova lumipallo.”
Yksi suurimpia aiheeseen liittyvistä tutkimuksista on Euroopan perusoikeusviraston uhrikysely vuodelta 2014, johon vastasi 42 000 naista ympäri Eurooppaa. Kyselyn mukaan suomalaisista 15 vuotta täyttäneistä naisista 47 prosenttia on kohdannut fyysistä ja/tai seksuaalista väkivaltaa. Euroopan keskiarvo kyselyssä oli 33 prosenttia.
”Näin laajoissa tutkimuksissa vastaan tulee myös väkivallan hyväksyttävyyteen liittyviä kulttuurieroja. Esimerkiksi Espanjan kohdalla vastaavat luvut ovat huomattavasti Suomea pienempiä. En mitenkään voi uskoa, että Espanjassa tilanne olisi näin paljon parempi kuin Suomessa”, Lidman sanoo.
Tilastoihin liittyy myös muita ongelmia. Uhrit eivät välttämättä halua kertoa kokemuksistaan edes nimettömästi. Ihmiset eivät välttämättä myöskään aina ymmärrä seksuaaliseen häirintään liittyvää kysymystä.
”Meillä on hyvin erilaisia käsityksiä siitä mikä on häirintää tai väkivaltaa. Se mikä toiselle on häirintää, ei ole sitä toiselle.”
”Monesti on niin, että häirintä voi jatkua pitkäänkin, koska nainen ei halua ajatella ikävää asiaa. Tapahtunut sivuutetaan ja jatketaan elämää eteenpäin. Nainen saattaa herätä tilanteeseen vasta kun tapahtuu jotain vakavampaa, mennään jonkin rajan yli”, Lidman toteaa.
Suomen nykyisen lainsäädännön mukaan seksuaalinen ahdistelu on rikos, jos tekijä fyysisesti koskettaa toista ihmistä. Huutelu, eleet ja ilmeet eivät siis täytä rikoksen tunnusmerkkejä ahdistelun suhteen. Julkisessa keskustelussa puhutaan kuitenkin usein häirinnästä.
Miksi moni nainen sitten jättää ilmoittamatta ahdistelusta? Lidmanin mukaan syitä on useita.
”Häpeä ja syyllisyys ovat yleisiä syitä. Pelko siitä, että tapauksen ilmoittaminen voisi johtaa väkivallan toistumiseen tai yltymiseen, varsinkin jos ahdistelu tapahtuu parisuhteessa. Lisäksi muut sosiaaliset sidokset vaikuttavat. Moni miettii sitä, että miten häneen suhtaudutaan sen jälkeen, kun hän tulee asian kanssa esiin. Ikävän usein uhrit eivät myöskään ole tietoisia omista oikeuksistaan.”
Sosiaalinen kontrolli voi tutkijan mukaan vaikuttaa esimerkiksi opiskelijoiden bileissä, joissa nainen ei välttämättä uskalla nostaa ongelmia esille. Taustalla voi olla pelko uhrin syyllistämisestä.
Suurin osa ahdistelu- ja häirintätapauksista ei koskaan päädy poliisille tai oikeusistuimille.
”Jos kyseessä on esimerkiksi jonkinlainen takapuolesta puristaminen yökerhossa, niin hyvin vaikeaa näistä on saada mitään seuraamuksia tekijälle. Uhri voi helposti ajatella, ettei asiaa kannata viedä eteenpäin, koska tuloksen tietää jo etukäteen. Tällainen pelko on erittäin yleinen. Monesti uhrit myös jättävät oikeusprosessin kesken. Tässä poliisilla ja viranomaisilla on erittäin tärkeä rooli, jotta uhri saisi parhaan mahdollisen tuen”, Satu Lidman kertoo.
Seksuaalisesta ahdistelusta ja väkivallasta puhuttaessa on tutkijan mukaan syytä erottaa toisistaan kasvaneen uhkan tilanteet ja tekijän vastuu. Toisin sanoen yökerhossa alkoholia nauttinut nainen on suuremmassa vaarassa joutua seksuaalisen väkivallan uhriksi mutta naisen fyysinen kunto, pukeutuminen ja muut seikat eivät poista tekijän vastuuta tai tee teosta hyväksyttävämpää.
Lidman peräänkuuluttaa myös yleisen keskustelun merkitystä. Kun seksuaalinen ahdistelu tuodaan julkiseen keskusteluun, tietoisuus ongelmasta kasvaa, mikä voi helpottaa uhrien asemaa. Myös seksuaalivalistus kouluissa on tärkeää.
”Yleisesti on tärkeää puhua näistä asioista, että sekä uhrit että tekijät ymmärtäisivät koskemattomuuden rajat paremmin. Ilmoitusherkkyydessä on viime vuosina jo tapahtunut positiivista muutosta. Mielestäni meidän tulisi puhua ennemmin väkivallasta kuin pelkästään häirinnästä.”
Poimintoja kyselyvastauksista:
”Ainejärjestöni pojat alkavat humaltuessaan lääppiä minua ja muita naispuolisia opiskelijoita. Tuntuu, että kännin varjolla kehoni on melko vapaata riistaa ja kaikenlainen puristelu, läpsiminen ja hipelöinti onkin yhtäkkiä sosiaalisesti jotenkin ok. ”
”Kauppakadun appron jatkoilla joku ulkopaikkakuntalainen opiskelija tuli puristamaan tissistä. Ensiksi kysyi luvan, kieltäydyin pöyristyneenä ja myöhemmin tuli vaan, puristi ja lähti. Olin niin hämmentynyt, etten tiennyt mitä tehdä.”
”Kerran on puristettu takapuolesta kulkiessani baarissa jonkun tuntemattoman ohitse.”
”Useamman kerran olen neljän opiskeluvuoden aikana kokenut seksuaalista häirintää, erityisesti opiskelija ’kaveri’ pojilta. Kurjaa kun oletetaan että kaverina on oikeus kähmiä.”
”Käytännössä jokaisissa opiskelijabileissä vähintään yksi ihminen kourii tai koskettelee tanssilattialla, se on niin yleistä ettei sitä oikein edes miellä seksuaaliseksi häirinnäksi, vaikka juuri sitähän tällainen toiminta on.”
”Olen kokenut häirintää edellisen pääaineeni yhden miespuolisen opettajan toimesta. Ensin alkoi Facebook kirjoittelu ja lopulta todella suorat kysymykset ja vihjeet fyysisestä suhteesta. Sen lisäksi, että hän oli opettajani, hän oli myös perheellinen. Häirintä loppui siihen, kun erosin Facebookista ja vaihdoin pääainetta.”
”Linja-autolla matkustaessani viereeni istui vanhempi mies, joka oli ehkä jo aamutuimaan nauttinut hieman alkoholia, ja alkoi kyselemään olenko ajellut alapääni, että miesten on kivempi nuolla. En vastannut mitään, eikä mies onneksi sen uhkaavammin alkanut käyttäytymään.”
Ylioppilaskunnan häirintäyhdyshenkilöt auttavat ongelmissa
Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnalla on kaksi häirintäyhdyshenkilöä, joihin opiskelija voi ottaa yhteyttä, jos kokee tulleensa kiusatuksi, epäoikeudenmukaisesti kohdelluksi tai seksuaalisesti häirityksi. Häirintäyhdyshenkilöillä on vaitiolovelvollisuus ja keskustelut ovat täysin luottamuksellisia. Mitään jatkotoimenpiteitä ei tehdä ilman ilmoittajan suostumusta. Tällä hetkellä JYYn häirintäyhdyshenkilöinä toimivat sosiaalipoliittinen asiantuntija Oona Ståhle ja tiedottaja Oskari Rantala.
”Olemme eräänlaisia sovittelijoita, jos opiskelija kokee tulleensa kiusatuksi tai jos häntä on hänen mielestään kohdeltu epäoikeudenmukaisesti. Autamme myös jos kyseessä on seksuaalinen häirintä”, Ståhle kertoo.
Opintoihin liittyvissä ongelmissa auttaa puolestaan korkeakoulupoliittinen asiantuntija Joachim Kratochvil. Häneen voi olla yhteydessä esimerkiksi silloin, jos opiskelija kokee saaneensa kurssista liian huonon arvosanan.
Yhteydenottoja häirintäyhdyshenkilöt saavat keskimäärin kaksi kertaa kuukaudessa. Joinain kuukausina yhteydenottoja voi tulla kuusikin kappaletta. Suurin osa ilmoituksista liittyy kiusaamistapauksiin, esimerkiksi porukasta ulossulkemiseen.
Seksuaaliseen häirintään liittyviä yhteydenottoja tulee harvemmin.
”Toimintamme perustuu vapaaehtoisuuteen. Emme siis voi pakottaa ketään osallistumaan tai jakaa rangaistuksia. Mutta voimme kuunnella ja neuvoa opiskelijaa eteenpäin, jos hän tarvitsee enemmän tukea”, Ståhle sanoo.
Joissain tapauksissa voidaan kokeilla niin sanottua kolmikantasovittelua, jossa sekä kiusaaja että kiusattu ovat läsnä.
Häirintäyhdyshenkilöille voi soittaa toimistoaikoina. Sähköpostia heille voi lähettää milloin vain.
”Häirintäasiat menevät muiden työtehtävien edelle, joten pyrimme vastaamaan mahdollisimman nopeasti. Tiedän, että vaikeissa asioissa yhteydenottokynnys voi olla korkea. Meihin voi kuitenkin ottaa yhteyttä aina, jos siltä tuntuu. Siksi me täällä ollaan, Ståhle toteaa.
Lisätietoja häirintäyhdyshenkilöiden toiminnasta voi katsoa ylioppilaskunnan nettisivuilta osoitteesta www.jyy.fi/hairinta.
Kommentti: Naiset ovat miehiä heikommassa asemassa
Kun keräsimme naisopiskelijoiden kokemuksia seksuaalisesta häirinnästä tätä juttua varten, osa vastaajista ihmetteli miesten sulkemista kyselyn ulkopuolelle. Palautteen mukaan näkökulma juttuun olisi liian kapea, jos tekstissä käsiteltäisiin vain naisten kohtaamaa seksuaalista häirintää.
Haluan tuoda esiin muutaman asian tähän liittyen. Myös miehet voivat kohdata seksuaalista häirintää. Se, että juttuun valittiin naisten näkökulma, ei tarkoita sitä, että miesten kohtaamaa häirintää ei pidettäisi ongelmana.
Näkökulma valittiin, koska naiset ovat lähes aina miehiä heikommassa asemassa, kun he kohtaavat seksuaalista häirintää. Mies joutuu todella harvoin vilkuilemaan olkansa yli palatessaan yöllä kotiin, koska joku tuntematon henkilö on lähtenyt seuraamaan häntä. Mies joutuu myös harvoin kokemaan sitä kauhua, kun tuntemattoman auton kuljettaja hiljentää pimeällä ja autiolla kadulla ja alkaa huudella uhkaavia lauseita auton ikkunasta.
Naisille nämä ja vastaavat tapaukset ovat valitettavan tuttuja.
Jaakko Kinnunen
Lue lisää:
Häirintäjuttu viipyi rehtoraatissa kuukausia (3.5.2012)
Kommentointimahdollisuus on poistettu käytöstä, mutta alta näet aiemmat kommentit.
Joni Puinen
Satu Lidman on kyllä turhimipia "tutkijoita" mitä löytyy. Miesvihaaja.
7.3.2016
Joni Puinen
Naisten mielestä seksuaalinen häirintä no ok jos nainen kokee sen toteuttajan olevan viehättävä. Silloin seksuaalinen häirintä muuttuu flirtiksi. Neuvo miehille: älä ole ruma.
https://www.youtube.com/watch?v=PxuUkYiaUc8
7.3.2016
Heikki L.
Täyttä p-puhetta, että miehet eivät joudu vilkuilemaan olkansa yli yöllä kotiin palatessaan. Suurin osa väkivallasta kohdistuu miehiin, ennen kaikkea suurin osa julkisilla paikoilla tapahtuvasta väkivallasta.
Lähes jokainen mies on joskus kokenut julkisella paikalla liikkuessaan väkivaltaa tai sekin uhkaa. Itseäni on monesti seurattu kadulla, joitain kertoja on jopa käyty päälle, kerran oli kuolema lähellä. Ja auttaako kukaan miestä, joka joutuu kokemaan tällaista? Ei. Vastaantulijat eivät välitä, poliisi ei tutki asiaa ja kaiken maailman naisnäkökulman omaksuneet kolumnistit maalaavat maailmasta täysin valheellista kuvaa, jossa julkiset paikat ovat miesten temmellyskenttiä ja naisten kauhunhetkien näyttämöjä.
Ja tästä syystä moni meistä miehistä ei yksinkertaisesti välitä siitä, jos naiset kokevat huutelun ahdistavana. Me koemme objektiivisesti ajatellen pahempaa, mutta me emme saa valittaa, jottemme olisi ”ämmiä”, ”luusereita” ja ”valittajia”. Meitä saa kohdella kuin saastaa sukupuolemme vuoksi.
23.5.2018