Tämä lehti on teemanumero perinteisille suomalaisille arvoille. Siispä onkin sopivaa, että kolumnin lehteen kirjoittaa maanpetturi, eli Jylkkärin sivari.
Siviilipalvelus on selkeästi yksi niistä asioista, joita on vaikea mahduttaa perinteisen suomalaisen pääkoppaan. Vielä vuonna 2015 olen joutunut kertomaan suu auki hämmästyksestä oleville ihmisille, että valintani ei ole pohjautunut fyysiseen tai psyykkiseen sairauteen, enkä myöskään ole pasifisti tai homo. Toisaalta olen saanut kuulla kehuja rohkeudestani ja edistyksellisyydestäni. Suomalaiseen kulttuuriin on talvisodan historian varjossa edelleen vaikeaa mahduttaa ajatusta, että kyse on kuitenkin vain vaihtoehdoista. Toivon, että tulevaisuudessa yhä useammat asevelvolliset osaavat katsoa näitä vaihtoehtoja ilman valmiiden arvomaailmojen tuomaa painetta.
Ovatko ne suomalaiset arvot ja tavat sitten uhattuina tai tarvitseeko niitä edes muuttaa?
Ainakin ihminen on sellainen otus, jolle opittujen ja ympärillä olevien arvojen ja tapojen muuttaminen on yllättävän hankalaa. Halutessamme osaamme kyllä kyseenalaistaa itsemme, mutta ympäristö saattaa vaikeuttaa käytännön muutosta. Kannat pakolaiskriisiin, ilmastonmuutokseen, susipolitiikkaan ja kasvissyöntiin ovat esimerkkejä tällaisista arvovärittyneistä kysymyksistä. Perinteisten arvojen suomalainen maaseudulta tietenkin syö karjalanpaistia, lahtaa sudet, karkottaa pakolaiset ja epäilee ilmastonmuutosta, kun taas kaupunkilaistunut nuoremman sukupolven edustaja ajattelee päinvastoin. Eroja voi huomata yliopistojenkin eri kampuksilla. Tietenkin saman arvomaailman omaavat ihmiset myös hakeutuvat yhteen, mutta varsinkin yliopistolla uusien opiskelijoiden voi olla helppo omaksua uuden yhteisön arvot ilman suurempaa kyseenalaistusta.
Tavat ovat vieläkin hankalampia. Korostan että suomalaisuudessa on paljon arvostettavia piirteitä, kuten esimerkiksi lupausten pitäminen. Kuitenkin olen huomannut, että vaikka pyrinkin olemaan ”kansainvälinen” ja avoin ihminen, puskee se pohjanmaalainen juntti pohjalta läpi. Spontaanimmin nauran edelleen hölmöille vitseille, jotka eivät edes toimi kuin suomeksi. Vaikeista asioista tulee edelleen puhuttua lähinnä humalassa. Tietenkin puhun vain omasta puolestani, mutta uskon, etten ole ainoa.
Suomea ja suomalaisuutta ei voi kiistää. Vaikka valtion rajat ovatkin pelkkiä ihmisten kaatamia hakkuualueita, vaikuttavat ne vieläkin suomalaiseen mentaliteettiin ja tunnemaailmaan. Kansainvälisesti menestyvien ihmisten kohdalla haluamme vieläkin korostaa kuinka ihmeellistä se on, että meidänkin pienessä maassa syntyy lahjakkuuksia. Meidän on edelleen helppo arvostaa paljon työtä tekevää, mutta itsestään vähän meteliä pitävää ihmistä.
En usko hyvien suomalaisten arvojen katoavan. Sen sijaan toivon, että miettisimme arvojamme ja tapojamme avoimin mielin ja itsenäisesti ilman ympäristön painostavaa vaikutusta.