Kun ihminen tiedostaa olevansa unessa, tarjoaa unimaailma täydellisen vapauden. Jylkkärin toimittaja harjoitteli selkounia kuukauden ajan.
Selkouni tarkoittaa unta, jossa ihminen itse tajuaa olevansa unessa. Oivallusta seuraa vapaus tehdä unessa lähestulkoon mitä tahansa. Joku harjoittelee lentämistä, toinen kohtaa esiintymisjännityksensä ja kolmas hioo oikean urheiluharrastuksensa liikesarjoja.
Vaan miten selkounia pystyisi näkemään mahdollisimman paljon?
Haluan harjoitella selkounia, joten otan yhteyttä selkouniohjaaja Olli Erjantiin. Päivisin IT-alalla työskentelevä Erjanti tietää selkounista todennäköisesti enemmän kuin kukaan muu Suomessa. Hän on itse harjoitellut selkounia nuoruusvuosista lähtien ja myös järjestänyt selkounikursseja kymmenen vuoden ajan. Lisäksi hän on koonnut ohjeita uneksimisen harjoitteluun selkouni.fi-sivustolle.
”Yleensä kun pidän kursseja, niin useimmat ihmiset näkevät parissa kolmessa viikossa ensimmäiset selkounensa. Joillakin menee vähän pidempään. Se ei ole niin vaikeaa, mitä voisi ensin kuvitella”, Erjanti kertoo.
Erjantin mukaan selkounien näkemiseen tarvitaan riittävästi aikaa ja tilaa. Kiireiden keskellä tämä voi olla vaikeaa. Esimerkiksi nukkua kannattaa normaalia enemmän.
”Selkounien näkeminen ja harjoitteleminen on mahdotonta, jos on uupunut ja väsynyt. Kannattaa pitää huolta omasta jaksamisesta.”
Vaikka selkounia nähdään nukkuessa, tapahtuu unennäkemisen harjoittelu valveilla. Monet selkounia lisäävistä tekniikoista perustuvat yhdysvaltalaisen unitutkija Stephen LaBergen 1970- ja 1980-lukujen taitteessa kehittämiin menetelmiin.
Ensimmäinen askel selkounien näkemiseen on omien unien muistaminen.
”Jos ei muista unia, niin voi olla hyvin vaikea tulla niistä tietoiseksi”, Erjanti sanoo.
Monet ihmiset sanovat, että muistavat uniaan vain harvoin. Taitoa voi kuitenkin kehittää.
”Se onnistuu sillä, että alkaa kiinnittää huomiota uniin ja alkaa arvostaa niitä, että niille tulee jokin merkitys omaan elämään.”
Erjantin mukaan paras hetki unien muistamiseen on juuri unesta havahtumisen jälkeen. Unia voi kirjoittaa ylös unipäiväkirjaan aamuisin ja yönkin aikana herätessään.
Kun uniansa alkaa muistaa, voi unistaan opetella tunnistamaan omia unimerkkejään. Nämä ovat unissa toistuvia asioita, joiden perusteella on helppo tulla tietoiseksi unestaan. Unipäiväkirjasta voi poimia unissa toistuvia tilanteita, tunnelmia, ihmisiä ja paikkoja.
Erjanti käyttää esimerkkinä painajaisten takaa-ajoja. Koska takaa-ajoja ei juurikaan tapahdu oikeassa elämässä, on niitä kokiessaan helppo huomata olevansa unessa.
”Painaa mieleen, että seuraavan kerran kuin tämmöinen ja tämmöinen ajaa mua takaa, niin muistan että se on unta. Painaa sen mieleen erityisesti nukkumaan mennessä, harjoittelee sitä tilannetta”, Erjanti ohjeistaa.
Erjantin mukaan tehokkain tapa, jolla henkilö voi tulla tietoiseksi omista unistaan, on erilaisten todellisuustestien tekeminen. Todellisuustesteissä ihminen siis kokeilee, onko hän unessa vai valveilla.
”Sitä on hyvä tehdä päivän mittaan mahdollisimman paljon. Muutamakin kerta on ok, mutta jos 10-20 kertaa tulee spontaanisti mieleen, että onkohan tämä unta, niin sitten on aika pitkällä unitietoisuudessa ja selkounien näkemisessä.”
Todellisuustestejä on hyvä tehdä esimerkiksi silloin, kun kohtaa valveilla unimerkkejään. Tavoitteena on, että kun todellisuustestejä tottuu tekemään valveilla, tulee niitä lopulta tehneeksi unissaankin.
Erjanti sanoo, että hyviä todellisuustestejä ovat esimerkiksi lentämisen yrittäminen, valokatkaisijoiden käyttäminen sekä digitaalikellon ajan tarkastaminen tai lyhyen tekstin lukeminen kahteen kertaan.
Sen sijaan Aku Ankasta tuttu itsensä nipistäminen ei selkouniohjaajan mukaan kannata.
”Se ei yleensä toimi ihmisillä, ehkä se toimii ankoilla paremmin. Jos nipistän itseäni unessa ja odotan että se sattuu, niin kyllä se sattuu ihan yhtä paljon kuin hereillä.”
Kun selkouneen pääsee, tarjoaa tila vapauden tehdä mitä tahansa. Selkounien viihdekäytössä uneksija voi vaikka lentää tai heittäytyä mukaan suosikkielokuviensa kohtauksiin. Lisäksi selkounista voi hakea helpotusta omaan elämäänsä. Erjanti kertoo itse käyttämeensä selkounia nuorena esiintymispelkonsa voittamiseen.
”Harjoittelin esiintymistä isolla urheilustadionilla, jossa oli monen kymmenentuhannen ihmisen mylvivä yleisö. Sitten kun menee oikeaan tilanteeseen, jossa on paljon vähemmän ihmisiä, niin kyllä se auttaa itseään kun muistaa, että olenhan mä esiintynyt paljon isommallekin yleisölle. Että ei tämä voi olla niin kauheeta.”
Selkounissa voi harjoitella myös fyysisiä taitoja, kuten urheilusuorituksia – ja harjoittelusta on tutkimusten mukaan oikeasti hyötyä. Esimerkiksi Journal of Sport Sciences -lehdessä viime keväänä julkaistu saksalaistutkimus selvitti, että selkounessa tehdyt harjoitukset paransivat liikuntasuoritusta seuraavana päivänä.
Tutkijat selittivät tuloksia sillä, että unessa tehdyt liikkeet ovat aivoille yhtä ”todellisia” kuin hereilläkin tehdyt. Keho vain jättää liikkeet tekemättä valvemaailmassa.
Kun olen saanut Olli Erjantilta ohjeet uneksimiseen, alan harjoitella selkounia kuukauden ajan.
Ensimmäisenä päivänä levittelen Onko tämä unta? -tekstillä varustettuja post-it-lappuja ympäri toimitusta ja teen koko päivän ahkerasti muitakin todellisuustestejä. Päivän mittaan käyn mielessäni läpi toivomaani valveunta Jyväskylän yläpuolella lentelystä.
Alkuinnostus tuottaa tulosta, sillä näen ensimmäisen selkounen heti seuraavana yönä. Uneksinnassa tosin riittää petrattavaa, sillä maisema ei tahdo asettua kohdilleen, näkökykyni katoaa ja alan nopeasti herätä.
Selkounia harjoitellessa huomaa, kuinka oma innostus ja toisaalta kiireisyys vaikuttavat selkounien näkemiseen. Ensimmäisen yön jälkeen minulta menee reilu viikko seuraavaan lyhyeen lentelyuneen. Unipäiväkirjaan kertyy kuitenkin joka aamu runsaasti muistoja yön tapahtumista.
Selkounien loppuminen lyhyeen on melko yleistä, mutta siihenkin on olemassa ratkaisuja. Kun uni uhkaa kadota, voi unimaailmaan kiinnittyä esimerkiksi hieromalla unessa kasvojaan, koskettamalla maata tai pyörimällä ympyrää – siis herättelemällä aistejaan unimaailmassa.
Parin viikon jälkeen näen selkounia jo paljon useammin. Lentelyssä opin keskittymään enemmän itse lentoon ja jätän ympäröivän maiseman alitajuntani huoleksi. Tuntuu siltä, että maiseman ylläpitäminen vaikeuttaa uneen uppoutumista ja helposti irrottaa kokemuksesta.
Videopeleissä taustamaisemaan ei tarvitse kiinnittää huomiota, kun tietokone laskee kaiken taustalla. Unessa ainoa prosessori on oma pää, jonka tehojen rajat tulevat nopeasti vastaan.
Kun lentäminen on onnistunut useampana yönä, päätän vaihtaa selkounien tavoitteita. Yhtenä yönä popsin hyönteisiä valmistautuakseni Jylkkärin ruokajuttuun, jossa syömme kuvaajamme kanssa paistettuja jauhopukin toukkia.
Kiehtovasti hyönteisuni paljastaa alitajuntanu rajat: kun hyönteisten mausta ei ole mitään aiempaa kokemusta, joutui pääni keksimään niille itse oman maun. Jälkikäteen opin, että oikeat toukat olivat universioita selvästi maukkaampia.
Projektin lopulla onnistun vielä heittelemään ja leijuttamaan pieniä esineitä telekineettisillä voimilla. Aivoni tosin asettavat tiedostamattomasti rajat supervoimilleni. Juomapullon kokoiset murikat nousevat kyllä, mutta autojen heittely ei onnistu.
Kuukauden aikana onnistun näkemään kuutena yönä selkounia. Olen ennenkin ollut kiinnostunut unistani, mikä on varmasti auttanut harjoittelua.
Vaikka selkounia ei näkisikään kovin useasti, rikastuttaa jo pelkkä niiden harjoitteleminen elämää. Harjoittelu kannustaa ottamaan rennosti ja panostamaan nukkumiseen, jolloin muukin elämänlaatu paranee kuin vaivihkaa. Ja ilman selkouniakin unien muistaminen ja kokeminen on todella viihdyttävää. Aina en edes tahdo vaikuttaa tietoisesti alitajuntani tuotoksiin, kun niihin eläytyminen sellaisenaan tarjoaa todella voimakkaan ja antoisan kokemuksen.
Projektin jälkeen tuntuu silti siltä, että selkounissa on vielä paljon opittavaa ja tutkittavaa. Ensimmäinen kuukausi on vasta alkua.
Lue lisää: