Sanasta virus tulee tietokoneviruksien lisäksi monelle mieleen influenssavirus ja mahdollisesti HI-virus. Virusten tarina on kuitenkin huomattavasti monimuotoisempi.
Virologian dosentti Matti Jalasvuorella oli idea kirjasta. Nuori tutkija oli aina ollut kiinnostunut tieteestä, mutta valitettavasti suomalaisen tiedekirjallisuuden taso jättää paljon toivomisen varaa.
Jalasvuori halusi kirjoittaa kirjan, joka esittäisi tieteen löydökset kansantajuisella ja innostavalla tavalla. Tuloksena syntyi tänä syksynä julkaistu Virus – elämän synnyttäjä, kuoleman kylväjä, ajatusten tartuttaja -kirja, joka syventyy virusten maailmaan.
”Olen itse lukenut tiedekirjallisuutta todella paljon, etenkin englanniksi. Valitettavasti suomenkielistä tiedekirjallisuutta ei ole kovinkaan paljon. Ja niistä kirjoista joita suomeksi on tehty, puuttuu monesti tieteen inhimillinen puoli, mikä on usein se mielenkiintoisin asia”, Jalasvuori toteaa.
Jalasvuori aloitti yliopistouransa tähtitieteen parissa. Tieteessä riittää kuitenkin niin paljon mielenkiintoisia aiheita, ettei nuori tutkijanalku halunnut rajoittaa tiedonnälkäänsä vain yhteen lajikkeeseen. Jalasvuori siirtyikin pian tähdistä biologian pariin.
Laajat kiinnostuksen kohteet vaikuttivat myös Virus-kirjan sisältöön. Kuten otsikon perusteella voi päätellä, kirja keskittyy viruksiin ja niiden merkitykseen elämälle. Teoksen loppupuolella tarina vie kuitenkin lukijan pohtimaan elämän syntyä, seksiä, galaksien rakenteita ja Marsin asuttamista.
”Kirjan työnimi oli pitkään Kosmoksen kapellimestari, joka viittasi siihen, että viruksen toimintaperiaatteita voidaan löytää melkein mistä vain. Kirjan jokaisessa luvussa on oma suuntansa. Halusin kirjoittaa kirjan niistä aiheista, jotka itseäni kiinnostavat.”
Kirjassaan Jalasvuori pohtii esimerkiksi virusten roolia elämän synnyssä.
”Kyllä se vahvasti näyttää siltä, että viruksilla on jotain tekemistä elämän synnyn kanssa. Ne ilmaantuivat maapallolle hyvin aikaisin, ehkä jopa ennen ensimmäisiä bakteereja. Voi olla, että virukset ovat olleet se keino, jolla elämä on pystynyt siirtämään informaatiota eteenpäin elämän alkuyhteisössä ja mahdollistanut näin evoluution.”
Suurimmalle osalle ihmisistä tulee viruksista puhuttaessa mieleen influenssa ja ehkä myös HI-virus. Erilaisia viruksia on kuitenkin olemassa valtava määrä. Esimerkiksi oma perimämme on täynnä virusten jäänteitä, jotka ovat osaltaan ohjanneet evoluution kulkua.
Virus tarvitsee kantajan selviytyäkseen. Se selviää eloonjäämiskamppailussa ainoastaan siirtymällä kantajasta toiseen. Tässä mielessä se on loinen. Herääkin kysymys siitä, onko virus arkimerkityksessä elossa.
”Virukset ovat osa elämää. Jos virukset kuuluvat elämän kirjoon, niin missä mielessä niistä voidaan puhua elollisina olentoina? Ne tarvitsevat soluja lisääntyäkseen, kuten myös oma perimämme. Sama selviytymisperiaate on sekä meidän että virusten taustalla. Oma perimämme ei sekään selviytyisi itsekseen.”
Elämästä puhuttaessa on myös hyvä muistaa, että ainut tuntemamme esimerkki elämästä on kotiplaneettamme elonkirjo. Tähän elämän esimerkkiin virukset kuuluvat kiistattomasti.
Viruksilla on ollut keskeinen rooli myös ihmislajin kehityksessä. Jokaisen ihmisen perimä on täynnä viruksista peräisin olevaa materiaalia. Aivan tarkasti virusten vaikutusta Homo sapiensin kehityksessä on vaikea arvioida.
”Kukaan ei tiedä tarkalleen, miten virukset ovat eri lajien evoluutiossa vaikuttaneet. Jos otamme ihmisen solusta perimän, niin siellä on itseasiassa paljon enemmän virusten geneettistä materiaalia kuin ihmisen niin sanottuja omia geenejä. Evoluution varrella on ollut paljon viruksia, jotka ovat onnistuneet infektoimaan olentojen sukusoluja. Tätä kautta virus siirtyy osaksi seuraavan sukupolven perimää.”
Virukset kilpailevat myös keskenään evoluution kamppailussa. Kun virus tunkeutuu soluun, se tekee siitä immuunin toisille samankaltaisille viruksille. Viruksilla on kuitenkin erilaisia mekanismeja infektoida soluja, joten toisenlainen virus voi edelleen tunkeutua soluun.
”Yksi mahdollinen selitys virusten menestykselle on se, että niistä on voinut alussa olla jopa hyötyä isännilleen. Kun virus on tunkeutunut olennon soluihin, se pystyy estämään muiden virusten tunkeutumisyritykset. Vaikka viruksesta olisikin kantajalleen aluksi haittaa, loppusumma voi silti olla molemmille osapuolille kannattava. Sukupolvien kuluessa viruksen haittapuolet lievittyvät ja se jää osaksi olennon perimää.”
Biologisten virusten lisäksi Jalasvuori käsittelee kirjassaan myös tietokoneviruksia ja meemejä, jotka leviävät ihmiseltä toiselle.
”Virus on tarina, joka kertoo itse itseään eteenpäin. Joku voi kertoa tarinan, jonka mukaan ihminen saa iankaikkisen elämän. Jos hän uskoo tarinaan ja kertoo sitä eteenpäin, tarina leviää. Tällainen uskomus voi luoda yhteenkuuluvuuden tunnetta ja vahvistaa yhteisöä ulkopuolisia vastaan. Tässä mielessä uskomukset ja meemit muistuttavat paljon viruksia.”
Kirjallaan Jalasvuori haluaa osaltaan tuoda tieteen tavallisten maallikoiden ulottuville. Hänen mielestään tiede ja tutkijat ovat menettäneet osan siitä tieteen romantiikasta, joka oli voimissaan tieteellisen vallankumouksen alkuaikoina.
”Jos tiede nähdään pelkästään arvojen mittaamisena ja akateemisessa oravanpyörässä juoksemisena, ei se ehkä kuulosta kovin mielenkiintoiselta uralta. Usein paras tieteentekijä on juuri se henkilö, joka näkee tieteessä romantiikkaa. Tällainen tutkija osaa asettaa oikeanlaisia kysymyksiä.”
Lue lisää:
Tieteen onnellinen lapsi (29.10.2015)