Kuva: Unto Luoto
Yksinäisyys yllättää ja opiskelu takkuaa. Joskus elämä vaihto-opiskelijana ei ole sitä, mitä innokas reissaaja odotti. Huonoistakin vaihtokokemuksista voi silti selvitä.
Suurimmalle osalle vaihto on positiivinen kokemus, kertoo kansainvälisten asioiden suunnittelija Solja Ryhänen. Siitä kertovat esimerkiksi yliopiston sivuilta löytyvät opiskelijoiden vaihtoraportit, joissa annetaan vaihdolle arvosana neljästä kymmeneen: niiden keskiarvo on noin yhdeksän.
Joskus asiat kuitenkin takkuavat. Informaation puute, byrokraattisuus ja vanhanaikainen opetustyyli ovat yleisiä turhautumisen aiheita.
Yhteiskuntapolitiikkaa opiskeleva Sari Vallenius vietti viime lukuvuoden vaihdossa Canterburyssä Englannissa. Opiskelujen ohella muusikkona toimivan Valleniuksen haaveena oli päästä vaihdossa myös markkinoimaan musiikkiaan Iso-Britanniassa. Tämä toive osoittautui pian turhaksi: opiskelu Canterburyssä veikin valtaosan ajasta.
”Valitsin täydet kurssit, ja ne olivat todella vaativia. Opiskelua vaikeutti se, että luin ihan muita aineita kuin Suomessa”, Vallenius muistelee.
Ennen kokeita tai esseiden palautuspäiviä tahti oli pahimmillaan.
”Kirjasto oli auki kellon ympäri, ja siellä oli koko ajan opiskelijoita. En ollut todellakaan ainoa”, Vallenius muistelee.
Sosiaaliset suhteet jäivät vähäisiksi. Vallenius tutustui kämppiksiinsä ja kurssitovereihinsa, mutta opintojen ohessa ei ollut aikaa hengailla yhdessä. Kokeiden jälkeen saatettiin käydä yhdessä syömässä, siinä kaikki.
”Olisin odottanut, että siellä olisi ollut enemmän vapaa-aikaa. Se olisikin kai järjestynyt, jos en olisi välittänyt opiskelusta. Silloin yritin vain selviytyä”, Vallenius pohtii.
Usein vaikeinta on Ryhäsen mukaan uusissa vaihtokohteissa, joissa ei aina ole osattu vielä luoda tarpeeksi tukea ja ohjelmaa vaihto-opiskelijoille. Vieraan kielen tuomat haasteet voivat yllättää, ja monet pettyvät, kun paikallisiin ei pääsekään ystävystymään aina kovin helposti.
Journalistiikan opiskelija Hinni Hirvonen lähti Göteborgiin vaihtoon keväällä 2015. Hän ajatteli, että Ruotsi olisi kiinnostava maa, jossa ihmiset ovat ystävällisiä ja pukeutuvatkin suomalaisia tyylikkäämmin.
Hirvonen opiskeli ruotsiksi paikallisten opiskelijoiden kanssa. Porukkaan oli vaikea päästä mukaan.
”Kaikki olivat tosi ystävällisiä, ja olisin saanut mennä yhteisiin illanviettoihinkin. Koin sen kuitenkin hankalaksi, kun muut tunsivat jo toisensa”, Hirvonen muistelee.
Jopa ne asiat, joita Hirvonen oli innolla odottanut, ottivat välillä päähän.
”Ihmiset olivat niin viimeisen päälle laitettuja, että koin painetta näyttää itsekin hyvältä. Kaikki olivat iloisia koko ajan, mutta jos oli huono päivä, sitä ei voinut näyttää kenellekään”, Hirvonen kertoo.
Hyviäkin ihmissuhteita löytyi: vaihdon aikana Hirvonen alkoi seurustella Göteborgissa asuvan suomalaismiehen kanssa. Vaikka se helpotti yksinäisyyttä, se ei sosiaalisen elämän kannalta ollut pelkästään hyvä asia. Oli helppo mennä hänen luokseen sen sijaan, että olisi osallistunut vaihto-opiskelijarientoihin.
Useimmiten vaihdon ongelmat selviävät ajan myötä – mutta eivät aina.
”Jos oma energia menee vain arjesta selviytymiseen, kannattaa ottaa yhteys Suomeen”, Ryhänen sanoo.
Vaihdon jättää vuosittain kesken vain muutama opiskelija. Marjo Suvanto on yksi heistä.
Suvanto lähti keväällä 2014 opiskelemaan viestintää Leipzigiin. Tarkoitus oli viettää huhti-heinäkuu Saksassa, saksan kielellä opiskellen.
”Minulle sanottiin, että vaihdon alussa olisi ensin ”kuherruskuukausi”. Sellaista ei kuitenkaan koskaan tullut”, Suvanto kertoo.
Suvannon vaihtoyliopistossa vaihtareille ei ollut järjestetty kovin paljon ohjelmaa. Suvanto löysi kyllä Leipzigista ystävän, josta tuli tärkeä tuki, mutta yhden ihmisen varaan ei voinut rakentaa koko sosiaalista elämää. Vaihtoon hakemisen ja lähtemisen välissä ehti myös tapahtua paljon Suvannon elämässä: hän muun muassa muutti yhteen poikaystävänsä kanssa. Lähdön hetkellä tuntui, että Suomessa jäi liikaa asioita kesken.
Ahdistus ei ottanut loppuakseen. Suvanto päätti lopulta lähteä kotiin.
”Otin yhteyttä ensin viestinnän laitoksen amanuenssiin ja sitten kansainvälisiin palveluihin. Kaikki olivat tosi ymmärtäväisiä. Sanottiin, että nyt kuulostaa siltä, että olisi hyvä tulla kotiin.”
Suvannon piti toimittaa Suomeen dokumentteja ja hankkia psykologin lausunto. Suvanto teki myös anomuksen Erasmus-apurahoja myöntävältä Cimo-järjestölle, ettei hänen tarvitsisi palauttaa apurahaansa. Anomus myönnettiin. Suvanto lensi takaisin Suomeen puolitoista kuukautta suunniteltua aikaisemmin.
Kaikesta huolimatta kukaan haastatelluista ei kadu lähtöään. Jokainen sai vaihdosta arvokkaita kokemuksia ja hyviä ystäviä. Haasteetkin ovat jälkeenpäin ajateltuna kasvattaneet.
”Pienet hankaluudet kuuluvatkin osaksi vaihtoa”, Ryhänen toteaa.