Loppuvatko uudesta opiskelijayksiöstäsi neliöt? Älä hätäile, vaan poimi tästä Jylkkärin vinkit hukkatilan hyödyntämiseen.
1. Nukkuminen
Sänky on yksi eniten tilaa vievistä huonekaluista, joten oikealla makuupaikan valinnalla säästää runsaasti asuintilaa. Kookkaan sängyn voi korvata esimerkiksi pelkällä patjalla, taittuvalla vuodesohvalla tai seinälle saranoilla kääntyvällä viritelmällä. Myös parvisänky tai kattoon ripustettu riippumatto jättävät tilaa lattiatasoon.
2. Istuminen
Myös istumapaikat kannattaa valita tarkkaan. Sohva ja nojatuolit vievät paljon tilaa, pinottavat jakkarat ja taittuvat retkituolit ei. Helpoimmalla pääsee, kun välttelee epäterveellistä istumista kokonaan ja työskentelee vain seisten. Tarvittaessa vieraat voi opettaa istumaan tyynyillä.
3. Säilytystila
Myös kaikki säilytystila kannattaa käyttää hyväksi. Jos keittiön kaappeihin jää ilmaa, voi alusvaatteet sulloa kattiloiden ja paistinpannujen sekaan. Kortepohjan ylioppilaskylän yksiöiden ilmoitustauluseinät kannustavat myös ripustamaan kaappeja ja muuta roinaa seinille.
4. Tavarat
Helpointa tietysti on, kun ei hanki liikaa tavaraa. Kun ostaa uuden vaatteen, voi vanhan heittää samalla pois. CD-levyt ja kirjat kannattaa lainata kirjastosta. Omia säilytettäviä kamppeita voi myös antaa kavereille pitkäaikaislainaan. Voit myös kokeilla, onnistuuko omien tavaroiden ”unohtaminen” ja säilöminen tuttavien nurkkiin.
5. Ruoka
Myös elintarvikkeissa on helppo säästää tilaa. Pahvipakkaukset kannattaa vaihtaa pusseihin ja ilmavammat ruoat hiutaleisiin ja muihin tiiviimpiin mättöihin. Esimerkiksi kuivalihassa on paljon energiaa pienessä pötkylässä. Kaljan sijaan kannattaa juoda viinaa, niin samat promillet saa pienemmässä paketissa.
6. Asukkaat
Kun olet hankkiutunut eroon kaikista muista ahtauden aiheuttajista, saatat huomata vielä yhden tilaa vievän asian. Se olet sinä itse. On siis parempi luuhata päivänsä yliopiston kirjastolla, niin omaan kotiin jää enemmän tyhjää tilaa. Kokonaan tilaongelma ratkeaa, kun päätät muuttaa taivasalle. Ulkona neliöt eivät lopu kesken.
Kommentointimahdollisuus on poistettu käytöstä, mutta alta näet aiemmat kommentit.
Mikko Punkari
Mahtavia ideoita. Jylkkäriin jatkossa oma Niksi-Pirkka?
3.9.2015