Muutaman vuoden työrupeaman jälkeen tunnen kotijärjestöni jo paremmin, vaikka Ilokiven hallitusbunkkerista kavutessa etsin uloskäyntiä edelleenkin kielistudioiden suunnalta. Maltilliseen edistykseen vaadittiin rutkasti aikaa ja varmaan tusinan verran oikaisuja viime edustajistovaalien alla. (Pahoittelut niistä ja onnea matkaan pian valittavalle seuraajalleni, vaalithan harmaannuttavat hiuksia toimituksessa taas ensi syksynä.)
Mutta kovin vieraaksi tämä organisaatio jää monelle meistä, joiden jäsenmaksut pitävät oluen virtaamassa läpi pikkujoulukauden kekkerisuman. Vaikka opiskelijoiden etujärjestö näkyy niin valtakunnan tasolla räksyttämässä kuin paikallisesti jos jonkinlaisessa tapahtumassa, yhä harvemmalle ylioppilaskunnan perinteikäs harrastusmerkki kompensoi järjestötyön ahmaisemaa opiskeluaikaa.
Suurin pudotus opiskelijapolitiikan vilkkaudessa tapahtui tietysti jo vauhdikkaan 1970-luvun jälkeen, mutta kokeneet järjestöaktiivit kertovat myös viime vuosien rokottaneen rivejä. Muutos näkyy tyhjinä kokouspöytinä ja venyvinä rekrytointiaikoina.
Eikä ihme. Tiukentuvat säädökset opintoajoista ja -tuesta pitävät huolen siitä, ettei pitkällinen ura opiskelijapolitiikassa oikein kannata muille kuin niille, jotka pyrkivät kasvamaan emoylioppilaskunnan siipien suojassa untuvikoista täyspainoisiksi broilereiksi.
Näitä kyllä löytyy ja resepti toimii edelleen: juuri käydyissä vaaleissa koko kansan edariin pääsi vihreiden Touko Aalto, joka on kasvattanut kannuksiaan Ilokiven alakerran ikkunattomassa hautomossa. Muitakin paikallisesti näkyviä nimiä oli kisassa vakavissaan mukana.
Yliopistopiireistä nouseville ja sieltä suosionsa ammentaville kansanedustajille voikin olla tarvetta, kun valtakunnan uudet parturit teroittavat saksiaan. Vaikka vaali-ilmapallojen joukossa leijui jos minkälaista koulutuslupausta, kevätmyrsky ehtii vielä puhaltaa ne naapurimantereelle
Minun osaltani ylioppilaskuntarupeama lähenee loppuaan, ja elokuun aikana on tarkoitus tyhjentää päätoimitushuoneenkin pöytä. Silloin ilmestyy myös seuraava Jylkkäri.
Täältä kesälaitumen reunalta toivon siis vakaita ilmoja kaikenkarvaisille poliitikoille sekä lämmintä kesätaukoa opiskelijoille.
Ensin kuitenkin Harjulle.