Penis penis penis. Hoimme tätä lukioaikani kaveripiirissä, se oli meidän leikkimme ja kisamme. Sanaa piti toistaa aina vain kovempaa: lopulta huutaen. Nopeiten nauranut hävisi. Tuttu leikki liittyy myös hokemaan nispe nispe nispe.

Vaginaa emme hokeneet. Valinnan taustalla häämöttää vanha kunnon fallossentrinen kulttuuri, josta ei enää puhuta tarpeeksi. Fallossymboleille saatetaan naurahtaa arkikeskusteluissa, mutta tarkkanäköisemmät huomiot jäävät usein tekemättä.

Ajatellaanpa suomen kielen sanastoa. Meillä on penikselle asiallinen ja suomeen istuva sanansa siitin. Vastaavaa sanaa ei ole naisen ulkoisia sukupuolielimiä kuvaamaan. Epäasiallisuuksia kyllä riittää – tärkeimpinä vittu ja pillu – mutta muutoin on vain auttamatta vanhentunut ja häpeään liittyvä häpy, anatominen synnyttimet sekä harvoin käytetty lainasana vulva. Emätin viittaa ulkoiset elimet ja kohdun yhdistävään putkeen, kuten vaginakin.

Sanastolliset aukot kertovat yleensä kulttuurista ja arvomaailmasta. Esimerkiksi lapsen menettämistä pidetään niin kamalana, ettei lapsensa menettäneelle ole edes omaa sanaa, vaikka vanhempansa menettäneet ovat orpoja ja puolisonsa menettäneet leskiä. Mutta mikä niissä naisen elimissä on niin kamalaa, ettei niille voi olla omaa asiallista nimeä?

Nimettömyys voi toki selittyä sillä, ettei niin ihanaa asiaa kuin naisen ulkoisia sukupuolielimiä tahdota pilata liialla lokeroinnilla ja asiallistamisella. Se tahdotaan pitää hieman mystifioituna, sitä tahdotaan lähestyä kiertoilmauksin, kuten Lönnrotin keräämässä kansanrunossa: ”Kutsutahan kultaisexi, / sanotan saxan sormusexi, / omena oma nimensä.” Runo on julkaistu Suomen kansan vanhat runot -kirjasarjan viidennessätoista osassa, johon on lisätty se aineisto, jota aikoinaan ei kehdattu alkuperäisessä sarjassa julkaista.

 

Toisaalta nimettömyys kertoo uhkan kokemuksesta. Vaikka vittu on kiinnostanut meitä heteromiehiä, on se myös tuntunut kaventavan sitä, mitä on pidetty miehisenä järkenä. Tästäkin kokemuksesta käy esimerkiksi Lönnrotin keräämä runo, jonka nimi on Vitun vihat: ”Riiväsuu, rääväsuu, / ikuinen pahan tekiä / joka viet pojilta mielen, / mielen miehiltä menetät, / panet paljo juoksemahan, / saatat kukkaron kululle.” Alapään tavoittelu tuo kulujakin.

Olisi jo korkea aika sepittää asiallinen sana viittaamaan synnyttimiin, joilla tehdään muutakin kuin synnytetään. Vai onko tosiaan niin, että vielä 2000-luvulla korrekti kieli tuntee naisen sukupuolielimet ainoastaan lisääntymisen välineinä?