Kun suomalaiset yliopistot putoavat rankinglistoilla, koulutuspoliittisessa keskustelussa herää huoli suomalaisen tieteen tilasta. Rankingeihin kannattaa kuitenkin suhtautua varauksella.
Helsingin yliopisto putosi sadan parhaan listalta, uutisoivat suomalaismediat viime marraskuussa, kun brittiläinen Times Higher Education julkisti uusimman rankinglistauksensa.
Tutkimusta rahoittava Suomen Akatemia puolestaan varoittaa, että suomalaisen tieteen taso on laskusuunnassa ja ero tieteen huippumaihin kasvanut. Näin arvioitiin Suomen Akatemian Tieteen tila 2014 -raportissa.
Onko Suomella syytä huoleen, kun rankingsijoitukset putoavat?
Tunnetuimpia yliopistovertailuja ovat Times Higher Educationin rinnalla QS ranking ja luonnontieteitä painottava Shanghain lista. Yhteistä näille kaikille on se, että kärjessä ovat vuodesta toiseen yhdysvaltalaiset ja brittiläiset yliopistot.
Tieteentekijöiden liiton puheenjohtaja Petri Koikkalainen suhtautuu skeptisesti rankingeihin. Koikkalaisen mukaan ne antavat jossain määrin liioitellun kuvan eroista amerikkalaisten huippuyliopistojen ja tavallisten korkeakoulujen välillä.
”Ne antavat absoluuttisen kuvan, että laatu olisi jotenkin eri planeetalta, vaikka niissä (huippuyliopistoissa) tehdään monia aivan samantyyppisiä asioita kuin suomalaisissakin yliopistoissa”, Koikkalainen huomauttaa.
Koikkalainen toteaa, että tieteellisen julkaisemisen pelisäännöt on määritelty pitkälti Yhdysvalloissa. Amerikkalaisilla yliopistoilla on hyvät kontaktit julkaisukanaviin, kuten tieteellisiin lehtiin. Kansainvälisten julkaisujen määrä puolestaan parantaa sijoituksia yliopistovertailuissa.
”Amerikkalaisilla yliopistoilla on toimintakulttuuria, jossa lupaavasta ideasta saadaan suuremmalla todennäköisyydellä työnnettyä maailmalle julkaisu, joka julkaistaan jossain korkeatasoisessa lehdessä”, Koikkalainen valottaa.
Koikkalaisen mukaan rankingit mittaavat parhaiten menestystä aloilla, joilla julkaiseminen tapahtuu pääosin englanniksi, kuten luonnontieteissä ja teknisillä aloilla.
”Siellä rankingmenestys tarkoittaa, että on päästy kansainvälisiin kuvioihin mukaan ja pystytään julkaisemaan muiden joukossa tutkimusta, joka otetaan huomioon.”
Rankingit kuitenkin jättävät varjoonsa paljon merkityksellistä, Suomea koskevaa tutkimusta sekä eurooppalaista tutkimusta, joka julkaistaan muilla kielillä kuin englanniksi. Koikkalainen varoittaa, ettei rankingien saisi antaa vaikuttaa liikaa kotimaiseen tutkimukseen.
”Suomi on pieni maa, ja kukaan muu ei todennäköisesti tule tutkimaan yhteiskuntaamme, ellemme tee sitä itse.”
Koikkalainen toteaa, että rankingeilla ei ole suoraa vaikutusta suomalaisten yliopistojen julkiseen rahoitukseen. Ne lähinnä tuovat rankingeissä menestyneelle yliopistolle positiivista julkisuutta. Yksittäisen rankingtuloksen perusteella Koikkalainen ei tekisi johtopäätöksiä vaan kehottaa tarkastelemaan eri listauksia.
”Mikään yliopisto tuskin on kauttaaltaan huippua tai täysin surkea. Totuus yliopistosta on monipuolinen”, hän toteaa.
Suomalaisten yliopistojen rahoitusmalli ohjaa kansainvälisten aineistojen käyttöön kotimaisten sijaan. Mallia on viety siihen suuntaan, että tutkijoilla on paineita saada läpi julkaisuja arvostetuissa kansainvälisissä lehdissä, jotka ilmestyvät useimmiten englanniksi. Julkaisukanavien laatua arvioi Julkaisufoorumi, joka koostuu eri alojen professoreista ja senioritutkijoista. Foorumin korkeimmalle arvostamat julkaisut tuottavat eniten tulospisteitä, joilla on suora kytkös yliopistojen rahoitukseen.
Tutkimuksen tuottavuus ja vaikuttavuus on yliopistorankingien keskeisimpiä arviointikohteita. Boston Collegen kansainvälisen korkeakoulutuksen keskuksen johtaja, professori Philip G. Altbach pitää sitä myös artikkelissaan helpoimpana ja luotettavimpana mittarina. Yliopiston tutkimuksen laatu kansainvälisten viittausten määrällä mitattuna siis on yksi tärkeimpiä asioita, joita rankingtuloksista voi päätellä.
Opetuksen laatu on yksi tekijä, jota kaikki rankingit eivät mittaa. Sitä pidetään myös vaikeasti mitattavana ominaisuutena. QS:n ja Times Higher Educationin kysyvät myös mielipiteitä tutkijoilta ja työnantajilta yliopistojen maineesta. Tämän mittarin mielekkyys on kyseenalaistettu.
”Maineella on rankingeissä paljon painoarvoa. Sijoituksia listauksissa katsotaan hyvin tarkkaan maissa, joissa yliopistot perivät lukukausimaksuja”, suunnittelija Janne Pölönen Julkaisufoorumista toteaa.
Suomi menestyy rankingeissä hyvin, jos suhteutetaan huippuyliopistojen määrä väkilukuun. Näin mitattuna Suomessa olisi yksi huippuyliopisto jokaista miljoonaa asukasta kohden, kuten opiskelijavaikuttaja Jarno Lappalaisen analyysi osoittaa. Englanninkielisissä maissa on paljon erittäin hyvin menestyviä yliopistoja, mutta niiden yliopistoista moni menestyy toisaalta heikosti.
Times Higher Educationin listauksen 300 parhaan joukkoon ylsivät Suomesta viime vuonna Helsingin yliopisto, Aalto-yliopisto ja Lappeenrannan teknillinen yliopisto.
”Rankingeissä tapahtuu vasta jossain 300:nnen sijan jälkeen merkittävä romahdus, kun katsotaan viittaussuhteita”, Pölönen huomauttaa.
Siis: jos emme ole maailman huippuja, emme ainakaan ole huonoimpia.
Lähteet:
Philip G. Altbach: The State of the Rankings (2010) (www.insidehighered.com/views/2010/11/11/altbach)
Jamil Salmin raporttiluonnos suomalaisesta korkeakoulutuksesta (2014)
Jarno Lappalainen: Pohjoismaat jyräävät yliopistorankingissa (jarnolappalainen.fi/?p=300)
ERILAISIA YLIOPISTORANKINGEJÄ
Shanghain ranking (The Academic Ranking of World Universities)
- Painottaa luonnontieteitä ja insinööritaitoa
- Yksi vanhimmista kansainvälisistä rankingeistä, perustettu vuonna 2003.
- Tarkastelee vain tutkimuksen tuottavuutta.
- Kokonaistuloksissa Suomi on samalla tasolla Sveitsin ja Tanskan kanssa.
Times Higher Education
- Vertailee yliopistoja laajasti eri aloilla. Kriteerejä ovat opetus oppimisympäristön näkökulmasta, tutkimuksen määrä, siitä saadut tulot ja maine, tutkimuksen vaikuttavuus, kansainvälisyys ja innovaatiot.
- Helsingin yliopisto oli viime vuonna sijalla 103.
QS ranking
- Tarkastelee eri aloja tasapuolisesti.
- Laskee viittausten määriä ja pyrkii arvioimaan myös opetuksen laatua.
- 40 prosenttia tuloksesta koostuu vertaisarvioinnista huippuyliopistojen tutkijoilta omilla aloillaan, ja 10 prosenttia työnantajakyselystä.
- Helsingin yliopisto oli viime vuonna sijalla 67.
Leiden ranking
- Mittaa puhtaasti julkaisujen määrää ja vaikutusta.
- Suomella seitsemän yliopistoa mukana listalla.
- Suomen yliopistot rankingissä tasalaatuisen hyviä.
Lue lisää: