Gerontologia, etudes françaises, akvaattiset tieteet. Jyväskylän yliopisto on täynnä aineita, joita tekisi mieli lukea sivuaineena. Kurssi sieltä, kurssi täältä, opintopisteet tuolta. Hurraa akateeminen vapaus ja valintojen maailma, nyt saan tietää kaikki maailman asiat tasan niistä jutuista, jotka oikeasti kiinnostavat!
Paitsi että en saa. Yliopistolla kun kaikki tapahtuu tasan tiistaista torstaihin iltapäivällä kahdentoista ja kahden välillä. Luennot, pienryhmät, seminaarit, kaikki. Muina päivinä Korppi-kalenteri lähestulkoon huutaa tyhjyyttään. Kertautuva ajatus tiedekunnasta riippumatta menee, että ”kappas, tässäpä taas mielenkiintoinen kurssi – no enpä otakaan, menee päällekkäin jo kolmen muun kanssa.”
Pitkä viikonloppu tuntuu tietysti hyvältä maanantaiaamuna, uuden työviikon aloitushan on silloin ajatuksena entistä kaukaisempi. Vapaa perjantai on varmasti hauska edelleen haalaribileistä innostuneelle, niissä jo tarpeeksi kitannutta taas alkaa jo vähän ärsyttämään. Kyllähän minä valmistuisin, mutta kuusi tuntia luentoja viikossa ei taida edistää tavoitettani tavoiteajassa.
Läsnäolopakkoahan kaikilla laitoksilla ei ole, mikä tietysti on ihan hyvä juttu. Sitä muistetaan monilla luennoilla myös toitottaa. Silti kurssin suoritustavoissa lukee luentotentti. Missä meni vikaan?
Tilapalveluihmisten mielestä ilmeisesti monessakin asiassa, sen verran ahkerasti ovat ilmestyneet luentosalin eteen opiskelijoiden päänuppeja laskemaan. Tilakartoitus! Käyttöaste!
Vikaa on tietysti meissä kaikissa. Läsnäolopakottomien kasin luentojen osallistujamäärä puolittuu jokaisella kerralla, ja aika harva Appronkaan jälkeen kirmaa perjantain labraharkkoihin. Ei opettajan tarvitse kaikkea jaksaa. Ei olla koulussa, sen tietää jo fuksikin. Todennäköisyys saada joku eksymään luentosaliin on yksinkertaisesti suurempi keskiviikkona iltapäivällä kuin maanantaina kahdeksalta.
Miksi tämä kaikki valitus? Koska opiskelu ja luennoilla istuminen on oikeasti ihan kivaa. Ei sen tunteen nostattamiseksi tarvitse lähettää ukaaseja salien käytön tutkimuksista ja kehottaa opiskelijoita täyttämään luentosalit. Teemme sen, jos saamme siihen mahdollisuuden ja vapaan kalenteriajan.
Koska kirjaston superlainatun kirjan varauksen muuttuminen punaisesta pallurasta vihreäksi on hyvinkin tyydyttävää. Niin on myös vanhemman opiskelijan oikeudella saatu paikka akateemisesta ruotsista. Jonkin asteista mielihyvää tuottaa myös se, kun Korpin kalenterissa ei näy ainuttakaan katkoviivaa päällekkäisyydestä kertomassa.
Onnea olisi luento per päivä. Muulloinkin kuin kahdestatoista kahteen.