Jaakko Manninen esiintymässä Helmi Läppä -kilpailussa. Kuva: Perttu Puranen

Helmi Läppä -kilpailu päästää amatöörit areenalle. Seurasimme yhtä osallistujaa valmistautumisvaiheesta h-hetkeen.

Valokuvaaja Jaakko Mannista ei hermostuta. Ei, vaikka seuraavana päivänä on tarkoitus esiintyä yksin parille sadalle ihmiselle.

”Huomiseen on vielä monta tuntia aikaa. Ei mulla ole edes puoliakaan materiaalista kasassa vielä”, Manninen sanoo.

Manninen on yksi amatöörien Helmi Läppä stand up -kilpailun osallistujista. Hän esiintyy kisan ensimmäisessä osakilpailussa, jonka kaksi parasta jatkavat marraskuun lopussa järjestettävään finaaliin.

Kyseessä on vasta viides Mannisen julkinen stand up -esitys. Alan paikalliset piirit ovat silti miehelle tuttuja. Reilun vuoden aikana Manninen on käynyt valokuvaamassa lähes kaikki Jyväskylän stand up -tapahtumat.

”Ismo Leikola on pistänyt täällä buumin hyvin alkuun. Ihmiset ovat alkaneet kiinnostumaan siitä, että ne voisivat käydä itsekin lavalla. Täältä löytyy paljon hyviä koomikoita.”

Jyväskylän stand up -tapahtumat keräävät Manniselta kehuja.

”Jyväskylän Seisomapaikka-klubi on valehtelematta yksi parhaista esiintymispaikoista koomikoille. Yleisö on todella vastaanottavaista.”

 

Vaikka Helmi Läppä on kilpailu, ei menestyminen ole Manniselle tärkeää.

”En ole lähdössä voittamaan kisaa, vaan käyn lavalla kehittämässä itseäni.”

Stand up tarjoaa hyvän mahdollisuuden harjoitella vuorovaikutusta yleisön kanssa. Mannisen mukaan monet kutsuvatkin sitä “lavojen kuninkuuslajiksi”. Hänellä itsellään on selvä käsitys siitä, millaista on hyvä stand up.

”Sen pitää ehdottomasti yllättää. Melkein parasta stand upia ovat ne, mitkä ovat navan yläpuolella. Navan alapuoliset jutut on käyty läpi jo niin monta kertaa”, Manninen toteaa.

Entä jännittääkö lavalle nouseminen?

”Eipä oikeastaan. Olen kymmenen vuotta tehnyt teatteria, niin itse lavalle nouseminen ei jännitä. Ainoastaan jännittää se, että tuleeko yleisöä paikalle.”

 

Seuraavana päivänä huoli osoittautuu turhaksi. Karaoke Bar Helmeen on ahtautunut noin 250 katsojaa, joista suuri osa on yliopisto-opiskelijoita. Penkit täyttyvät nopeasti, eikä hyviä seisomapaikkojakaan saa helposti.

Jaakko Manninen saa illan neljännen esiintymisvuoron. Edeltävistä kilpailijoista tietojärjestelmätieteiden opiskelija Otto Hytönen saa illan suurimmat suosionosoitukset.

Manninen seuraa muiden esityksiä eturivistä – tietysti kamera kourassa. Vasta väliajalla valokuvaaja katoaa takahuoneeseen.

Lopulta illan juontaja Jaakko Suomala kuuluttaa Mannisen lavalle.

”Meillä on vielä kaksi kilpailijaa jäljellä. Seuraavaksi meille tulee esiintymään jyväskyläläinen… tai en tiedä onko se jyväskyläläinen, mutta ainakin se asuu täällä. Jaakko Manninen, isot aplodit!”

Nopeiden vitsien sijaan Mannisen esiintyminen nojaa pidempiin tarinoihin. Juttua irtoaa niin ranskankielisistä tuotteiden nimistä kuin omasta ikäkriisistä. Vastaanotto on hyvä. Välissä Manniselta katkeaa ajatus, mutta mies selviytyy tilanteesta improvisoimalla.

”No niin, nyt se tapahtui. Nyt se punainen lanka katosi”, Manninen tokaisee ja alkaa hapuilla ilmaa kuin lankaa etsiäkseen. “Ei vittu, vihreä.”

Myös eilinen Jylkkärin haastattelu päätyy mukaan esitykseen. Manninen kertoo väittäneensä haastattelussa, ettei lavalle nouseminen jännitä häntä ollenkaan. Sitten esiintyjä välittää terveisensä Jylkkärin toimittajalle.

”Olet täällä tänään ja täytyy tunnustaa, että ei jumalauta. Tämä on helvetin hyvä muistutus siitä, mitä se krapula voi olla pahimmillaan”, Manninen sanoo ja yleisö nauraa.

 

Esitysten jälkeen seuraa tauko, jonka aikana tuomaristo valitsemaan finaaliin jatkajat. Palaverin päätyttyä tuomariston jäsen, stand up -koomikko Mikko Vaismaa kertoo finalistit.

”Lähdimme siitä, että stand up -komiikka perustuu ensisijaisesti niihin juttuihin, joita on kehitellyt kotona ja käynyt läpi. Niistä täytyy löytyä yllätyksellisyyttä ja monipuolisuutta”, tuomari Vaismaa kertoo.

Jatkoon pääsevät kuopiolainen Marika Ruuskanen ja vihtiläinen Simo Takanen. Virallisen ohjelman päätyttyä Jaakko Manninen käy vielä kysymässä tuomareilta palautetta esiintymisestään.

”En oikeastaan halua kuulla mitään positiivista, vaan kritiikki on se mikä kehittää. Jos joku juttu menee hyvin, niin sitä ei tarvitse sanoa”, Manninen toteaa palautteenannon jälkeen.

Omaan esitykseen hän on melko tyytyväinen.

”Fiilis on hyvä. Se oli hauskaa siihen nähden, että puolet keikasta improvisoin täysin.”

Vaikka finaalipaikkaa ei irronnut, se ei tunnu haittaavan. Jatkosuunnitelmat ovat jo selvillä.

”Nyt jatketaan stand upin kuvaamista. Ja ehkä käydään lavalla jossain.”

 

HELMI LÄPPÄ

  • Amatöörien stand up -kilpailu Jyväskylän Bar Helmessä.
  • Järjestetään nyt toista kertaa. Ensimmäisen kilpailu viime syksynä.
  • Kolme osakilpailua, joista viimeinen 12. marraskuuta. Finaali 26. marraskuuta.