Yhtä varmasti kun Espoo kevään edetessä tippuu kiekkokartalta, sieltä se tulee.

Kevätkiima. 

Tänä keväänä ihmisillä on käytössään astetta järeämpi ase sen kartoittamiseen.

Vain parissa viikossa deittisovellus Tinder soluttautui lähes koko kampuksen sinkkujen puhelimiin. Mahtuipa joukkoon myös muutama kaverin poikaystävä, mutta se on jo toinen tarina.

Kirjastossa, kimppakyydin takapenkillä, kuntosalin pukuhuoneessa ja ruokakaupan kassalla. Vessassakin tuo sielunelämän pelastaja puhututti.

Jotkut nimittävät sitä tökeröksi, mutta kaikessa yksinkertaisuudessaan idea on varsin koukuttava: lätkitään sydämiä niille, joiden pärstäkerroin miellyttää silmää. Maanantaikappaleet maistavat ruksia. Mikäli molemmat miellyitte toistenne Instagramin filttereillä parannelluista kylpyhuoneen otollisessa valossa napatuista meitsieistä, olette match made in heaven, vain taivas rakkautenne rajana.

Viisas sovellus avaa luonnollista mitäs sulle –keskustelua varten chat-ikkunan, jossa voi harjoitella jo ainakin allekirjoittaneelta hieman ruostunutta huulenheittoa. Rohkeimmat siirtyvät jatkoille WhatsAppiin.

Pilkunjälkeisten soidinmenojen, luonnottomien kahvilakohtaamisten ja kavereiden sumplimien myötähäpeämittarin räjäyttävien paritusyritysten tilalle ovat tulleet Tinder-treffit. Nettideittailu muuttui yhdessä yössä epätoivoisten friikkien ja koulun discon seinäruusujen touhusta tavallisten tallaajien huviksi.

Parin päivän pelailun jälkeen minäkin olin koukussa. Luennot kuluivat joutuisasti kuvia arvioidessa kuten myös ennen opiskelulle pyhitetyt junamatkat. Baari-iltojen etkojen kuvio lienee sanomattakin selvää. Edes autolla ajellessa tuo syöpäinen sovellus ei aina sulkeutunut, mikä aiheutti muutamia läheltä piti -tilanteita. Kadulla kävellessäni arvioin vastaantulijoita akselilla jatkoon, ei jatkoon.

Kämppikselle päivittelin lisääntyvien matchien määriä kuin nousevia pörssikursseja. Seulani ei kuulemma ollut häävi, kuin kiekkokortteja keräilisi.

Pieruverkkareissa, rasvaisten hiusten liimautuessa kiinni kukkivaan naamaan, ei aina tunne itseään telluksen viehättävimmäksi olennoksi. Mikään ei kuitenkaan piristä päivää yhtä paljon kuin tieto siitä, että kivannäköinen poika pitää minua viehkeänä. Tai siis kuviani.

Sanokaa vaan pinnalliseksi.

Eräs arkinen maanantai havahdutti minut kuitenkin todellisuuteen. Kun sovellus jälleen kerran pääkaupunkiseudulla viestitti, ettei lähettyvillä ole uusia potentiaalisia ehdokkaita, päätin lopettaa. Ei liigassakaan kiekkoile kuin viitisensataa kaveria.

Tulevaa Tukholman matkaa odotan silti kuin kuuta nousevaa. Pääsen harjoittamaan kulttuurien välistä viestintää. Rakkauden kielellä.